Maanviljelyn ylistys

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Roomalainen runoilija Vergilius (70–19 eaa.) on vaikuttanut eurooppalaiseen ajatteluun paljon. Hänen kirjoituksissaan on yhtäläisyyksiä nykyisinkin ajankohtaiseen tapaan arvostaa luonnon kauneutta ja monimuotoisuutta. Georgica on upea luonnoneepos, jossa korostuu rakkaus maaseutuun.

Vergiliuksen näkemys maalaisista oli humanismin historiassa uusi askel, sillä se kumosi aiemmin vallalla olleen näkemyksen siitä, että sivistys liittyisi kaupunkilaisuuteen.

Vergilius kuvaa maanviljelijää järkeväksi ja ylistää luontoa kunnioittavaa, suunnitelmallista työtä. Teoksesta välittyy luonnon maisemien elävä vehreys ja ihmisen rooli vehreyden vaalijana. Kun Georgica syntyi 37–29 eaa., ajat olivat vaikeat. Käytiin kansalaissotaa, ja maanviljelijöillä oli vaikeuksia laman vuoksi.

Nyt Georgica on julkaistu suomennoksena, josta löytyvät teoksen kaikki muodot: ensi kertaa kokonaisena julkaistu heksametrisuomennos, helppolukuisempi proosamuotoinen suomennos ja latinankielinen alkuteksti. Juuri tällainen kuuluu antiikin kirjallisuuden suomennoksen olla. Lukija voi valita ja halutessaan vertailla versioita joutumatta hankkimaan useita eri niteitä.

Juuri tällainen kuuluu antiikin kirjallisuuden suomennos olla.

Georgica koostuu neljästä kirjasta, joista kukin on omistettu tietylle maatalouden osa-alueelle.

Ensimmäinen kirja käsittelee viljelyä yleisesti, toinen metsän ja viiniköynnösten hoitoa, kolmas karjankasvatusta ja neljäs mehiläistenhoitoa. Mehiläisosa on mitä sympaattisin, sillä Vergilius eläytyy mehiläisten elämään ja kertoo, miten mehiläisille luodaan turvalliset olosuhteet.

Vergilius opettaa tulkitsemaan maan laatua luonnon tarjoamasta tiedosta. Kirja sisältää käytännön ohjeita esimerkiksi kulottamiseen, eläintautien vastustamiseen ja eri puulajien istuttamiseen. Hän kertoo, miten eläinten käytöksestä voi ennustaa lähestyvän sateen. Myös tähtien tarkkailu kuului talonpojan kalenteriin.

 

Vergiliuksen luonnontieteelliset havainnot sekoittuvat mytologiaan ja astrologiaan. Toisinaan hänen ”tietonsa” perustuvat kansanuskomuksiin – hän vaikuttaa esimerkiksi tosissaan luulevan, että uusia mehiläisiä voisi syntyä teurastetun nautaeläimen mätänevästä ruhosta. Vaikka Vergiliuksen oppeihin ei aina ole luottamista, sisällön outoudet jopa lisäävät kerronnan aisteihin käyvää lumoa.

 

Opetusrunoelman toteutus on taiteellisesti kunnianhimoinen. Runomittaan suomentaminen on ollut pitkä prosessi, joka on vaatinut kahden sukupolven työn Päivö ja Teivas Oksalalta.

Heksametri on huolellista, hitaasti kypsynyttä laatutyötä, jonka Teivas Oksala (1936–2018) onneksi ehti saada valmiiksi. Hän halusi omistaa kirjan suomalaiselle maanviljelijälle. Julkaisukuntoon kirjan on viimeistellyt pitkän linjan antiikintuntija Maija-Leena Kallela.

Heksametrin sovittaminen suomen kielelle on toisinaan vaatinut sisällöllisiä ja sanamerkitystason kompromisseja. Mukana on outoja uudisyhdyssanoja kuten sekomalja, ommelkulta, tervehdyskävijä tai rajutuuli, mutta mitan viehätys piilee juuri normikielestä poikkeavassa ilmaisussa.

Runo- ja proosasuomennos ovat lukukokemuksina kiinnostavia mutta eri syistä.

Runomitta tarjoaa kielen hienouksia ja rytmin, joka kulkee miltei tanssillisena. Proosasuomennos keskittyy kertomaan asiasisällön ja onnistuu tekemään sen tuhoamatta teoksen aistillista erityisluonnetta.