Piru periköön!

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Siellä te nyt hyöritte ennen katoamistanne. Kiirettä pitää. Liikutte yhä no­peammin, yhä enemmän, edestakaisin pitkin maapalloa, kaupunkeja, taivasta, avaruutta niin kuin kirjoittaisitte jatko-osaa muutenkin päättymättömään Sisyfos-paran tarinaan.

Liikkumisenne on muuttunut entistäkin pakkomielteisemmäksi. Toisaalta yritätte vieläkin selvitä pande­mioista banaaleimman aiheuttamasta traumasta, kun kävi niin hassusti, että yhteisellä pienellä pallollanne liikkuvat teidän lisäksenne myös levittämänne taudit, jotka rajoittivat liikkumistanne, kun teille neurologinen kyvyttömyys pysyä paikoillaan on merkki edistyksestä, ei kasvava ongelma. Vapaa-ajallannekin te juoksette, uitte, kiipeilette ja palaatte aina sinne mistä lähditte.

Voisiko sinne tänne juosseessa hikisessä, huohottavassa luomakunnan kruunussa olla kenties liiankin yksinkertainen metafora kaikesta mitä ihminen on, ja jos on, saisitteko siitäkin itsellenne positiivisen elämänohjeen?

Jos olisitte joskus pysähtyneet, olisi voinut käväistä mielessä, että tuhonne alkoi liikkumisen tarpeesta. Kun menetitte uskonne kaikkeen muuhun paitsi itseenne, olisitte voineet uskoa edes biologiaan ja maantietoon.

Mutta ei, niitäkään ei enää ollut teille olemassa, niidenkin yläpuolella te olitte, eikä edes Saatana aio tuhria itseään siihen, että ”niin kuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä”, kun poika sai olla tyttö, tyttö poika ja isokokoinen raiskaajamies heiveröinen nainen, nyt on käärmeeltäkin löytynyt se sinne piilottamani klitoris, varmaan siksi, että se ei enää merkitse teille mitään.

Biologian perusopetusten teille olisi pitänyt olla: Idioo­tit liikkukoot vain voimiensa ja ymmärryksensä rajoissa. Maailma on se, jonne pystyy kävelemään tai uimaan. Vaikka aivot ovatkin tikan, ihminen ei ole lintu.

Eivät sopineet tuollaiset rajoitukset lumihiutaleille, loukkasivat vapauden tunnetta, aloititte joukkomarssinne tuntemattomaan, SILKKI ON VÄLTTÄMÄTÖN HYÖDYKE, lähditte vaeltamaan, tekemään kauppaa, ILMAN NORSUNLUUTA ELÄMÄ EI OLE ELÄMISEN ARVOISTA, rakensitte laivoja, kokositte laivueita, poltitte maata, koteja ja tuhositte maanosia, kansoja, mitä sattui eteenne tulemaan.

Matkustitte laivoilla pitkin maailmaa. Siihen nähden, että ette joko lainkaan tienneet, missä olitte tai luulitte olevanne eri puolella maailmaa kuin olitte, onnistuitte tuhoamaan, tappamaan ja alistamaan kyliä, rotuja ja kansoja, joita piditte itseänne alempiarvoisina vain siksi, etteivät ne olleet eksyksissä, vaan kotonaan.

Kansojen alistamiskykynne innoittamina keksitte muitakin liikkumistapoja ja teistä tuli lintuja, mutta toisin kuin linnut, te aloitte lentää vain tappaaksenne tai huviksenne. Huviksenne te lensitte, koska olitte mielestänne ansainneet sen. Käsityksenne siitä, mitä kaikkea olitte kulloinkin ansainneet, oli niin häiriintynyt, että se, ei ”peukalo-ote”, erotti teidät muista nisäkkäistä.

Te ansaitsitte loman, ulkomaanmatkan, viikon, kuukauden, vuoden poissaolon elämästänne jossakin, joka pelkän lentomatkan pituuden ja auringon lämmittävyystason takia oli ainoa teille mahdollinen paikka kuunnella sisäisen äänenne onttoa kuminaa tai unohtaa hetkeksi onttoutenne kaatamalla sen sisään kotioloja eksoottisempia, unohdukseen tähtääviä myrkkyjä, joita te kutsuitte nautintoaineiksi. Tuhansien lentokilomet­rien ansiosta ne maistuivat vapaudelle. Sitä kaikkea, mitä mielestänne ansaitsitte, ei kestänyt luonto, lapsi, ihminen, mikään olento ei ole niin täynnä halua ja kykyä tuhota itseään kuin se, joka uskoo ikuiseen elämäänsä.

Sitten kun alkoi olla vääjäämättömiä todisteita, että olitte itse liikkumistarpeellanne tekemässä elämäänne ja liikkumistanne maapallolla mahdottomaksi, te kiihdytitte sekä liikkeen että valheidenne vauhtia.

Ilmastokatastrofissa te näitte uuden mahdollisuuden korostaa valinnoillanne omaa, yksilöllistä merkitystänne suhteessa yhteisöön ja alempiarvoisiin yksilöihin. Oikeamielisyydestänne kasvoi uusi, päivittäin uusiutuva energianlähde, johon te suhtauduitte vahvana merkkinä positiivisemmasta tulevaisuudesta, kaikki uhkakuvat ovat liioiteltuja, this too shall pass.

Viimeisinä sekunteina päätitte näyttää itsellenne, että nyt ryhdistäydytte ja lensitte pitkin maailmaa kokouk­siin pohtimaan, mitä voisi tehdä lähestyvälle tuhollenne.

Koko maapallon ja ihmiskunnan historia huusi teille kohtalaisen ymmärrettävää viestiä, että nyt olisi aika olla älykäs eikä noin jumalallisen tyhmä, mutta ette te kuunnelleet, te olitte onnistuneet temppuilemaan umpikujankin aukioksi, mahdollisuudeksi, josta pääsee pois nostamalla luomakunnan kruunun harhaisuuden tasoa, joten olisiko mitenkään mahdollista kutsua tyhmyyttä älykkyydeksi ja kävisikö mitenkään niin, että kaikki muuttuisi paremmaksi ilman, että te muuttuisitte.

Kun vääjäämätön tuho alkoi näyttää jopa teidän silmissänne vääjäämättömältä tuholta, te käänsitte katseenne pois sulavista jäätiköistä, nousevasta merenpinnasta, ennustamattomista säätapahtumista ja keskityitte vahvuuksiinne, katsomaan sisäänne, ihmisyyteenne.

Olisiko tässäkin kenties mahdollisuus? Eikö ihmiskunta ole aina osoittanut parhaat puolensa juuri haasteiden edessä?

Miten voisimme ihmisinä hyödyntää osuuttamme omassa tuhossamme vis-à-vis kasvumme, muutoksemme, paluumme olennaiseen, juurille, yksinkertaiseen, koska ihmisen kasvu on kuitenkin se ainutlaatuisin elinmuoto maapallolla?

Miten näistä pelon ja ahdistuksen tunteista pääsee eroon ja jos ei, voiko ne jalostaa työelämän tarpeisiin?

Voisiko tämä kaikki olla vain terve herätys; haaste, joka on kohdattava, jotta voisitte kehittyä sekä lajina että yksilöinä, ette useimmiten itsekään ymmärtäneet, mitä suustanne syliin valui.

Ensin te ette ymmärtäneet, että teoillanne, valinnoillanne on seurauksia. Sitten te ette ymmärtäneet, että teoillanne, valinnoillanne ei ole enää mitään seurauksia.

Milloin tarkkaan ottaen sivilisaatio kuoli?

Siinä tuotekehittelykokouksessa, jonka seurauksena syntyi Bluetooth-unimaski, jolla voi soittaa myös puheluita?

Siinä toisessa kokouksessa, jossa pohdittiin tapoja tarkkailla, miten delfiinit reagoisivat pop up-ilmoituksiin?

Sinä iltana, jota isä ja äiti olivat vuoden verran herkkulautaset syleissään odottaneet, kun suoratoistopalveluun viimein ilmestyi katsottavaksi teineille alun perin suunnatun vampyyrisarjan kolmas tuotantokausi?

Silloin kuin viisi miljoonaa tervettä aikuista oli ladannut kiinalaisapplikaation, joka opetti idän viisaudellaan länsimaalaisia hengittämään?

Sinä hetkenä, kun matkalaukkuihin pakattiin enemmän selfietikkuja kuin lääkkeitä, kondomeja ja laastareita?

Siinä palaverissa, jossa puhuttiin avokadon kaivelun sotkuisuudesta ja kehitettiin muovipötkö, josta avokadoa pystyi valuttamaan puhtain käsin suoraan suuhun?

Kun terveille kehitettiin sähköinen pyörätuoli mukavampaa kulkemista varten?

Kun sijoittajille myytiin applikaatio, jonka ainoa tehtävä on kertoa, onko ulkona valoa vai onko ulkona pimeyttä?

Kun kehitys oli edennyt pisteeseen, jossa tuonkaltaisia kysymyksiä oli enemmän kuin Raamatussa sanoja?

Te piditte teknologista kehitystänne henkenne suurimpana saavutuksena, ja luotitte jonkun – aina jonkun muun, koska aikanne meni WiFi-verkkonne nopeut­ta tarkkaillessanne – keksivän tavan, jolla pysäyttää ilmastonmuutos, kipeytynyt ranne, maailmantuho, aamuväsymys, stagflaatio, jonot, kylmään kuoleminen, paha ruoka, ohjukset, huono asiakaspalvelu, verkkohyökkäykset, väärin uutettu kahvi, negatiivisuus, lista piteni, mitä lähemmäksi loppua tultiin, mutta te jatkoitte luomakunnan optimistisimpana tikkana pään hakkaamista seinään.

Hieman oli jäänyt teiltä huomaamatta, että toisaalta ylpeilemänne teknologinen kehitys ja riippuvaisuutenne siitä olivat aiheuttaneet nykyisen tilanne ja toisaalta tehneet teistä sellaisia saamattomia ameboja, että tieteeltäkin oli turha odottaa nopeaa ratkaisua sekä omaan että maailman ahdinkoon.

Ne ratkaisuehdotukset päätyivät omia eturyhmiään edustavien demokraattisesti valitsemienne hölmöjen käsiteltäviksi ja muuttuivat käsittelyssä uusiksi ongelmiksi samalla kun te edelleenkin jaksoitte katsoa autoritäärisiä valtiota alaspäin ylpeinä siitä, että teillä oli rikki mennyt demokratia.

Lahjakkaimmat tutkijat te olitte palkanneet ratkaisemaan vakavinta ongelmaanne. Ilmastokatastrofi, aliravitsemus, puhtaan veden riittämättömyys, köyhyys jne. jäivät toiseksi, kun aikanne suurimmat ajattelijat yrittivät ratkaista lukemattomat sekä määrältään että merkityksiltään jättimäisiksi kasvaneet tarkoituksettomuuden tunteenne, jotka syntyivät siitä, että nyt kun teillä oli kaikkea, kyllästyitte siihen niin kovin helposti.

Vapaa-ajan touhuilullanne te halusitte palata yhä useammin ja yhä pidemmiksi hetkiksi eläimen tasolle, pyyhkiä mielestänne kaiken sen, mitä Pyhissä Kirjoissa kohtaloksenne luvataan: ”hauraan ja säälittävän ikääntymisenne, viimeisen sairautenne piinan ja kuolinkamppailunne ahdistuksen, kaikkien elimienne tuhoutumisen ja mätänevien raatojenne löyhkän.”

Teillä oli muutamalla klikkauksella mahdollisuus valita joko vapaaehtoisen, näytellyn tai aidon joukkokidutuksen katselemisen välillä, valitsitte sekä että, koska kaikenlainen vertailu lievitti tylsistymistänne.

Yksinolo oli ennen ollut eräs mahdollisuus elää, jopa oma valinta, ja jos leskeksi, orvoksi jäi, sellaista sattuu, ei siihen menehdy, mutta teille se oli muuttunut mahdottomuudeksi, kuolemaksi. Jokin alkeellinen osa teistä kykeni tiedostamaan lähestyvän loppunne ettekä halunneet kadota yksin, joten seuraavaksi paskin vaihtoehto oli kuolla vierellänne ruudusta kaivamanne kaltaisenne hylkiö, joka myös valehteli harrastavansa ruoanlaittoa, kukkia ja alppihiihtoa, ja siinä te nyt molemmat istutte sohvalla ja yritätte tavoittaa sitä hetkeä, jolloin luulitte yksinäisyyttä kohtaloista helvetillisimmäksi.

Teillä, tai lähinnä sillä vanhuksella, jonka alennustilaa katselitte paheksuen metrossa, oli teknologiaan valamanne luottamuksen ansiosta ollut mahdollisuus vain muutamalla klikkauksella menettää kaikki säästönsä eikä vanhuksen tuho ollut koskaan teknologian, vaan vanhuksen teknologisen kyvyttömyyden syytä.

Te asetitte luottamuksenne teknologian kehitykseen, koska te luulitte, että teillä oli sen ansiosta MUKAVAMPAA KUIN AIEMMIN, ja se riitti teille luottamuksen syntymiseen. Teknologian suurin saavutus oli saada teidät luulemaan, että se on riippuvainen teistä ja teidän valinnoistanne ettekä te siitä ja sen tarjonnasta, ja siksi te annoitte kehitykselle vapaat kädet viedä yksityisyytenne, vapaa-aikanne, voimanne, ajatuksenne, mielenne, ihmissuhteenne.

Teillä oli vain muutamalla klikkauksella mahdollisuus saada maailmankirjallisuus, kuvataiteen herkut, yliarvostetut filosofit, klassinen musiikki eteenne. Sen sijaan te yhdellä klikkauksella päädyitte lukemaan kiihtyvästä uupumisesta kertovaa artikkelisarjaa, koska toivoitte, että kaikkien muiden vaivojenne lisäksi teitäkin jäytäisi kiihtyvä uupumus, tuorein diagnoosi todistamassa, että olette antaneet kaikkenne eikä kukaan osaa sanoa, mihin.

Kolumnit Hannele Laurista ja Anne Kukkohovista nolottavat Jyrki Lehtolaa: ”Pilkkaaminen on heidän kaveriensa tehtävä”

Kun te ensin kehititte teknologian, jonka vapaa ihmiskunta sai sen jälkeen täyttää sisällöllään, törmäsitte täydessä vauhdissa David-patsaaseen, se hajosi kaatuessaan, mutta vanhahan se jo oli, ja niin te asettelitte sen tilalle kasvavan ja muuttuvan 3D-tilataideteoksen tavallisista ihmisistä, ihmiskunnasta, jonka kauneusideaalia ei enää tarvitse hakata marmoriin, vaan ihmiseen itseensä, kun omasta vartalosta löytyy rasvaa, jota siirrellä vatsasta takapuoleen, takapuolesta rintoihin, rinnoista takaisin takapuoleen, takapuolesta penikseen, teidän liikkumisenne oli edennyt rasvakudosten siirtelyksi kehoanne pitkin.

Te nostitte vain muutamalla klikkauksella rikkaiksi vaikuttajiksi keskosen oloisia ihmistulppia, joiden päämäärä oli päästä hygienia- ja lemmikkiruokayritysten maksetuiksi kumppaneiksi, mainoksilla pumpatuiksi prostituoiduiksi, joihin vielä hetki sitten kukaan ei olisi halunnut koskea, mutta ajat muuttuvat, tällaista on kehityksenne; te keksitte tylsyyden pelkoanne estämään kryptovaluutan, jonka merkittävyys oli siinä, että muutamalla klikkauksella se pystyi tuhoamaan luonnon, talouden ja ihmisen; te kehititte ennakkoluulottomuutenne voimaa korostaaksenne ”ei-vaihtokelpoisen rahakkeen”, koulutettujen aikuisten digitaalisen keräilykortin, ja muutamalla klikkauksella värikkäitä pikselipöllöjä ostettiin ensimmäisen kahden viikon aikana 500 miljoonalla dollarilla.

Viimeiseksi saavutukseksenne nousi se, että pääsitte pitkälle ja lensitte korkealla ilman saavutuksia, osaamista tai kykyjä. Valokuvauksenne historia on täynnä ikonisiksi nousseita kuvia, tiivistyksiä ajasta ja paikasta, viimeinen ikoninen kuva ihmiskunnasta on selfien ja belfien liitto, jossa tasa-arvoisina näkyvät peilistä itseään rakastuneena tuijottavat kasvot ja lasten puuhapuistoksi täytetty ahteri. 

Teksti on toimitettu ote Jyrki Lehtolan kirjasta Ihan sama (Siltala, 2023).