Coffee and a pulla, please!

Sovellukset tekevät jopa suomen opiskelusta viihdyttävää. Kun teknologia kehittyy, tarvitaanko kielten opiskelua lainkaan?

suomen kieli
Teksti
Oskari Onninen
KUvitus
Outi Kainiemi

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Mari Kröger on opetellut valtavat määrät saksaa, ranskaa, italiaa, englantia ja ruotsia. Siihen päälle jonkin verran venäjää, norjaa ja kymriä.

Apunaan hän on käyttänyt vuonna 2012 lanseerattua mobiilisovellusta Duolingoa.

Sovelluksen nettisivuilla on keskustelufoorumi. Syyskuun puolivälissä 2015 Kröger, nimimerkiltään Zzzzz… aloitti aiheketjun Slow Finnish.

Sovelluksessa ei voinut opiskella suomea. Käyttäjät olivat rakentaneet avuksi omia opiskeluketjujaan, mutta monen mielestä ne etenivät liian nopeasti. Siksi Krögerin ketjun nimi oli ”hidasta suomea”.

Krögerin oppimateriaalin ensimmäisessä osassa opetellaan tervehdyksiä. Neljännessä mallikeskustelussa ollaan jo melko pitkällä.

”Virtanen perkele!”

”Salminen. Miten menee?”

”Ei hullummin, entä sinulla.”

Perässä on Krögerin kirjoittama selitys, muutaman lauseen kulttuurioppitunti:

”Suomalaiset kutsuvat toisiaan usein pelkällä sukunimellä. Miehet tekevät niin naisia useammin (tosin itse olen nainen ja teen tätä koko ajan). Sanalla ’perkele’ on monta käyttötarkoitusta, myös kirosanana.”

Vuosi sitten foorumiaktiivisuus johti kunniatehtävään: Kröger pyydettiin suunnittelemaan sovelluksen suomen kurssia. Se tehtäisiin vapaaehtoistyönä, kuten muutkin kurssit.

Aikoinaan Kröger oli opiskellut yliopistossa englantia. Nyt hänen piti miettiä asioita, joihin englanninkielinen jumiutuisi suomea harjoitellessaan.

”Moni hyvinkin jokapäiväinen asia on äärimmäisen vaikea englanninpuhujalle”, Kröger sanoo.

Esimerkkejä piisaa. ”Mitä kuuluu” on vaikea kysymys, koska siihen pitää osata vastata partitiivissa ”kiitos hyvää”. Englannissa ei ole lainkaan kysymyssanaa ketkä. Yleensä kurssiin mahtuvat sanat Yhdysvallat ja olut puuttuvat – niiden taivutus olisi tuskaa. Samoin sen muistaminen, että sanan paino on aina samassa paikassa.

Undulaatti on mielenkiintoinen sana, josta oppii paljon, miten suomea painotetaan.”

Suomessa sanan paino on aina ensimmäisellä tavulla – osasyy siihen, miksi rallienglanti on niin tönkköä – mikä on englannin tai venäjän puhujalle kummastuksen aihe.

Englannin sanassa important paino on tavulla por, sanassa impotent tavulla im. Sekaannuksesta voi seurata kommelluksia.

Kröger käytti Duolingo-kurssin suunnitteluun aikaa kevyempinä päivinä tunnin tai pari. Viime syksynä, kun terveys reistaili, aikaa oli enemmänkin.

”Huonompiakin harrastuksia on”, nelikymppinen Kröger sanoo.

 

Duolingo julkisti suomen kurssin huhtikuussa. Yhtiön mukaan suomi oli eniten toivottu kieli sovellukseen, jossa sentään pystyi opiskelemaan jo 35 kieltä, mukaan lukien Star Trekiin keksitty klingon ja Game of Thrones -fantasiamaailmassa puhuttava valyria.

Kenellekään kielten oppikirjoja lukeneille Duolingo ei tarjoa suuria mullistuksia – paitsi, että se toimii puhelimella ja tabletilla.

On lauseita, kuten ”Coffee and a pulla, please”, jotka pitää kääntää suomeksi käyttäen tarjolla olevia sanoja. Kuunnellaan yksinkertaisia lauseita, kirjoitetaan niitä itse. Välillä pitää päättää, sopiiko asiayhteyteen vanha vai sohva.

Kröger sanoo tehneensä suomen kurssin lähes kokonaan itse. Se on betaversio, vielä varsin alkeellinen hänen omastakin mielestään.

Samat lauseet junnaavat moneen kertaan samassa harjoituksessa. ”Meillä on uusi koti. We have a new home. Meillä on uusi koti.”

Keskustelupalstan Slow Finnish -sarja on paljon kehittyneempi.

Duolingo ei ole ainoa kieltenoppimissovellus, mutta se on yli 300 miljoonalla käyttäjällään yksi maailman suosituimmista. Esimerkiksi brittiläisellä Memrisellä on käyttäjiä noin kymmenesosa siitä, saksalaisella Babbelilla vielä paljon vähemmän, mutta maksullisena se tekee parasta liiketulosta.

Duolingolla pitäisi saavuttaa suunnilleen keskitason kielitaito, yhtiön toimitusjohtaja Luis von Ahn on luvannut.

Mari Krögeriä huvittaa, kuinka suomalaiset ovat olleet pettyneitä kurssin helppouteen.

 

Kielten opiskelu ei ole hirveän hauskaa, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Lari Kotilainen. Hän tutkii suomen kielen digitaalista oppimista ja kirjoittaa kolumnia Suomen Kuvalehteen. Työtehtävään kuuluu myös opettaa suomea vieraana kielenä yliopistolla.

”Moni tulee luennoille, istuu pari tuntia ja ajattelee oppivansa sillä, mutta ei se ole oikotie onneen”, Kotilainen sanoo.

Silloin Duolingosta on hyötyä.

”Ajattelen, että tää olisi opettajana mulle lisuke, tosi hyvä lisämatsku. Opettaminen on psykologista ja vaatii jatkuvaa motivointia. Siksi tässä pitää tehdä kaikenlaista oheistoimintaa”, Kotilainen sanoo.

Duolingon sanasto on hänestä aika hoopoa ja metodit ovat turhan muoto-orientoituneita. Sovellus on Kotilaisesta ”alkeiskamaa”. Eikä hän usko, että Duolingon avulla selviäisi luvatulle B1-osaamistasolle. Se määritellään itsenäisen kielenkäyttäjän tasoksi, jolla pitäisi saada asioita hoidetuksi muuallakin kuin kahvilassa.

”Heittona sanoisin, ettei keskipitkän ruotsin ylioppilaskirjoittaneistakaan moni ole sillä tasolla.”

Duolingosta on tullut nuoremmalle väelle vähän kuin kansanopiston korvike. Sillä pääsee opiskelemaan matalalla kynnyksellä kielten alkeita. Jos tehtäviä tekee päivittäin, saa enemmän pisteitä ja pääsee pidemmälle nopeammin. Se on yllättävän hyvä motivaattori. Kun kaikki tasot on jyystänyt läpi, sovellus palkitsee kultaisella pöllöllä.

Kotilainen kertoo käyttäneensä kielten oppimisessa apuna Helsingin yliopistossa suunniteltua Revita-verkkopalvelua. Sen kielitarjonnassa on yleisimpien eurooppalaisten kielten lisäksi harvinaisia suomen sukukieliä.

Revita opettaa kieltä valmiiden tekstien pohjalta. Sanoja pitää kääntää, täydentää ja valita tekstissä oleviin aukkoihin. Myös omia tekstejä voi lisätä harjoituksiksi.

Mutta siinäpä ne pedagogiset mullistukset suunnilleen ovat. Eniten kielielämäämme vaikuttaa Kotilaisesta se, että käytännössä kaikille on olemassa pääsy sanakirjaan missä vain.

”En usko hetkeäkään siihen, että jotkut korvanapit korvaisivat joskus perinteisen kielenoppimisen.”

Google Translate kääntää suomea huomattavasti paremmin kuin vielä 10 vuotta sitten. Suomen kielen opettaja huomaa sen olemassaolon siitä, kun opiskelijan tehtävistä näkee, että nyt ei ole työ kiinnostanut käännössovelluksen klikkailua enempää.

Kotilaisen tulevaisuudennäkymä on melko pessimistinen: kielten opiskelusta on vaikea tehdä kovin paljon helpompaa. Harppaus olisi, jos tulevaisuudessa sovellukset voisivat poimia ihmisen lähiympäristöstä kieltä.

”Silti se sama hemmetin kieli pitää opetella sinne omaan päähän. En usko hetkeäkään siihen, että jotkut korvanapit korvaisivat joskus perinteisen kielenoppimisen.”

Oma lukunsa on sovellusten vaatimat pohjataidot. Yliopisto-opiskelijat osaavat yleensä englantia ja tuntevat tietokoneet, he siis hyötyvät duolingoista ja revitoista.

Kotilaisesta vaikeampi kysymys on se, miten saada vaikka pakolaisina Suomeen tulleet oppimaan kieltä.

”On tosi paljon ihmisiä, jotka eivät osaa englantia. Tai edes lukea tai kirjoittaa. Ei siinä ole järkeä, että sellaiset ihmiset drillaavat jotakin sijamuotoja ja kielioppia loputtomiin kielikokeiden vuoksi. Onneksi se traditio on järkeistymässä.”

Puhumattakaan siitä, että suomea pitäisi kyetä opettamaan myös koneille.

 

Ihmisellä on yksi mittaamaton etu kielen oppimisessa verrattuna tietokoneisiin: maailmantieto.

Ihminen tietää kaikesta muusta niin paljon parhaitakin tekoälyjä enemmän, että hän kykenee usein toimimaan tarpeeksi sujuvasti rajatullakin sanavarastolla ja lauserakenteilla. Koneet taas eivät osaa tehdä tulkintoja tällaisista ulkoisista vihjeistä.

Siksi Helsingin yliopiston digitaalisen yhteiskuntatieteen professori Krista Lagus sanoo, että ulkomaalaiselle suomi on paljon helpompi opetettava kuin yhdellekään tietokoneelle.

Sitä kuitenkin yritetään nyt. Yle aloitti kesällä Lahjoita puhetta -kampanjan, jossa suomalaisia pyydetään äänittämään puhettaan yliopistojen ja Kotimaisten kielten keskuksen Kotuksen perustaman Kielipankin käyttöön. Aiheet saavat olla lähestulkoon mitä mieleen juolahtaa.

Suomen syöttäminen tekoälylle on samanlaista kuin muidenkin asioiden opettaminen. Annetaan tarpeeksi dataa, jota kone oppii sitten tulkitsemaan.

Tutkijana Lagus hyötyy hankkeen onnistumisesta, mutta kyse on suuremmista asioista.

”Tämä voidaan tehdä vain suomalaisten puheella. Se on suomenkielisten palveluiden ja suomen kielen säilymisen elinehto. Me ei voida jäädä siinä jälkeen.”

 

Tällä hetkellä koneellisesti osataan tulkita esimerkiksi kansanedustajien yleensä huoliteltua ja aihespesifiä puhetta, Kielipankin tutkimusjohtaja Krister Lindén kertoo. Jos äänenlaatu kärsii tai puhekieli tai murteet yllättävät, kone on heti pulassa.

Kotuksella on kyllä murrearkisto, mutta se on noin 50 vuoden takaa. Yleisradiolla taas on satojatuhansia tunteja materiaalia, mutta se on paljolti tekijänoikeussuojattua tai siinä puhutaan liian puhdasta ja selkeää suomea.

Lahjoita puhetta -kampanjassa pyydetään sen sijaan kaikkea sitä, mistä usein on pulaa: murteiden lisäksi naisten, lasten ja vanhusten ääntä.

”Se on tasa-arvokysymys, ettei vain nuoret miehet ole edustettuina puhenäytteissä. Usein tällaisessa datassa on vain miehiä”, Krista Lagus sanoo.

”Meidän tarvitsee yhdistyä tämän taakse kansakuntana. Tietenkin me halutaan onnistua tässä.”

 

Jäljelle jää ikuisuuskysymys: mikä suomessa on niin vaikeaa. Suomen kieliopin keskeisin mytologinen piirre ovat sen 15 sijamuotoa. Niistä on tullut vaihto-opiskelijoiden meemeihin päätynyt vitsi.

Lari Kotilaisesta kielenoppijoille on työlästä se, että niin suuri osa sanastosta on omakantaista. Esimerkiksi ruotsin tai venäjän opiskelua helpottaa lainasanojen määrä, jolloin muista kielistä, yleensä englannista siis, saa tukea.

Krista Lagus sanoo, että puhekielessä sanoilla on niin paljon taivutusmuotoja – periaatteessa jopa 2 000 – että niiden opettaminen tekoälylle on tuskaista. Jokainen poikkeus kun pitää tilastoida erikseen.

Samaa korostaa Krister Lindén. Esimerkiksi englanti nojaa sanojen järjestykseen: jokaiselle sanalle on lauseessa oma paikkansa. Suomi on vapaampi, ja sen mutkikkuus piilee lauserakenteissa ja niiden vaihtuvuudessa.

”Jos pitäisi puhua hyvää kieltä, kaikki kielet ovat loppujen lopuksi yhtä mutkikkaita”, Lindén sanoo.

Esimerkiksi suomalais-ugrilaisten kielten professori Janne Saarikivi on huomauttanut, että monessa maahanmuuttajan pyörittämässä pizzeriassa hommat hoituvat sen kummemmin sanoja taivuttamatta – vaikka käsityksemme kielitaidosta liittyy juuri sanamuotoihin ja kieliopillisiin finesseihin.

Toimitusjohtaja Mikael Jungner taas innovoi joitakin vuosia sitten suuren kohun saattelemana, että suomen koneoppiminen helpottuisi, jos sijamuodoista luovuttaisiin.

Duolingon kanssa näin on vähän tapahtunutkin. Mari Kröger kertoo murtaneensa myyttiä kielen hankaluudesta lähtemällä tarpeeksi helposti liikkeelle.

Toisin sanoen: niin paljon nominatiivilauseita kuin on mahdollista. Myös lainasanat, kuten teatteri, moderni ja undulaatti olivat avuksi.

”Ei suomi silloin ollutkaan godzillamainen hirviö, vaan kissimirri.”

Parhaillaan Kröger on kirjoittamassa romaania, mutta Duolingo-projekti jatkuu yhä. Kielioppiselitykset pitää virittää valmiiksi. Virheiden bongailussa vastuu on nyt kurssin käyttäjillä. Täysin virheetön suoritus olisi yksittäiselle ihmiselle liikaa, varsinkin vapaaehtoispohjalta.

Kenties suomi on pian Duolingossa klingonia suositumpi kieli. Tällä hetkellä suomen kurssin on aloittanut 217 käyttäjää, kilngonin 298 000.

Vielä kauempana ovat kymri, tšekki ja valyria.

”Ehkä joskus päästään ohi”, Kröger sanoo.

”Mutta on klingonkin hieno kieli.”