Menetetty maa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elokuvaohjaaja Carla ­Simon on kotoisin Katalonian maaseudulta, josta hän kertoo elokuvassaan Tämä maa. Tyylilaji on dokumentaarisen oloinen, havainnoiva arkirealismi. Perinteinen maatalouselinkeino on käymässä mahdottomaksi Alcarràsin kunnassa, todellisessa paikassa, jonka nimi on myös elokuvan alkukielinen nimi.

Yhden kesän kuvaus on fiktiivinen mutta voisi olla täyttä totta. Mitään tavattoman dramaattista ei tapahdu. Pienviljelijäperhe vain on menettämässä maansa ja elinkeinonsa, eikä tulevaisuudesta ole tietoa.

Läsnäolon tuntua tavoitteleva liikkuva kamera seuraa perheen elämää sukutilalla, jonka mailla he ovat kasvattaneet persikoita Espanjan sisällissodan ajoilta alkaen.

Hedelmien hinta romahtaa, eikä ongelmaa ratkaista vierastyövoimalla. Siitä, kenelle maat kuuluvat, on vain vanha suullinen sopimus. Lainvoimainen maanomistaja on päättänyt korvata persikkapuut aurinkopaneeleilla.

Arkisen työn ja erityisesti maataloustyön innostuneena kuvauksena Tämä maa liittyy pitkään perinteeseen, joka ei ole ollut aikoihin muotia.

Samalla alleviivaamattomalla tarkkuudella Simon tallentaa alueen kulttuuria, joka ei viininjuontikilpailuineen ehkä pohjimmiltaan eroa suomalaisesta pöhköilystä. Ilmentymät vain ovat erilaisia.

Tällainen elokuva elää tai kuolee näyttelijöiden vetovoiman varassa. Väistämättömiä vertauskohtia ovat belgialaisten Dardenne-veljesten draamat, ei vain yhteiskunnallisen realismin, vaan myös amatöörinäyttelijöiden vuoksi. Simon on löytänyt rooleihin saumattoman vakuuttavia esiintyjiä, joista eturiviin nousevat isää näyttelevä Jordi Pujol Dolcet ja tyttäriä näyttelevät Ainet Jounou ja Xènia Roset.

Jokaisen roolihahmolla on oma todellisuutensa, ja ne kaikki uhkaavat valua kesän päättyessä käsistä.

Kerrontaan tuo oman haasteensa, ettei tarina etene yhden näkökulmahenkilön mukana. Muutenkin Simon antaa asioiden merkitysten paljastua pikku hiljaa, välillä näennäisesti epäolennaisessa viipyillen. Alussa ei katsojan ole mahdollista saada kaikesta kiinni, mutta pian kyllä helpottaa.

Ytimessä on murros ja epävarmuus. Vanhat kiitollisuudenvelat ja herrasmiessopimukset unohdetaan. Tämä maa tapahtuu auringon paahteessa, mutta suru ja menetys ovat alati läsnä.

Ei ole vaikea ymmärtää, miksi monella tasolla puhutteleva ja eleginen teos voitti Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen karhun. Vaikka paikan tuntu on huikea, kaikki nämä kokemukset ovat yleismaail­mallisia. 

Carla Simon: Tämä maa. Elokuvateattereissa. ★★★★