Miten USA:sta tuli sellainen kuin tuli?

Aatteiden Yhdysvallat käy läpi maan aatehistoriaa, mutta turhan raskaasti, kirjoittaa Pekka Wahlstedt Kanava-lehdessä.

kirja-arvostelut
Teksti
Pekka Wahlstedt
4 MIN

Yhdysvaltoja pidetään aatteettomana maana, jota kiinnostavat ainoastaan sellaiset käytännön asiat kuin teknologia ja talous. Kuitenkin kaikkien käytännön asioiden taustalla on aina jonkinlaisia arvoja ja aatteita. Tämä pätee myös Yhdysvalloissa.

Asia tulee selkeästi ilmi jo aikaisemmin USA:sta yhden kirjan tehneen Markus Kantolan teoksessa Aatteiden Yhdysvallat. Se perkaa tuon demokratian lippulaivan aatteellista historiaa 1800-luvulta meidän päiviimme. Demokratia on itsessään aate, joka oli taustalla jo Yhdysvaltoja luotaessa. Ja kuten kirjassa todetaan, maan perustivat juuri intellektuellit.

Amerikkalaiset pitivät maataan tasa-arvon mallimaana, jossa ei tunneta luokkaeroja, toisin kuin turmeltuneessa Euroopassa. Mutta pienviljelijävaltaisen alkuvaiheen jälkeen alkoi suuryritysten nousu ja väestön jakautuminen rikkaisiin ja köyhiin. Samalla alkoivat korottaa ääntään myös kehitystä kritisoineet intellektuellit. Ensimmäinen lakko koettiin jo 1800-luvulla. Filosofi John Lockeen viitaten todettiin vaurauden kuuluvan niille, jotka sen luovat.

Kapitalismia ei aiottu kumota, vaan pyrkimys oli tilkitä sen heikkouksia. Yhdysvaltain historia on alusta lähtien ollut tasapainoilua yksilön ja yhteisön etujen välillä. Myös kysymys siitä, tuleeko amerikkalaisten keskittyä vain omiin asioihinsa vai viedä demokratiaa ulkomaille on lähes yhtä vanha kuin Yhdysvallatkin. Siirtolaisten rakentama maa on niin ikään kamppaillut siirtolaiskysymyksen kanssa alusta lähtien. Meidän aikamme Yhdysvaltoja ymmärtää, kun tuntee sen historian.

Monille on yllätys, että Pohjoismaiden ylpeys, hyvinvointivaltio, luotiinkin ensimmäisenä kapitalismin kehtona pidetyssä USA:ssa. Vuoden 1929 pörssiromahduksen myötä romahti usko kapitalismiin, joka ruokki vain itsekkyyttä ja ahneutta. Massatyöttömyys tukahdutti myös uskon, että työttömyyden syy on laiskuus.

Kuuluisa New Deal siirsi Yhdysvallat hallittuun markkinatalouteen, jossa julkisella sektorilla on keskeinen rooli sekä työllistäjänä että sosiaaliturvan takaajana. Sodan jälkeen hyvinvointivaltiota laajennettiin esimerkiksi ottamalla eläkejärjestelmän piiriin uusia ryhmiä. 1950-luvulla kasvoi myös kommunismin pelko, jota lietsoi etenkin senaattori Joseph McCarthy. Kiintoisaa on, että jos kirjassa ei mainittaisi McCarthya nimeltä, luulisi, että tuo huonokäytöksinen, valehteleva ja vastakkainasetteluilla pelaava vihanlietsoja on Donald Trump.

Lähes kaikki kirjassa kerrotut asiat elävät vieläkin muodossa tai toisessa, myös muualla maailmassa. 1980-luvulla Ronald Reagan alkoi ajaa veronkevennyksiä, koska verot heikentävät työhalukkuutta ja yritysten intoa luoda innovaatioita, jotka taas luovat uusia työpaikkoja. Ainakin Suomi on nyt astunut tälle tielle niin aatteellisesti kuin käytännöllisestikin.

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen kommunismin pelko vaihtui muslimien ja islamin pelkoon, jota lietsoi nuorempi George Bush tukenaan kristillinen oikeisto. Aina on jokin paha, jota pelätään ja vastustetaan. Omat pelot projisoidaan ulos, ja aina tarvitaan vihollinen johon ne voidaan heijastaa: kommunismi, islam tai jokin muu. Valitettavasti kirja ei tähän juuri pureudu.

Kirja päättyy polarisoitumisen pohdiskeluun. Iskulauseet ovat syrjäyttäneet syvälliset analyysit, ennen universaalisuuteen pyrkineet intellektuellit ajavat nyt vain oman heimonsa asiaa, sensaatiohakuinen media poimii informaatiotulvasta sen, mikä käy kaupaksi parhaiten. Aatteiden aika alkaa olla ohi.

Kirja painottuu liikaa aatteiden käytännön toteutukseen ja niitä toteuttaviin henkilöihin ja instituutioihin. Lukemisen tekee raskaaksi se, että joka sivulla vilisee poliitikkoja ja liikkeitä ja niiden välisiä kiistoja lukemattomine argumentteineen ja vasta-argumentteineen. Lisäksi esitellään sekä demokraattien että republikaanien sisäisiä ryhmittymiä ja niiden erityispiirteitä ja kiistoja. Isot teoreettiset maailmankatsomukselliset linjat hukkuvat yksityiskohtien virtaan.

Intellektuelleista J.K. Galbraith, Milton Friedman ja John Dewey ovat eniten esillä. Deweyn filosofista ajattelua ei kuitenkaan juuri avata, vaikka hänen edustamansa pragmatismi lienee amerikkalaisen filosofian tunnetuin suuntaus. Ja vaikka New Dealia käsitellään paljon, sen teoreettisen perustan luojan, John Maynard Keynesin, ajatuksia ei esitellä.

Lukukokemusta olisivat selkeyttäneet ja keventäneet esimerkiksi tietolaatikot, joihin olisi tiivistetty aatteiden ja ajattelijoiden peruspointit.

Kirja myös – piilotetusti – vetää turhanaikaisen rajan korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin välille. 1960-luvun hippien ja muiden radikaalien ajatuksia ei esitellä, vaikka heillä oli merkittävä rooli esimerkiksi Vietnamin sodan vastustamisessa. ”Amerikan omaksitunnoksi” nimitettyä Bob Dylania ei edes mainita, eikä myöskään Bruce Springsteenin kappaletta Born in the U.S.A., jonka Ronald Reagan melkein kohotti Yhdysvaltain uuden kansallislaulun asemaan – vaikka ymmärsi mahtimaata arvostelevan laulun sanoman täysin väärin tai suorastaan nurinkurisesti.  

Markus Kantola: Aatteiden Yhdysvallat. Politiikan suunnannäyttäjiä 1800-luvun lopulta Trumpin aikaan. 351 sivua. Gaudeamus 2024.

Pekka Wahlstedt on vapaa toimittaja ja kriitikko.

Teksti on julkaistu ensi kertaa Kanavassa 6/2024. Kanavan voit tilata täältä.

Ilmoita asiavirheestä