25 vuotta sitten

Anita Roddick ei puhu aloevartalovoiteesta eikä banaanisampoosta, Body Shopin menestystuotteista. Hän puhuu ihmis­oi­keuk­sista, maailmankaupan vääristymistä, köyhyydestä ja median vastuusta.

”Minä en voisi vähempää välittää siitä, että prinsessa Diana käytti Body Shopin tuotteita”, puuskahtaa Anita Roddick lehdistötilaisuuden jälkeen. Hän ei voi ymmärtää sitä, että Dianaa pidetään kiinnostavampana kuin köyhyyttä tai perheväkivaltaa.

Vaikka Body Shop on yksi maailman tunnetuimmista tuoteideoista ja myymälöitä on 47 maassa jo 1 600, Roddick pitää itseään­ edelleen ensisijaisesti aktivistina, sitten nais­yrittäjänä. ”Niin kuin naiset yleensä, aloitin Body Shopin, koska lapset piti elättää ja mietin mitä osaan.”

Todellisiksi hittituotteksi eivät ole nousseet sampoot eivätkä voiteet, vaan muutos. Usko siihen, että asiat voi tehdä toisin ja että kaikkea ei pidä uskoa, mitä julistetaan.

Roddick ei usko eläinkokeisiin, nuorentaviin ihovoiteisiin eikä vapaakauppaan.

”Tämä uusi uskonto vapaakaupasta on tu­lossa tiensä päähän. Se on tuonut vapauden ainoastaan monikansallisille yhtiöille ja nii­den kanssa naimisissa oleville rahoituslaitoksille. Ne ovat haalineet itselleen uskomattoman määrän kontrolloimatonta valtaa ja junailleet kansainväliset kauppasopimukset palvelemaan omaa etuaan. Aasian talouskriisi on nyt heilauttanut tätä uskoa.” 

SK 37/1998 Katri Himma (nyk. Merikallio): ”Muutoksen kauppias”. 11.9.1998.


Vuonna 1993

Ruben Stiller: ”Suomessa palaa nyt joka kulmassa vihreä valo, mutta ihmiset eivät uskalla mennä yli. He odottavat, että joku muu menisi ensin, individualismin kammo on yhä syvällä. Silti uskon, että tänä syksynä alkaa pysähtyneisyyden ajan romahtaminen.” 

”Olen todellisuudessa käsittämättömän suomalainen, vaikken pidäkään liehuvista lipuista. Se, että sanotaan, että kaikkialla muual­la on paremmin kuin täällä, on viiden pennin kosmopoliittisuutta. Täällähän on uskomattomat mahdollisuudet.

SK 37/1993 Reijo Rutanen: ­ ”Ruben Stiller, narri”, 17.9.1993.