Katastrofi tulee iholle

tietokirja
Teksti
Matti Komulainen

Syyskuun alussa täyttyi 195 vuotta Turun palosta. Kaupungin maamerkkeineen pääosin tuhonnut tulimyrsky syttyi 4. syys­kuuta 1827. Se oli valtava taloudellinen ja inhimillinen katastrofi, josta uutisoitiin Australiassa asti.

Kuumuus oli niin raju, että Aurajoen vesi lämpeni, katu­kivet vaurioituivat ja talojen kiviportaat ja tulisijat tuhoutuivat. Hiiltyneitä kankaanpaloja, lakananriekaleita, paperisilppua ja tuhkaa satoi seuraavana aamuna 17 kilometrin päässä Paraisilla.

Turku menetti palossa kolme neljäsosaa rakennuskannastaan, 2 543 puu- ja kivirakennusta. 11 000 ihmistä jäi kodittomaksi. Ensimmäisenä yönä tai pian sen jälkeen loukkaantui yli 200 henkilöä ja 17 kuoli.

Liekkeihin hävisivät myös Suomen uskonnollisen ja akateemisen keskuksen symbolit, keskiaikainen tuomiokirkko ja vuonna 1640 perustetun Turun Akatemian kirjasto. 40 000 niteen kokoelma oli tuttu Suomen ensimmäisen yliopiston opiskelijoille, kuten Elias Lönnrotille, Johan Ludvig Runebergille ja Johan Vilhelm Snellmanille.