Ilotonta huumoria

Pohja on vanha uusmaalainen kirkkopitäjä. Vuonna 2009 se yhdistettiin Karjaan ja Tammisaaren kanssa Raaseporin kaupungiksi.

Jyrki Lehtolan romaanin tapahtumat sijoittuvat Pohjan maalaismaisemiin. Nimestä Täällä pohjan tähden voisi päätellä, että kirja on uudelleenkirjoitus Väinö Linnan klassikosta, mutta kyseessä on pikemminkin hirtehinen sanaleikki.

Vitsi laajenee henkilöhahmoihin: romaanin sivuilla tapaamme äveriään Kivivuoren pariskunnan, Ellen Salpakarin avioliiton ulkopuolisen lapsen Ainon ja mestarikokista luovuuden lähettilääksi haluavan Anttoo Laurilan.

Jos Linnan perintöä haluaa väkisin hakea, sitä kuvastaa Täällä pohjan tähden -teoksen ytimessä oleva luokka-asetelma. Kirkkopitäjässä kesäänsä viettävät kaupunkilaiset suhtautuvat paikallisiin maalaisiin ylemmyydentuntoisesti mutta aristellen. Maalaiset naureskelevat keskenään kaupunkilaisten turhamaisuudelle ja teennäisyydelle.

Jyrki Lehtola tunnetaan rääväsuisena kolumnistina. Hänen kirjallinen tyylinsä on sekoitus pilkkaa, parodiaa, ironiaa ja sarkasmia. Kolumnin mittaisina Lehtolan huomiot ovat hykerryttäviä, mutta pidemmissä teksteissä hänen tyylivalikoimansa rajallisuus vie tehoa ilmaisulta ja havainnoilta.

Vuosina 2019–2023 julkaistut esseekokoelmat Tesla metsässä, Tunteista ja Ihan sama sisältävät parhaimmillaan painokasta yhteiskunta- ja kulttuurikritiikkiä. Täällä pohjan tähden tuntuu niiden rinnalla köykäiseltä. Lehtola tykittää tutulla arsenaalillaan mutta ei osu mihinkään uuteen tai yllättävään, vaan jo aikaisemmin reikäisiksi ampumiinsa maaleihin.

Esseissään ja kolumneissaan Lehtola käsittelee tuntemiamme tosimaailman ihmisiä ja ilmiöitä. Romaanin pitäisi luoda oma kiinnostava maailmansa henkilöhahmoineen.

Ajatus minuudesta itsepetoksena tiivistää romaanin mielenmaiseman. Nykyihminen palvoo tunteitaan ja vaatii niille huomiota ja hyväksyntää. Tätä loputonta minäprojektia Lehtola kuvaa paremmin ei-fiktiivisissä teksteissään. Romaanissa Lehtolan henkilöhahmot jäävät tympeällä tavalla litteiksi ja latteiksi. Ihmiskuvaus on läpeensä kyynistä: kun tavoitat henkilöhahmosta alhaisimman kuviteltavissa olevan motiivin, tavoitat hänestä olennaisen.

Täällä pohjan tähden ei edusta itsensä vakavasti ottavaa sanataidetta. Se on irvailuromaani, mutta huumori on ylitsevuotavassa pilkallisuudessaan ilotonta. Toivottavasti Lehtolalla oli romaania kirjoittaessaan hauskaa, minulla ei ollut sitä lukiessa. 

Jyrki Lehtola: Täällä pohjan tähden. 264 sivua. Siltala, 2025.