25 vuotta sitten
Sophia Jansson-Zambra, 36, asuu Helsingin Katajanokalla. Kuka hän oikein on? Suomen käännetyimmän kirjailijan ja kuvataiteilija Tove Janssonin veljentytär, mutta mitä muuta?
Asunnossa on hiljaista. Lapset James ja Tom ovat vielä viettämässä kesälomaa Espanjassa isänsä luona. Olohuoneen ikkunasta aukeaa näkymä merelle. Kaukana siintävät Pauligin tehdas ja piiput, joita Tove Jansson, ”rakas täti ja hyvä ystävä”, ihaili lapsena silmät pyöreinä.
Etsin katseellani muumikirjoja kirjahyllystä, mutta silmä ei vain osu.
”Pojat eivät kyllä lue niitä ollenkaan.”
”He ovat niin kyllästyneitä, sanovat vain, että ei kyllä huvita. Jos tuon muumituotteita kotiin, he sanovat, ’Yök, vie pois’. Minulla oli samanlainen olo, kun olin teini-iässä.”
Työssään muumihahmojen taiteellisena valvojana Sophia Jansson-Zambra pyrkii toteuttamaan Tove ja Lars Janssonin taiteellista näkemystä. Joka päivä hän joutuu miettimään, miltä muumin tulisi ”oikeasti” näyttää.
”Ehkä vaikeinta työssäni on se, että muumit ovat olleet eri aikoina erinäköisiä. Ne muuttuivat Toven tuotannossa, isäni piirsi niitä, ja sitten ovat nämä muumifilmit.”
Hän pitää itse eniten alkuperäisistä, klassisista muumeista. Ne vain eivät tunnu myyvän yhtä hyvin tv-animaatiosta tutut muumit, pienet, paksut ja ystävälliset.
SK 36/1998 Silja Lanas Cavada: ”Sophia Jansson-Zambra, Muumilaakson perijä”, 4.9.1998.
Vuonna 1983
puheet vihreistä aalloista, ”heräämisestä” ja ”asenteiden pehmentymisestä” näyttäytyvät maaseudun todellisuudessa hourupäiden kuvitelmina. Ne ovat lehtien palstantäytettä, eikä niistä jää mitään kirjoitusta Suomen pintaan. Ne ovat samanlaisia sirkushuveja Suomen kansalle kuin oopperajuhlat, MM-kisat ja taidetallit – kuplia, jotka tulevat ja menevät jälkiä jättämättä. Todellisuutta ovat caterpillari, sähkövoimala, metsätraktori ja kemiantehdas. Niiden työ jää ja näkyy, ne käyvät käsiksi elämän perusteisiin.
SK 36/1983 Pentti Linkola: ”Minkä tähden? Hiljainen syksy osa 3”, 9.9.1983.
