Nainen peilissä
Naisvangit on väkevä todistus naisen asemasta yhteiskunnan laitamilla.
Narratiivinen tietoteos Naisvangit näyttää, mitä on vangin elämä surkeimmillaan Suomessa. Se on tarpeiden tekemistä ämpäriin. Vuosia jatkuneita sisäilmaongelmia. Töykeitä vartijoita. Sitä, ettei tiedä miltä oma peilikuva tarkalleen näyttää, koska vankilassa sallitaan vain sumeat turvapeilit.
Tällaiset olivat naisvankien olosuhteet Hämeenlinnan vanhassa vankilassa, joka suljettiin vuonna 2018.
YK:n kidutuksenvastainen komitea oli jo ehtinyt antaa huomautuksia vankilan vessattomista selleistä. Sulkemisen syy oli lopulta homeinen sisäilma.
Viisikymppinen Paula on istunut Hämeenlinnan naisvankilassa viiteen otteeseen. Hänellä on takanaan viisi avioliittoa.
Uusin tuomio tuli, kun Paula puukotti miesystävänsä mustakahvaisella Fiskarsin keittiöveitsellä. Suunnitelmissa oli yhteinen koti ja avioliitto, mutta sitten kävi näin. Miksi, sitä Paula ei osaa selittää.
Paula on tärkeän ja vaikuttavan tietokirjan päähenkilö. Hän on aikuisten lasten äiti, ja tyttäristä kaksi on niin ikään tuomittu rikoksista. Naisvangit avaa myös heidän vaiheitaan.
sonja Saarikoski seurasi lähes kolme vuotta Paulan ja noin kolmenkymmenen muun entisen ja nykyisen naisvangin elämää. Hän puhui heidän kanssaan ja kulki mukana arjessa.
Saarikoski on muuttanut haastateltujen nimet heidän yksityisyytensä suojaamiseksi, mutta tapauskertomukset ovat totta. Tarinat auttavat ymmärtämään, miksi naiset ovat päätyneet rikoskierteeseen.
”Olen huomannut, että sillä, mitä ihminen on kokenut, miten hän elämänsä hahmottaa ja muistaa, on vaikutusta aivan kaikkeen. Siihen, miten hän kohtaa toisen ihmisen, käyttäytyy ja suhtautuu yhteiskuntaan. Kokemus on yhteiskunnallinen kysymys.”
Kirjan kokijat ovat marginaalin marginaalia, rikollisia ja rikoksiin ajautuneita naisia. Paulan sanoin ero näiden vankiryhmien välillä on selvä, sillä vankilassa on paljon naisia, jotka eivät oikeasti ole rikollisia.
Naisvangeilla on tutkitusti vielä enemmän psyykkisiä ongelmia ja vähemmän koulutusta kuin vankilaan joutuneilla miehillä. Monella on neuropsykiatrisia diagnooseja. Paulan diagnooseihin kuuluvat uusiutuva masennus, epäsosiaalinen ja epävakaa persoonallisuus, adhd sekä alkoholismi.
Kirjassa esiintyvät naiset ovat pudonneet monen turvaverkon läpi. Saarikosken mukaan vankiloissa kannetaan epäonnistuneen lastensuojelun hedelmää. Kirjan naisista moni on entisiä lastensuojelun asiakkaita ja lapsena koetun seksuaali- ja perheväkivallan uhreja. Naisvankien tarinat ja lastensuojelusta paperien kautta piirtynyt kuva ovat saaneet Saarikosken ajattelemaan, että suomalainen hyvinvointivaltio ei ole kaikille sama.
Monet vankilaan joutuneet naiset eivät luota viranomaisiin. Saarikoski taustoittaa naisvankien historiaa 1950–1970-luvuilla Hämeenlinnan vankilassa istuneen Ista Laitisen kautta. Istan isää kuvataan virallisissa papereissa alkoholistiksi ja huliviliksi, joka kuoli epäselvissä olosuhteissa. Ista päätyi ”kunnan huutolaiseksi” ja aikusiällä vankilaan. Istan oma tarina eroaa viranomaisten tarinasta selvästi. Hän kirjoittaa vankiloista, psykiatreista ja yhteiskunnasta kriittiseen sävyyn.
”Paha pois pieksemällä ja käden käänteessä. Siitä tuollaisesta tunkemisesta ja puristamisesta on monesti seurauksena, potilas ei parane. Heitä ikuisesti masennettuja pylväitä on hullulat täynnä.”
Naisvangit kertoo, millaisia ovat monisärmäiset, tuntevat ja ajattelevat ihmiset raakojenkin tekojen taustalla. Vangit ovat osa yhteiskuntaa, osa meitä, ja on korkea aika tuntea heidät. Saarikosken erinomainen taustatyö ja myötätuntoinen ja ymmärtämään pyrkivä ote ovat omiaan tekemään naisvangit näkyviksi.
Sonja Saarikoski: Naisvangit. Rikollisuuden kehä maailman onnellisimmassa maassa. 400 s. Siltala, 2023.