Luottorakentajan käteispula

Viranomaiset syynäävät keskustataustaista Nuorisosäätiötä. Säätiön rakennuskumppani SSR on ollut maksuvaikeuksissa.

Kotimaa
Teksti
Jarno Liski

Keskustataustaisen Nuorisosäätiön luottorakentajana julkisuuteen nousseen lahtelaisen Salpausselän Rakentajat (SSR) -konsernin yhtiöillä on ollut jatkuvia maksuvaikeuksia. Konsernin emoyhtiöllä ei tällä hetkellä ole avoimia maksuviiveitä, mutta viime kesänä sillä oli kuukauden ajan rästissä yli 20 000 euron eläkemaksut.

SSR-konserni on laajentunut viime vuosina perustamalla eri puolille Suomea alueyhtiöitä. Yhtiöiden enemmistön omistaa Salpausselän Rakentajat. Vähemmistöosakkaina on paikallisia rakennusalan vaikuttajia ja varakkaita liikemiehiä.

 

Julkisuutta yhtiö on saanut suhteestaan Nuorisosäätiöön, joka rakennuttaa vuokra-asuntoja nuorille. Säätiö on tilannut yhtiöltä useita miljoonien eurojen rakennusurakoita. Lisäksi säätiö on ollut mukana järjestämässä rakennusyhtiölle merkittäviä voittoja kiinteistökaupoissa. Vuonna 2016 Ylen uutisoitua liiketoimista Nuorisosäätiötä valvovat viranomaiset alkoivat selvittää säätiön toiminnan epäiltyjä laittomuuksia.