Ei-tärkeän ihmisen elämä
Nainen työskentelee asiakaspalvelijana museossa ja asuu huonokuntoisessa kimppakämpässä. Opinnot ovat jääneet kesken, luottotiedot menneet. Naista kalvaa ajatus siitä, että hän ei ole ”tärkeä”.
Katja Raunion (s. 1985) kolmannen romaanin maailma vaikuttaa päällisin puolin ankealta ja lohduttomalta, mutta lukukokemuksena Viime ajat ei ole ankea ja lohduton.
Viime ajat työntyy yksiulotteisen arkirealismin läpi taitavilla – jopa nerokkailla – kerronnallisilla ratkaisuilla. Ne saavat yhteiskunnallisen todellisuuden näyttämään samaan aikaan tutulta ja oudolta. Uncanny, sanoisivat englanninkieliset.
Tällaisten nyrjähdysten avulla Raunio kuvaaa viiltävästi vallankäytön kohteena olemisen kokemuksia ja ei-tärkeän ihmisen elämistä.
Museon henkilökunnan palaverissa asemansa hierarkian huipulla tiedostava intendentti ryhtyy hieromaan päähenkilön niskaa. Kohtaus on kuvattu koruttomilla mutta latautuneilla virkkeillä. Epätodellisen ahdistava tunnelma kouraisee vatsanpohjasta.
”Intendentin suurten kourien lämpö ja ihon karheus kuvottavat sinua. Sinä mykistyt, sinä et sano hänelle mitään, mutta hän ei odotakaan vastausta.”
Miehet lähestyvät päähenkilöä toistuvasti enemmän tai vähemmän toksisella tavalla. Kaikilla ei ole aseman tuomaa valtaa, mutta kaikille yksinäinen nainen on uhkailun tai saalistuksen kohde.
Toksisuudesta vapaita eivät ole myöskään edistykselliset miehet. Päähenkilö löytää romanttisen yhteyden aktivistinuorukaisen kanssa. Tämä paljastuu parantumattomaksi miesselittäjäksi:
”Sinä et kuule enää, mitä hän selittää. Hän ei huomaa, ettet kuuntele.”
Kolkkoja tilanteita ei selitä pelkästään se, että päähenkilö on nainen, vaan ennen kaikkea se, että päähenkilö on sekä nainen että hierarkian pohjilla. Viime ajat on jälkiteollisen ajan työläisromaani, kaunokirjallinen analyysi prekariaatin elämäntodellisuudesta.
Päähenkilö, kuten muutkin romaanin henkilöt, esiintyvät vailla etu- ja sukunimiä. Se luo utuisuuden ja hahmottomuuden tunnun, joka peilaa päähenkilön sisäistä neuvottomuutta. Hän tiedostaa yhteiskunnallisen asemansa, mutta ei tiedä, miten voisi sitä parantaa, saati muuttaa yhteiskuntaa:
”Elämäntilanteesi ja maailman tila ovat joiltakin osin hyvin ahdistavia ja toivottomia.”
Maailman absurdia luonnetta ilmentävät pitkin romaania sirotellut eriskummalliset tapahtumat, joihin Raunio on saanut innoitusta Grimmin saduista.
Katja Raunio: Viime ajat. 117 s. Teos, 2023.