Ei avointa hakua

Aleksanteri-instituutin johtajaksi Markku Kangaspuro.

Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin yliopistoon kuuluva Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimuskeskus Aleksanteri-instituutin pitkäaikainen johtaja, professori Markku Kivinen jää eläkkeelle keväällä 2018.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Kivisen tilalle on valittu Aleksanteri-instituutin nykyinen varajohtaja Markku Kangaspuro.

Valinnasta tekee erikoisen se, ettei merkittävään johtajan virkaan ole ollut avointa hakuprosessia. Myöskään Aleksanteri-instituutin johtokuntaa, joka koostuu eri yliopistojen, tutkimuslaitosten ja ministeriöiden edustajista, ei kuultu valinnassa millään tavoin.

Humanistisen tiedekunnan johtaja, dekaani Hanna Snellman selittää, että Aleksanteri-instituutin muuttuminen ”osastoksi” on syy sille, miksi uutta johtajaa ei haettu avoimella haulla.

Aleksanteri-instituutti on ollut suoraan Helsingin yliopiston rehtorin alaisuudessa, mutta nyt siitä on tulossa humanistisen tiedekunnan yksi osasto, kun tiedekunnan laitokset lakkautetaan vuoden 2017 lopussa.

”Osastojen johtajan tehtävät eivät ole päätoimisia, koska tehtävät ovat muuttuneet. Ei ole esimerkiksi budjettivastuuta samalla tavalla kuin aikaisemmin”, Snellman sanoo.

“Johtokunnalla ei ole asiassa nykyorganisaatiossa päätäntävaltaa.”

Snellman myöntää, ettei Aleksanteri-instituutin johtokuntaa informoitu johtajavalinnassa.

”Toisaalta johtokunnalla ei ole asiassa nykyorganisaatiossa päätäntävaltaa”, Snellman huomauttaa.

Haku Aleksanteri-instituutin uudeksi johtajaksi tapahtui sähköisesti Helsingin yliopiston verkkosivuilla.

”Hakuilmoituksessa pyydettiin kiinnostuneita ilmoittautumaan johtajan tehtävään. Lisäksi järjestettiin yleinen kuulemistilaisuus, jossa hakijat esittäytyivät”, Snellman sanoo.

Dekaani Snellman teki päätöksen valinnasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Kangaspuron lisäksi tehtävään pyrki Aleksanteri-instituutin yhteyspäällikkö Elina Kahla, joka on Markku Kivisen vaimo.

Kangaspuron johtajanimitys on vuoden 2021 loppuun saakka.

 

Aleksanteri-instituutti tuottaa Venäjä-tutkimusta, minkä vuoksi sen roolia ja johtoa pidetään erityisessä asemassa tutkija- ja muissa vaikutuspiireissä.

Instituutissa työskentelee nelisenkymmentä tutkijaa ja tohtorikoulutettavaa. Lisäksi instituutissa vierailee vuosittain kymmeniä tutkijoita ympäri maailmaa.

Aleksanteri-instituutin tulevaa johtajaa Markku Kangaspuroa on arvosteltu mediassa Ukrainan kriisiin liittyvistä lausunnoista vuonna 2014. Niitä pidettiin liian Putin-myönteisinä. Kangaspuro itse kiisti väitteet, ja häntä puolusti mediassa laitoksen nykyinen johtaja Markku Kivinen.

Aleksanteri-instituutilla on noin 4,5 miljoonan euron vuosibudjetti. Opetusministeriö rahoittaa toiminnasta runsaan kolmanneksen. Loppurahoitus tulee Suomen Akatemialta, EU:sta, pohjoismaisista rahastoista sekä suomalaisilta säätiöiltä ja yrityksiltä.

 

Juttu julkaistu 28. joulukuuta kello 18.34. Juttuun lisätty 29. joulukuuta kello 08.55 tieto Markku Kangaspuron johtajanimityksen kestosta ja toisen hakijan, Elina Kahlan tiedot. Jutusta poistettiin kohta, jossa sanottiin, ettei dekaani Hanna Snellman vastannut jatkokysymyksiin.