Sionismi on kristittyjen asia
Kasvoin uskonnollisessa kodissa. Israel oli usein esillä. Luvattu maa, Raamatun maa. Myöhemmin ihmettelin, miksi juutalaisten kotimaa on suomalaisille uskonnollisen tärkeä.
Nyt sain vastauksen Ulkopoliittisen instituutin vanhemmalta tutkijalta Timo R. Stewartilta. Luvatun maan lumo -historiateos on iso, vaikuttava ja rikas kirja.
Kerran sana tuli lihaksi ja sitten valtioksi. Israelin valtio perustettiin vuonna 1948.
Jo kauan ennen sitä ajatus juutalaisten luvatusta maasta oli tuottanut kristillistä sionismia. Ajatus oli, että kun juutalaiset saavat oman maansa, sitten he kääntyvät kristityiksi.
Kävikin niin, että kristityt kääntyivät sionisteiksi.
Luvatun maan lumo tarjoilee taustat suomalaisten Israel-innostukselle, joka on sekä pyhää että maallista.
Suomesta on matkailtu jo 1800-luvulla Israeliin. Moni pettyi pakanoiden maahan. Se oli ”säkkikankaaseen ja tuhkaan” verhottu maa. Vääränlaisia olivat jopa kristityt, katoliset ja ortodoksit.
Kristillinen sionismi maallistui, kun Pyhän maan matkat yleistyivät, kibbutseilla tehtiin töitä ja uutisia katsottiin Israel-mielessä.
Nykyisin suomalaisten Israelin ystävien kokoontumispaikka ja kanava on viestintäneuvos Martti Ojareksen johtama Taivas TV7. Siellä on kehotettu meitä viettämään juutalaisten uudenvuoden ja sovituspäivän juhlia. Kohta on vuorossa hanukka, valonjuhla. Israel-raporttia on jos jonkinlaista.
Lahjoituksin pyörivän kanavan varat koordinoi Ristin Tuki -yhdistys, joka toimii myös Israelissa. TV7 ei kuulu Julkisen sanan neuvoston sääntelyn piiriin.
Lahkojen ja herätysliikkeiden tapahtumissa ja lehdissä on löydetty suomalais-israelilaisia kohtalonyhteyksiä. Yhtäläisyyksiä on nähty jopa Israelin käymien sotien ja meidän talvisotamme välillä.
Herätysliikkeistä erityisesti niin sanottu viidesläisyys on sionismin asialla. Päivi Räsäsen puoliso Niilo Räsänen on mukana joukkoon kuuluvassa, uuspietistisessä Suomen Evankelisluterilaisessa Kansanlähetyksessä (SEKL) ja toimii Kansanlähetysopiston rehtorina. Sari Essayah on helluntailainen. Kummassakin ryhmittymässä Israel-asia on tärkeä.
Suomen Kristillinen Liitto -puolue, nykyinen Kristillisdemokraatit, on ajanut sionismin asiaa vahvasti. Suomalaisen kristillisyyden fundamentalistinen laita vannoo Israelin nimeen.
Timo R. Stewartin kirja on massiivisen työn tulos. Urakka on Tieto-Finlandia-ehdokkuuden arvoinen.
Timo R. Stewart: Luvatun maan lumo. Israelin kristityt ystävät Suomessa. 365 s. Gaudeamus, 2022.