Yhtä suurta tositelevisiota

Viime vuonna Matti Mörttinen ja Yannick Lahti julkaisivat kirjan Popu­lismin anatomia. Politiikan pinnallisuutta analysoiva Politiikan pinnan vangit -teos täydentää sitä.

Kirjat muodostavat jatkumon siinä mielessä, että molemmiss­a digitaalisella medialla, etenkin sosiaalisella, on tärkeä rooli. Politiikan pinnallistumisessa some on noussut suorastaan päärooliin. Samalla järjen ja analyyttisyyden tilalle ovat tulleet tunteet ja tunne­reaktiot.

Kirja yhdistää yleistä ja yksityistä. Yhtäältä ruoditaan yksityisiä politiikkoja Ilkka Kanervasta (kok) Sanna Mariniin (sd), toisaalta paneudutaan koko siihen valtavaan kaikkea pyörittävään digitaaliseen koneistoon, jonka osia ovat niin poliitikot kuin heitä äänestävät kansalaisetkin.

Politiikan pinnan muodostavat tunteet ja poliitikkojen henkilöityminen. Kun ennen politiikassa keskityttiin aatteisiin ja sisällöllisiin kysymyksiin, nyt tärkeimpiä ovat politiikassa toimivat ihmiset ja heidän yksityiselämän tekemisensä.

Ensi silmäyksellä tämä kehitys näyttää positiiviselta – ihmisethän politiikkaa tekevät, ja millainen ihminen, sellainen poliitikko. Esimerkiksi Hitler ja Stalin olivat sadisteja ja politiikanteko sen mukaista. Ongelma on siinä, että poliitikot vain näyttelevät ja rakentavat itsestään enemmän tai vähemmän tietoisesti brändejä. Näin he muistuttavat enemmän viihdyttäviä poptähtiä kuin vakavasti otettavia yhteiskunnan kehittäjiä. Poliitikot saavatkin kannatuksensa enemmän Twitterillä, Facebookilla ja Instagramilla kuin puhumalla eduskunnassa. Tosi­n kirjassa ei valitettavasti oikein huomata tehdä eroa aidon ja brändätyn henkilön välillä.

Brändinrakentajan arkkityyppi oli ja on Sanna Marin. Hänessä yhdistyvät saumattomasti poliitikko, poptähti ja viihdyttäjä. Kirjan mukaan poliitikko tarvitsee myös vastustajia, joiden luoma jännite provosoi kannattajia puolustamaan ja ihailemaan kohdettaan e­ntistä enemmän. Siksi myös Marinin tanssivideopätkä ja muut mokat olivat hänelle vain eduksi.

Marin käy myöskin tyyppiesimerkiksi siitä, miten merkitykset muuttuvat some-manipulaation vaikutuksesta. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, sosiaalisessa mediassa levisi toimittajan kysymykseen ”…way out of the conflict?” Marinin ytimekäs vastaus: ” Tie ulos konfliktista on, että Venäjä lähtee ulos Ukrainasta. Se on tie ulos konfliktista. Kiitos.” Klipistä jäi pois se, että Marin ei ensin ymmärtänyt toimittajan kysymystä, ja sen sijaan pätkässä näkyy vain toimittajan kysymyksen tarkennus. Jos keskustelusta olisi julkaistu loppuosan sijasta vain alkuosa, se olisi luonut politiikan supertähdestä aivan päinvastaisen kuvan kielirajoittuneena ihmisenä.

Viime kädessä kaikki poliitikot ovat tavalla tai toisella somen vankeja tahtoivat he sitä tai eivät. Perinteisiä konservatiivisia kristillisiä arvoja ajava Päivi Räsänen (kd) ei ole mitenkään sosiaaliseen mediaan luotu poliitikko eikä hänen kannattajakuntansa liiku siellä, mutta hänen provosoivat puheensa ovat saaneet aikaan sen, että häntä inhoavat ovat vetäneet hänet someen riepoteltavakseen. Näin Räsänen on joutunut sananmukaisesti politiikan pinnallisuuden vangiksi. Myöskään migreenin takia sähköisiä laitteita kaihtava Ben Zyskowicz (kok) ei ole välttynyt somen vankeudelta.

Kirja huipentuu siihen, että syyllisiä politiikan pinnallistumiseen ovat kaikki tavallisista tallaajista mediaan, yritysmaailmaan, poliitikkoihin ja digitaaliseen teknologiaan. Yhdessä ne muodostavat verkoston, jota kirjoittajat k­utsuvat hybridiksi mediajärjestelmäksi. Sana hybridi tulee siitä, että verkko ei jätä ulkopuolelleen edes vanhaa printtimediaa vaan toimii sen kanssa yhteistyössä. Printtilehdet poimivat uutisaineistoa somesta, ja sosiaalisen median kiihkeimmätkin väittelyt saavat usein kipinänsä printtilehtien uutisista.

Paradoksaalisesti uusi järjestelmä on niin totaalinen ja kaikki mukaansa vetävä sen vuoksi, että uutisvirta ei enää kulje ylhäältä alas aktiivisilta tuottajilta passiivisille kuluttajille, vaan kaikki muodostavat valtavan verkoston, jossa jokainen eliitistä taviksiin heittää pökkönsä pesään ja pyörittää sirkusta osaltaan. Pinnan vankeja eivät ole vain poliitikot, vaan koko digitaalinen koneisto on iso vankila, jonka kahleissa ovat kaikki toimittajia myöten.

Perinteisen median riippumattomien portinvartioiden aika on ohi. Disinformaation ja valeuutisten aika on tullut jäädäkseen. Koko yhteiskuntaelämästä tulee yhtä suurta tositelevisiota.

Miten sitten päästä ulos tästä kaikesta, vai onko ulospääsyä olemassakaan? Tähän kirjoittajilta ei löydy selkeää vastausta. He ehdottavat, että henkilöitymisestä päästäisiin siirtymällä listavaaliin. Mutta tämä on kuin ampuisi ritsalla ydinohjusjärjestelmää. Puolueista voisi tulla pian uusia henkilöitä vähän samaan tapaan kuin valtioita ennen pidettiin isoina henkilöinä, kansanhengen ruumiillistumina. Ne joutuisivat sitten vuorostaan politiikan pinnan vangeiksi.

Voisikin ajatella, että ongelma on enemmän uudessa teknologiassa ja sen ylivallassa. Kautta aikojen poliitikot ovat olleet vallanhimoisia ja tarjonneet kansalle vakavien asioiden sijasta sirkushuveja. Uusi teknologia vain mahdollistaa tämän ilmiön viemisen pitemmälle.

Kirjoittajien olisi kannattanut myös lukea Bruno Latouria. Tämän mukaan ihmiset eivät käytä suvereenisti koneita, vaan koneet vuorostaan muokkaavat ihmisten identiteettiä ja mieltä. Ihminen muuttuu verkossa kyborgiksi ja poliitikot muuttuvat poliittisiksi kyborgeiksi. Näin digitaalisella medialla on ratkaiseva rooli siinä, että politiikoista tulee brändejä.

Kirjan lopussa Lahti ja Mörttinen kysyvät, pinnallistaako some tulevinakin vuosina politiikkaa. He toteavat, että koko kysymys on oikeastaan tarpeeton, koska teko­äly määrittää kehitystä niin uudella tavalla, että sitä ei vielä pysty hahmottamaan.

Niin tai näin, koneiden valta ei ainakaan näytä olevan vähenemässä. Ehkä tekoäly ottaa ihmisen paikan myös politiikassa. Tulevaisuuden hallitsija ei ole Venäjä, Yhdysvallat tai Kiina, vaan koneet ja koneäly muodossa tai toisessa. 

Matti Mörttinen – Yannick Lahti: Politiikan pinnan vangit. Into 2024, 250 sivua.

Pekka Wahlstedt on vapaa toimittaja ja kriitikko.

Teksti on julkaistu ensi kertaa Kanavassa 4/2024. Kanavan voit tilata täältä.