"Nyt WSOY:lla on omistaja, joka uskoo kirjallisuuteen"

Bonnier
Teksti
Riitta Kylänpää
Bonnier-konsernin Jonas Bonnier kuiskuttelee Bonnier Booksin toimitusjohtaja Maria Curmanille tiedotustilaisuudessa Helsingissä 29. huhtikuuta 2011. Kuva Jussi Helttunen / Lehtikuva.

Päivän uutinen on, että Sanoma myy WSOY:n yleisen kirjallisuuden kustannustoiminnan ruotsalaiselle Bonnierille ja ostaa Bonnierilta Tammi Oppimateriaalit -liiketoiminnan.

Bonnier Booksin toimitusjohtaja Maria Curman ja kustantaja Jonas Bonnier olivat silminnähden tyytyväisiä kauppaan.

”WSOY on vanha brändi, kustannustalon nimi tulee varmasti säilymään”, Maria Curman lupasi. Hän lupasi tehdä WSOY:sta ”hyvän kodin” kirjailijoille. Hän toivoi, että viesti menee perille eikä kirjailijoiden joukkopako enää jatku.

Sekä Tammessa että WSOY:ssa omistajavaihdoksista kerrottiin työntekijöille aamun tiedotustilaisuuksissa.

”Ilmapiiri on nyt pitkästä aikaa toiveikas. Tulevaisuus näyttää suorastaan valoisalta”, pääluottamusmies Alice Martin WSOY:sta kertoo. ”Bonnierissa osataan kirjankustantaminen ja heillä on siihen myös aito halu”, Martin jatkaa. Hän luottaa Bonnierin vakuutteluihin, ettei työpaikkoja enää vähennetä WSOY:ssa.

Kirja-alalla oli ounasteltu jo jonkin aikaa, että Sanoma saattaisi olla myymässä WSOY:ta. Viitteitä tähän antoi Sanoma Learning & Literaturen toimitusjohtaja Jacques Eijkens HS:n haastattelussa, jossa hän sanoi, että ”Sanoma pärjäisi ilman kirjojen kustantamistakin”.

Tammen toimitusjohtaja Anna Valsta vahvisti nyt, että kauppaneuvottelut alkoivat viime loka-marraskuun vaihteessa. Vaikka Sanoma hallitsee noin 60 prosenttia oppikirjamarkkinoista kaupan jälkeen, kauppaa ei viedä kilpailuviraston vahvistettavaksi. Sen sijaan WSOY:n yleisen kirjallisuuden kauppa vahvistuu vasta kilpailuviraston päätöksellä.

Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen piti oppikirjojen kustantamisen keskittymistä ongelmallisena.

”Kauppa kaventaa kilpailua. Jatkossa peruskoulujen ja lukion opettajilla on merkittävästi vähemmän mahdollisuuksia valita. Tilanne on huono myös oppikirjojen tekijöiden kannalta.”

Kauppasumman osapuolet pitävät salassa.

”Toki me vähän kilpailemme WSOY:n kanssa jatkossakin”, Tammen Anne Valsta totesi. Hän näki asetelmassa kuitenkin pelkästään mahdollisuuksia. ”WSOY voittaa tässä kaupassa. Nyt WSOY:lla on omistaja, joka uskoo kirjallisuuteen.”

Maaliskuussa 2011 Bonnierin leipiin neuvonantajaksi siirtynyt Otavan entinen kustantaja Leena Majander-Reenpää uskoi, että nyt syntynyt kauppa rauhoittaa turbulenssissa olleen kirja-alan, mutta erityisesti se tulee näkymään WSOY:ssa.

”WSOY.n kirjailijat voivat keskittyä olennaiseen eli kirjoittamiseen ja tuntea olevansa arvostettuja”, Majander-Reenpää totesi.

Siirtymistään Otavasta Bonnierin palvelukseen Majander-Reenpää kommentoi lyhyesti: ”Olen toiminut koko ikäni kustannusalalla ja minulle on tärkeää, että kustannusala voi hyvin.”

WSOY:n toimitusjohtaja Anna Baijars ei suostunut arvioimaan jatkoaan.

”WSOY:ssa kaikki jatkuu entisellään ainakin niin kauan kunnes kilpailuvirasto vahvistaa kaupan”, hän sanoi.

”Tärkeintä on, että WSOY:lla menee hyvin. Oma jatkoni ei ole olennainen kysymys.”

Viimeksi Sanoma myi omistamansa Finnkinon. Seuraavana vuorossa huhutaan olevan Rautakirja.

Aiheesta lisää
Kirja-alan myllerrys jatkuu – WSOY myydään Bonnierille (Suomenkuvalehti.fi 29.4.2011)

Suomen Kuvalehti on osa Otava-konsernia, joka kustantaa aikakauslehtiä ja kirjoja.