79 miljardin puun Suomi

Suomalainen metsä on tuonut turvan ja antanut leivän. Nyt siitä halutaan ilmastonmuutoksen hidastajaa.

hiilinielu
Teksti
Miina Viljanen
Grafiikka
Hannu Kyyriäinen

Tämä on ilmaisnäyte SK:n maksullisesta sisällöstä

Suomalaiselle on olemassa synonyymi, metsäläinen.

Suomi on Euroopan metsäisin maa: kaksi kolmasosaa Suomen pinta-alasta on metsien peitossa. Siinä missä moni muu maa on raivannut metsänsä pelloiksi ja kaupungeiksi, harvaan asutussa ja maaperältään kylmässä Suomessa metsä on saanut heiluttaa latvojaan suhteellisen rauhassa.

Sen näkee hyppäämällä junan tai lentokoneen kyytiin, tai katsomalla ulos oman kotinsa ikkunasta. Vaikka suurin osa suomalaisista asuu kaupungeissa, yli puolella meistä on lähimpään metsään alle parisataa metriä matkaa.

Lähes joka viides täysi-ikäinen suomalainen on metsänomistaja. Vapaa-ajan vieton ja harrastusten lisäksi metsä tarjoaa työpaikan yli sadalle tuhannelle suomalaiselle.

Suomalainen osaa käyttää metsää luovasti. Tarpeista riippuen metsä on muovautunut suomalaisen käsissä saunavihdasta, pettuleivästä ja mäntysuovasta ksylitoliin ja nanokuituihin, joilla voidaan korvata muun muassa muovia, terästä ja tekstiiliä.

Vuosisatoja kestäneen puunkäytön aikana suomalaista metsää on poltettu, kaskettu ja raivattu. Sitä on hakattu, harvennettu ylhäältä ja alhaalta, lannoitettu, ojitettu, istutettu ja kaadettu paljaaksi.

Nyt suomalainenkin metsä on saanut jälleen uuden merkityksen: hiilidioksidia sitovat puut hillitsevät ilmastoa lämpenemästä. Mitä vähemmän puuta käyttää, sitä parempi ilmastolle.

Mutta taipuuko talousmetsä osaksi ilmastotaistelua?

 

Suomi on Euroopan metsäisin maa: metsää on 73 prosenttia Suomen maapinta-alasta. Suomessa kasvaa reilut kymmenen prosenttia kaikista Euroopan metsistä ja 0,6 prosenttia koko maailman metsistä.

Suomessa on noin 23 miljoonaa hehtaaria metsää tai muuta puustoista aluetta. Kuutiometreinä puuta on lähes 2,5 miljardia kuutiometriä. Yksittäisiä puita Suomessa on noin 79 miljardia kappaletta.

Suurin osa suomalaisesta metsästä on talousmetsää. Aarniometsää eli luonnontilaista metsää on Suomessa noin 2,6 prosenttia metsien pinta-alasta, ja se sijaitsee pääosin Pohjois-Suomessa. Viidesosa luonnontilaisista metsistä on puuntuotannon käytössä.

Suojeltuja metsiä on Suomessa noin 13 prosenttia: yhdeksän prosenttia metsistä on tiukasti suojeltuja, ja lisäksi neljä prosenttia on osittain suojeltuja ja osittain metsätalouden käytössä.

Suomen metsät ovat muiden läntisen Euroopan maiden tavoin pääosin yksityisten henkilöiden ja perheiden omistuksessa. Valtion metsät sijaitsevat pääosin Pohjois- ja Itä-Suomessa.

Yhteensä metsänomistajia on Suomessa yli 600000.

Perhemetsätilat ovat keskimäärin 30 hehtaarin suuruisia. Tilarakenne on kuitenkin muutoksessa: tällä hetkellä syntyy lisää sekä pieniä, alle kymmenen hehtaarin tiloja, että suuria, yli sadan hehtaarin tiloja. Pirstoutumisen syynä ovat tavallisesti perinnönjaot, tilakoon kasvu johtuu puolestaan tilakaupoista.

Metsänomistajat ovat vanhentuneet: metsänomistajien keski-ikä on 60 vuotta ja eläkeläisten osuus on noussut 45 prosenttiin.

Metsämaan hinta vaihtelee sijainnin mukaan. Kalleimmillaan keskihinta on Etelä-Suomessa noin 5000 euroa hehtaarilla ja halvimmillaan Lapissa noin tuhat euroa.

Metsän määritelmä ei ole niin yksiselitteinen kuin ensiajattelemalta luulisi. Metsämaaksi lasketaan sellainen alue, jossa puuta kasvaa vähintään kuutiometrin vuodessa per hehtaari. Metsän voi määritellä myös peittävyyden kautta: jos puiden latvat peittävät ilmasta katsottuna alueesta vähintään kymmenen prosenttia, se luokitellaan metsäksi.

Usein metsäksi luokitellaan metsämaan lisäksi kitumaa, joka on yleensä kivistä tai suoperäistä aluetta. Kitumaalla kasvaa puuta alle kuution verran vuodessa.

Metsätalousmaaksi lasketaan myös joutomaa, vaikka se on lähes tai täysin puutonta aluetta. Tässä tekstissä joutomaata ei ole luokiteltu metsäksi, vaan metsä koostuu metsä- ja kitumaasta.

Suomalainen metsä on suhteellisen harvaa: keskimäärin hehtaarilla kasvaa noin 111 kuutiometriä puuta, kun tiheissä metsissä sitä kasvaa 500–600 kuutiometriä hehtaarilla. Tihentymistä on silti vuosien saatossa tapahtunut. Vielä vuonna 1960 hehtaarilla kasvoi keskimäärin vain 70 kuutiota puuta.

Suomessa on yli 30 luonnonvaraista puulajia ja 40 pensasmaiseksi jäävää puuvartista lajia.

Yleisin puulaji on mänty: 50 prosenttia kaikista Suomen puista on mäntyjä. Kuusia on 30 prosenttia ja lehtipuita 20 prosenttia. Lehtipuista yleisin on Suomen kansallispuu rauduskoivu. Yhteensä nämä kolme puulajia, mänty, kuusi ja koivu, kattavat yli 96 prosenttia kaikesta puuston tilavuudesta.

Erilaisia metsäluontotyyppejä on Suomessa luokitteluista riippuen parista kymmenestä yli 70 luontotyyppiin. Pääpiirteittäin metsät voidaan lajitella kuiviin kankaisiin, tuoreisiin kankaisiin ja lehtoihin.

Kolme neljäsosaa Suomen metsäluontotyypeistä on arvioitu uhanalaisiksi. Loput on yhtä luontotyyppiä lukuun ottamatta luokiteltu silmälläpidettäviksi.

Kangasmetsätyypeistä jokainen on arvioitu uhanalaiseksi tai silmälläpidettäväksi. Erityisen uhanalaisia ovat vanhat ja karujen kasvupaikkojen kangasmetsät.

Metsiä on möyritty niin kauan, että ne ovat menettäneet ekologisia piirteitään. Metsätalous on muuttanut vanhat metsät nuoriksi tasarakenteisiksi talousmetsiksi. Avohakkuut ovat pirstoneet metsäalueita. Karut metsät ovat rehevöityneet ja lehtoja on raivattu pelloiksi.

Lahopuun määrä on vähentynyt kriittisesti: arvioiden mukaan lahopuu tarjoaa kodin 4000–5000 lajille, ja iso osa uhanalaisista lajeista on siitä riippuvaisia.

Lähes puolet Suomen noin 50000 eläin-, kasvi- ja sienilajista elää metsässä. Uhanalaisista lajeista metsässä elää yli 800 lajia. Suomen metsistä on tähän mennessä hävinnyt jo yli sata lajia.

Suurin osa Suomen metsistä on kangasmetsiä: metsämaan pinta-alasta yli 95 prosenttia on kangasmetsiä ja kangasmetsistä hieman yli puolet tuoreita kankaita.

Tuoreilla kankailla viihtyvät muun muassa kuusi, koivu, sammal ja mustikka, kuivalla kankaalla puolestaan mänty, jäkälä ja kanerva.

Lehdot ovat Suomen metsistä lajirikkaimpia: hyvin tunnetusta lajistosta lähes kolmasosa on lehtolajeja, vaikka lehtojen osuus koko metsäpinta-alasta on vain noin prosentti.

Suomessa kasvavat suuret puut ovat kooltaan keskimäärin yhden kuutiometrin kokoisia.

Suomen suurin puu on Heinolan rantapuistoon yli sata vuotta sitten istutettu tsaarinpoppeli, tilavuudeltaan 30 kuutiometriä ja ympärysmitaltaan yli kahdeksan metriä.

Pisin puu löytyy Savonlinnan Punkaharjulta. Vuonna 1880 istutettu euroopanlehtikuusi on 47 metriä pitkä. Pisin luonnonvarainen puu on Padasjoen aarniometsässä kasvava 45,1 metriä pitkä metsäkuusi.

Tuoreimmassa Luonnonvarakeskuksen tekemässä metsien inventoinnissa vanhin löydetty puu oli 522-vuotias. Vanhin koskaan Suomesta löydetty puu on Urho Kekkosen kansallispuistossa kasvava mänty, iältään 780 vuotta.

Raha kasvaa puussa

Nuoret ja hoikat männyt nousevat suorarunkoisina ja oksattomina tavoittelemaan latvuksillaan auringonvaloa. Ei lahoja puunrunkoja eikä risukkoja. Siellä täällä puunlatvojen peittämät alueet katkeavat avoimeen maisemaan.

Siisti ja suoralinjainen, siltä näyttää tyypillinen suomalainen metsä.

Suurin osa suomalaisesta metsästä on talouskäytössä: Sen matka alkaa avohakkuun jälkeiseltä aukealta, jonne uusi taimikko istutetaan kaadetun tilalle. Se kasvaa lannoitteiden voimalla ja saapuu tiensä päähän keskimäärin 60–80 vuoden iässä. Sitten se kaadetaan paljaaksi ja kaikki alkaa alusta.

”Metsän hävittämisessä suomalaiset ovat tuiki taitaviksi oppineet”, arvioi saksalainen metsäasiantuntija Edmund von Berg vieraillessaan Suomessa vuonna 1858.

Suomalainen metsämaisema on muokkautunut teollisuuden käsissä jo satojen vuosien ajan. Oikeastaan Suomesta tuli teollistunut hyvinvointiyhteiskunta metsäteollisuuden ansiosta. Puu oli yksi Suomen ensimmäisistä vientituotteista, ja yksi varhaisimmista teollisuudenaloistakin sai alkunsa metsästä.

1900-luvun puoleenväliin saakka suomalainen teollisuus tarkoitti samaa kuin sellu ja sahatavara. Se, mikä oli metsäteollisuuden etu, oli myös kansakunnan etu. Metsätutkijat toimivat kansakunnan kokonaisedun tulkkeina.

Vaikka metsäteollisuus kannatteli kansantaloutta, metsä ja sitä hyödyntävä teollisuus elivät tasapainotilassa: puuta käytettiin sen verran kuin sitä vuosittain kasvoi.

Tehometsätalouteen Suomi keikahti sotien jälkeen: yhteiskunta rakennettiin uudelleen metsistä ja puuta tarvittiin enemmän kuin koskaan.

Metsähallituksen tavoitteena oli korvata luonnonmetsät nykyaikaisen yhteiskunnan vaatimuksia paremmin tyydyttävillä talousmetsillä. Poimintahakkuut vaihtuivat avohakkuisiin ja metsurit metsäkoneisiin.

Suomenkaan metsävarat eivät olleet ehtymättömät. 1960-luvulla metsää kaatui niin paljon, että puhuttiin puupulasta. Suomi otti Maailmanpankista lainaa ja ryhtyi hoitamaan metsiään järjestelmällisesti, kasvavan metsäteollisuuden tarpeisiin.

Nyt metsää kasvaa enemmän kuin koskaan, mutta sitä myös hakataan aiempaa enemmän. Vuonna 2018 tehtiin Suomen historian ennätyshakkuut, 77 miljoonaa kuutiometriä.

 

Metsä tuo Suomeen vajaan neljän miljardin euron verotulot vuodessa, eli liki kymmenen prosenttia Suomen verokertymästä. Metsäsektorin, eli metsäteollisuuden ja metsätalouden, osuus Suomen bruttokansantuotteesta on noin neljä prosenttia, viisinkertaisesti Euroopan keskiarvoon nähden.

Metsäsektorilla on suomalaisessa kansantaloudessa edelleen mittava rooli, mutta vuosikymmenten kuluessa sen merkitys on vähentynyt. Vielä 1900-luvun alkupuolella metsäteollisuus kattoi 90 prosenttia suomalaisen viennin arvosta, 1950-luvulla lähes 80 prosenttia.

Tällä hetkellä viidesosa Suomen vientituloista tulee metsäteollisuudesta: tärkeimpiä vientituotteita ovat paperi ja kartonki, selluloosa sekä sahatavara.

Tuotannon arvossa mitattuna metsäteollisuus on Suomen kolmanneksi suurin teollisuudenala: sen osuus teollisuustuotannosta on noin 20 prosenttia.

Vuonna 2018 metsäsektori työllisti suoraan ja välillisesti noin 140000 suomalaista. Vielä kymmenen vuotta sitten alan työllisiä oli yli 200000. Suoraan toimiala työllisti viime vuonna 59000 suomalaista, ja kymmenessä vuodessa työpaikkoja on kadonnut 24000.

91 prosenttia suomalaisesta metsästä on talouskäytössä.

Toimialoista merkittävin raakapuun käyttäjä on massateollisuus. Se tuottaa kartonki- ja paperiteollisuuden käyttämiä puolivalmisteita, kuten hierrettä, hioketta, puolikemiallista puumassaa ja selluloosaa.

Vuonna 2017 yksinään selluntuotanto käytti lähes puolet kaikesta metsäteollisuuden raakapuusta. Puutuoteteollisuuden merkittävin puunkäyttäjä on sahateollisuus.

Teollisuuden prosesseista jää yli puunkuorta, purua ja haketta sekä hakkuutähteitä ja kantoja. Niitä käytetään energiantuotannossa, massatuotannossa sekä lastulevy-, kuitulevy ja pellettiteollisuudessa.

Vuonna 2017 Suomen metsä kasvoi 107 miljoonaa kuutiometriä ja puuston poistuma oli 87 miljoonaa kuutiometriä. Kokonaisuudessaan puuston määrä kasvoi siis 20 miljoonaa kuutiometriä yhden vuoden aikana.

Poistumasta 72 miljoonaa kuutiometriä oli hakkuukertymää metsäteollisuuden käyttöön ja energiapuuksi.

Noin yhdeksän miljoonaa kuutiota poistumasta oli hakkuiden ylijäämää, eli puiden latvoja. Loput kuusi miljoonaa kuutiota oli luonnollista poistumaa, eli itsestään kuolleita puita.

Metsän määrä on kasvanut 1960-luvulta lähtien parantuneen metsänhoidon ansiosta. Sitä ennen elettiin tasapainotilassa: metsää kasvoi ja poistui suunnilleen yhtä paljon. 1960-luvulla Suomessa oli 1491 miljoonaa kuutiometriä puuta, eli noin miljardi kuutiometriä nykyistä vähemmän.

Tällä hetkellä Suomen metsävarat kasvavat kaksinkertaisesti 1960-lukuun verrattuna.

Hakkuumäärät ovat pysytelleet viimeisen sadan vuoden aikana suhteellisen samalla tasolla, ja niitä on kasvatettu selvästi vasta 2010-luvulla, aiemmasta 40–60 miljoonasta kuutiosta yli 70 miljoonaan kuutioon.

Kansallisen metsästrategian tavoitteena on kasvattaa hakkuita 80 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2025 mennessä.

Viimeisen sadan vuoden aikana Suomen metsät ovat nuorentuneet reippaasti, sillä vanhoja luonnontilaisia metsiä on uudistettu nuoriksi talousmetsiksi.

Yli 140-vuotiaiden metsien määrä on puolittunut koko maassa 20 prosentista kymmenen prosenttiin. Samaan aikaan alle 40-vuotiaiden metsien osuus on kasvanut 20 prosentista 33 prosenttiin. Lähes kaksi kolmasosaa Suomen metsistä on alle 80-vuotiaita.

Raha kasvaa puussa. Parhaiten metsä tuottaa omistajalleen rahaa Etelä-Suomessa ja heikoiten Lapissa. Vuonna 2017 sadan hehtaarin suuruinen metsä toi keskimäärin noin 24 950 euron vuosituoton Päijät-Hämeessä ja 2520 euroa Lapissa.

Omistaja saa tuottoa harvennuksista noin 15 vuoden välein ja päätehakkuista noin 65 vuoden välein. Metsänhoidosta aiheutuu myös kuluja. Uuden metsän istuttaminen maksaa hoitotöineen noin 1500 euroa hehtaarilta.

Nykyaikainen sellutehdas tuottaa 145 tonnia sellua joka tunti. Yksi tonni sellua maksaa 580 euroa. Sellutehdas tuottaa siis 94250 euron arvosta sellua tunnissa.

Puu nielee hiiltä

Suomalainen oppii jo alakoulussa, että kasvit kasvavat yhteyttämällä: ne käyttävät ravinnoksi ilmakehän hiilidioksidia ja tuottavat happea.

Nyt yhteyttämisestä puhutaan pulpettien lisäksi suurten neuvottelupöytien äärellä.

Sen jälkeen, kun teollistunut ihmiskunta on tuupannut ilmakehään yli kaksituhatta gigatonnia hiilidioksidia, puiden kyky sitoa hiiltä on saanut aivan uudenlaisen merkityksen: metsät toimivat hiilinieluina ja hillitsevät ilmaston lämpenemistä.

Hiilinielu liittyy vahvasti hakkuisiin: mitä enemmän hakataan, sitä vähemmän metsä sitoo hiiltä.

Suomalainen metsä sitoo vuodessa vajaat sata miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Nykyisten hakkuiden ja lahoamisen jälkeen jäljelle jää noin 30 miljoonan tonnin vuotuinen hiilinielu.

Se kattaa noin puolet kaikista Suomen fossiiliperäisistä päästöistä.

 

Metsä sitoo kasvaessaan hiilidioksidia. Kun metsään sitoutuu enemmän hiilidioksidia kuin sitä vapautuu ilmakehään, metsä toimii hiilinieluna.

Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat 56,1 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuonna 2017. Viime vuosina Suomen hiilinielut ovat kattaneet 40–60 prosenttia Suomen fossiiliperäisistä päästöistä.

Suomen metsien hiilinielu oli vuosina 2015–2017 noin 34,5 miljoonaa tonnia.

Metsissä hiilidioksidia sitovat sekä puusto että maaperä: puuston osuus nielusta oli 24,5 miljoonaa tonnia ja maaperän 9,5 miljoonaa tonnia vuodessa.

Maaperästä aiheutuu myös päästöjä: Kun hiilinielua lasketaan, täytyy siitä vähentää maaperän päästöt. Esimerkiksi ojitetut turvemaat toimivat hiilidioksidin, dityppioksidin ja metaanin lähteinä.

Maaperän päästöt olivat tuoreimmissa mittauksissa noin 7,5 miljoonaa tonnia. Näin ollen nettonielun kooksi jää 27 miljoonaa tonnia.

Puu sitoo hiiltä vielä senkin jälkeen, kun se on kaadettu. Suomessa puutuotteisiin varastoituu noin neljä miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa. Puutuotteet mukaan laskettuna Suomen hiilinielu on noin 31 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia vuodessa.

Puu tarvitsee kasvaakseen hiilidioksidia: se kasvaa yhteyttämällä auringonvalon avulla vettä ja ilmakehän hiilidioksidia. Hiilidioksidin hiilestä tulee puun rakennusainetta samalla kun happi vapautuu takaisin ilmakehään.

Yksi kuutiometri puuta sitoo karkeasti arvioituna yhden tonnin hiilidioksidia. Eli kun puu kasvaa yhden kuution, siihen sitoutuu yksi tonni hiilidioksidia. Hiilidioksidia sitoutuu puun runkoon, oksiin, juuriin ja lehtiin.

Maaperässä hiilidioksidi sitoutuu karikkeeseen, joka koostuu runkopuusta, oksista, risuista, lehdistä, kävyistä sekä muista kasvinosista ja eläinten eritteistä. Mitä enemmän maaperässä on elollista ainetta, sitä enemmän siihen on sitoutunut hiilidioksidia.

Suomen boreaalisella metsävyöhykkeellä jopa puolet metsän hiilivarastosta voi sitoutua maaperään. Sen sijaan esimerkiksi päiväntasaajan sademetsissä maaperään sitoutuneen hiilen osuus on paljon pienempi kuin boreaalisessa metsässä.

Mitä nopeammin puu kasvaa, sen nopeammin kasvaa myös hiilivarasto. Tämä perustuu siihen, että yksi kuutio sitoo aina yhden tonnin hiilidioksidia: kun kuutioita kertyy nopeasti, myös hiilivarasto kasvaa nopeasti.

Nuori, noin 20–40-vuotias puu kasvaa nopeammin kuin vanha, yli satavuotias puu. Nuoret puut ovat kuitenkin vanhoja puita pienempiä, joten niiden hiilivarastokin on vielä pieni.

Metsän hiilinielua voi verrata pankkitiliin: Nuori metsä on tili, jossa on vähän pääomaa ja suuri korko. Vanhan metsän tilillä on paljon pääomaa, mutta pieni korko.

Puu jatkaa kasvuaan yli satavuotiaaksi. Kun puu käyttää hengissä pysyäkseen yhtä paljon hiilidioksidia kuin se sitoo ilmakehästä, hiilivaraston koko pysyy muuttumattomana.

Puun kasvu hidastuu noin 60–80 vuoden kohdalla: metsänomistajalle se tarkoittaa sadonkorjuun aikaa. Kun puu kuolee, hiilidioksidi vapautuu takaisin ilmakehään.

Hakkuut hidastavat hiilivaraston kertymistä. 200 vuoden aikana hakkaamattoman metsän hiilivarasto kasvaa moninkertaiseksi verrattuna metsään, joka hakataan samassa ajassa kaksi kertaa ja harvennetaan kuudesti.

Hiilivarasto ja hiilinielu ovat käsitteitä, jotka menevät keskustelussa usein sekaisin. Metsän hiilivarasto kasvaa, kun sen vuotuinen kasvu on vuotuista poistumaa suurempi. Jos poistuma ylittää kasvun esimerkiksi hakkuiden vuoksi, hiilivarasto supistuu.

Metsät toimivat hiilinieluna, jos niiden puuston ja maaperän yhteenlaskettu hiilivarasto kasvaa. Ilmakehästä poistuu tällöin enemmän hiilidioksidia kuin vapautuu.

Jos Suomen metsät kasvavat 107 miljoonaa kuutiota vuodessa, ne sitovat vuoden aikana 107 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Kun tästä vähennetään hakkuut, luonnollisesti kuolevat puut ja hakkuujätteet, saadaan tulokseksi metsien vuotuinen hiilinielu.

Metsiä voidaan hoitaa Suomessa kahdella eri tavalla, jaksollisen tai jatkuvan kasvatuksen periaatteella.

Jaksollisessa kasvatuksessa puustoa kasvatetaan suhteellisen tasarakenteisena ja -ikäisenä. Metsänkasvatus jaetaan kahteen vaiheeseen, kasvatukseen ja uudistamiseen. Kasvatusvaiheessa metsää hoidetaan harvennushakkuilla, useimmiten alaharvennuksella, jossa poistetaan metsikön pienempiä puita ja tehdään samalla tilaa isommilla puille.

Kun metsä on ohittanut voimakkaimman kasvuvaiheensa, suoritetaan päätehakkuu, jossa vanha puusto poistetaan kokonaan tai lähes kokonaan. Päätehakkuutyyppejä ovat avohakkuu, siemenpuuhakkuu ja suojuspuuhakkuu. Avohakkuussa metsästä kaadetaan kaikki puut, ja sen jälkeen metsä kylvetään tai istutetaan uudelleen.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsää kasvatetaan jatkuvasti peitteisenä ilman avohakkuita. Kasvatus ei siis pääty uudistamiseen, vaan puuta korjataan poiminta- ja pienaukiohakkuilla, yläharvennuksella ja luontaisen uudistamisen hakkuilla. Yläharvennuksessa metsästä poistetaan suurimpia puita. Pienaukiohakkuissa metsään hakataan pieniä, luontaisesti taimettuvia aukkoja. Yksi jaksollisen kasvatuksen muoto on eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus, jossa metsää ei kasvateta yhtenä puusukupolvena, vaan metsässä on eri ikäisiä ja kokoisia puita.

Suurin osa metsästä hoidetaan jaksollisen kasvatuksen periaatteella: vuonna 2018 jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehtiin metsänkäyttöilmoitusten mukaan alle neljä prosenttia kaikista hakkuista.

Määrä on kuitenkin noussut edellisvuosista, jolloin jatkuvan kasvatuksen hakkuiden osuus oli alle kaksi prosenttia.

Jatkuva kasvatus oli Suomessa metsänkasvatuksen vallitseva käytäntö vuoteen 1948 asti, kunnes se kiellettiin lailla kasvavan puutarpeen turvaamiseksi. Uudelleen se sallittiin vasta vuonna 2014. MTK:n tekemän kyselyn mukaan kolmasosa metsänomistajista oli vuonna 2017 kiinnostunut hyödyntämään jatkuvan kasvatuksen vaihtoehtoja. Metsäammattilaiset eivät kuitenkaan toistaiseksi ole osanneet suositella jatkuvaa kasvatusta metsänomistajille. Iso osa metsänomistajista ei siis ole edes tietoisia muista metsänhoitotavoista.

Suomessa hakataan vuosittain noin 700000 hehtaaria metsää. Suurin osa, noin 70 prosenttia hakkuista on harvennushakkuita ja loput 30 prosenttia uudistushakkuita. Niistä suurin osa on avohakkuita, noin 20 prosenttia kaikista Suomen vuosittaisista hakkuista.

Avohakkuiden määrä vaihtelee vuosittain sen mukaan, kuinka suuri osa metsästä saapuu kiertoaikansa päähän. Vuonna 2017 avohakkuita tehtiin 144000 hehtaarilla.

Avohakkuun jälkeen metsä muuttuu hiilinielusta hiililähteeksi. Maaperässä alkaa avohakkuun jälkeen hajoamisprosessi, jossa hakkuutähteet hajoavat ja siirtyvät metsämaan pinnalta ilmakehään. Kestää noin 20 vuotta, ennen kuin kasvava puusto alkaa sitoa enemmän hiiltä kuin mitä maaperästä hajoaa.

Metsäntutkimuslaitoksen vuonna 2013 tekemän tutkimuksen perusteella 70 prosenttia suomalaisista vieroksuu avohakkuita, ja vain viisi prosenttia hyväksyy ne varauksetta.

Maailmalla avohakkuut on kielletty Sloveniassa ja Saksassa. Kiinassa avohakkuut on kielletty luontaisesti syntyneissä metsissä.

Suomen metsät ovat 1970-luvun puolesta välistä lähtien toimineet hiilinieluna. 1950-luvulta 1970-luvun alkuun ne toimivat sen sijaan enimmäkseen päästölähteenä.

2-Hiilinielun tarkkaa kokoa on laskettu vuodesta 1990 asti. Pienimmillään nielu oli vuonna 1995 ja suurimmillaan vuonna 2010.

Hakata vai eikö hakata?

Suomalainen metsänhoito on menestystarina, mutta ilmastonmuutos asettaa sen uuteen valoon.

Teollisuuden ehdoilla kasvava metsä muuttuu nopeasti massateollisuuden selluksi, paperiksi ja kartongiksi; lyhytikäisiksi tuotteiksi, joissa hiilidioksidi ei pysy varastoituneena pitkään.

Avohakkuu jättää jälkeensä metsän, joka toimii nielun sijaan hiilidioksidin lähteenä.

Kaadetun metsän tilalle kylvetään uusia puita. Ne korvaavat vajeen hiljalleen, mutta ilmastonmuutos ei odota.

Jos hakkuita vähennettäisiin, puu ei riittäisi metsäteollisuuden nykytarpeisiin.

”Mikä metsäteollisuuden tehdas suljetaan?” kysyi pääministeri Juha Sipilä hakkuiden rajoittamista vaatineilta puolueilta maaliskuussa 2019.

Kymmenen vuotta sitten näytti siltä, että metsäteollisuus on menneisyyden ala. Paperia ei enää tarvittaisi, sillä maailma siirtyi kovaa vauhtia verkkoon.

Sitten puulle keksittiin uusia käyttökohteita.

Tulevaisuuden metsä hajotetaan atomeiksi. Molekyylitasolle pilkotusta nanosellusta etsitään korvaajaa fossiilisille polttoaineille, muoville, teräkselle, sementille, bensiinille ja puuvillalle.

”Selluloosa on uusi muovi”, sanoi VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin.

Biotalous lupaa yhdistää ilmastonmuutoksen ja metsäteollisuuden tarpeet: sekä pelastaa maailman ilmastonmuutokselta että avata uusia tehtaita ja luoda tuhansia työpaikkoja.

Suomalaisella metsäteollisuudella menee nyt hyvin. Juha Sipilän hallituksen biotaloushankkeelle varattiin 300 miljoonan euron rahoitus, josta puolet suunnattiin metsäsektorille. Teollisuus on innokas investoimaan.

Jos kaikki suunnitellut hankkeet toteutuisivat, Suomen metsien hiilinielu painuisi nollaan tai sen alle. Se tarkoittaisi, että päästöjä olisi leikattava entistä enemmän muilta aloilta.

Suomen Akatemian tutkimushankkeiden mukaan leikkaus olisi niin suuri, että se käytännössä pysäyttäisi Suomen kansantalouden.

Toivoa kuitenkin on. Kannattaa katsoa metsää puilta.

Talous ja ilmasto eivät ole vastakkain, ja periaatteessa niin ilmasto, metsäteollisuus kuin Suomen kansantalouskin voivat voittaa.

Hakkuista aiheutuvaa hiilivelkaa voi kaventaa parantamalla metsänhoitoa. Samalla kasvaa talousmetsien puuntuotanto. Puusta voi tehdä tuotteita, joissa niiden hiilivarasto säilyy pitkään ja jotka korvaavat suuripäästöisiä materiaaleja.

Metsäteollisuus vain uudistuu hitaasti. Liukosellu voi korvata vesisyöpön puuvillan ja öljystä valmistettavan muovikuidun, mutta vasta vuosien kuluttua. Hakkuita kasvatetaan jo nyt.

 

Tulevaisuudessa ilmaston lämpeneminen muuttaa suomalaista metsää. Lämpimässä ilmassa ja korkeassa hiilidioksidipitoisuudessa kasvuedellytykset paranevat, mutta myös riskit kasvavat: kuivuus, rankkasateet, tulvat, myrskyt, tulipalot sekä hyönteis- ja sienituhot voivat lisääntyä ilmaston lämmetessä.

Kun ilmasto lämpenee, kasvukausi pitenee. Puusto kasvaa nopeammin mutta myös kuolee aiempaa varhaisemmin. Metsistä tulee tiheämpiä ja lahopuun määrä kasvaa.

Etelä-Suomeen saapuu uusia tulokaslajeja. Aiemmin vain eteläisessä Suomessa viihtyneet lajit leviävät pidemmälle pohjoiseen, kun taas metsärajalla elävä kasvillisuus joutuu ahtaalle. Mitä runsaampia ja monimuotoisempia metsät ovat, sitä paremmin ne sopeutuvat muuttuvaan ilmastoon.

Suomessa kasvavista puulajeista erityisesti koivu hyötyy lisääntyvästä lämmöstä. Sen sijaan matalajuurinen kuusi kestää huonosti myrskyjä, kuivuutta ja tuhonaiheuttajia. Eteläisessä Suomessa lehtipuiden osuus kasvaa voimakkaasti ja metsien kuusivaltaisuus vähenee.

Millainen olisi ilmaston kannalta ihanteellinen metsä?

Metsien tulee pysyä metsinä: Kun metsä hakataan ja tilalle kasvatetaan uusia taimia, hakatuista puista vapautuva hiilidioksidi sitoutuu takaisin biomassaan, ja puunkäytön ilmastovaikutus on nolla. Jos metsä raivataan esimerkiksi pelloksi, hiilidioksidi jää ilmakehään ja kiihdyttää lämpenemistä.

Tähän mennessä tehtyjen laskelmien valossa jatkuva kasvatus on hiilivaraston kannalta avohakkuuseen päättyvää jaksollista kasvatusta parempi tapa hoitaa metsää. Avohakkuita ei pitäisi tehdä ainakaan suometsissä: Kun suometsä avohakataan, se täytyy kuivattaa ojittamalla. Ojituksen seurauksena vedenpinta laskee ja veden alla oleva turvekerros saa happea. Se johtaa siihen, että turpeeseen sitoutunutta hiiltä vapautuu ilmakehään hiilidioksidina.

Metsien kiertoajan tulisi olla nykyistä pidempi: mitä kauemmin puu on pystyssä, sitä kauemmin sen sitoma hiilidioksidi pysyy poissa ilmakehästä.

Nykyisin talousmetsän kiertoaika on Etelä-Suomessa noin 60–80 vuotta, Pohjois-Suomessa 100–120 vuotta. Ilmaston kannalta suotuisin kiertoaika olisi noin 200 vuotta. Sen jälkeen puut ovat niin vanhoja, että erilaisten tuhojen riski kasvaa: puut kaatuvat myrkyssä, lahoavat ja joutuvat hyönteisten syömiksi.

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että lyhyellä aikavälillä hakkuiden lisääminen pienentää hiilinielua. Pitkällä aikavälillä metsien hakkaamattomuus johtaa puolestaan siihen, että metsät vanhenevat ja hiilinielu pienenee.

Suomen metsät ovat tällä hetkellä nuoria ja kasvunnälkäisiä: hiilinielu on suuri, mutta varasto pieni. On arvioitu, että Suomen metsiin mahtuisi nykyiseen verrattuna jopa kolminkertainen määrä puuta. Kasvunvaraa siis löytyy.

Kuinka paljon metsää on mahdollista hakata kestävästi? Hakkuutasoista keskusteltaessa puhutaan usein Luonnonvarakeskuksen laskemasta kestävästä hakkuutasosta. Se kertoo, kuinka paljon puuta on mahdollista hakata vuodessa ilman, että hakkuut ja luonnollinen poistuma ylittävät vuosittaisen metsän kasvun. Tuoreimman laskelman mukaan suurin kestävä hakkuutaso on 84 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.

Puuntuotannollisesti kestävä hakkuutaso ei kuitenkaan tarkoita samaa asiaa kuin ilmaston kannalta kestävät hakkuut. Jos hakkuita kasvatetaan puuntuotannon ehdoilla mitoitettuun maksimiin, hiilinielu painuu nollaan.

Ilmaston kannalta kestävä hakkuutaso riippuu ensinnäkin siitä, millaisia tavoitteita Suomi asettaa päästöjensä vähentämiselle. Toiseksi hakkuutasoon liittyy se, kuinka paljon Suomi on valmis vähentämään päästöjään muilta kansantalouden sektoreilta. Pienemmät hakkuut tarkoittavat, että muut alat pääsevät päästöleikkauksissaan vähemmällä.

Hiilivaraston kasvattaminen ei tarkoita hakkuiden lopettamista, sillä pienilläkin toimenpiteillä voi olla suuri vaikutus hiilivaraston kokoon. VTT, Aalto-yliopisto ja Luonnonvarakeskus ovat selvityksessään laskeneet, että jos metsän kiertoaikaa pidennettäisiin noin 20 vuodella ja sen harvennuksessa poistettavien puiden määrää vähennettäisiin suositellusta 35 prosentista 20 prosenttiin, hiilivarasto voisi olla 40 prosenttia nykyistä suurempi.

Vaikuttaako metsän monimuotoisuus hiilinieluun?

Hiilensidonta ja lajiston monimuotoisuus ovat erilaisia prosesseja, eivätkä ne ole suoraan kytköksissä toisiinsa.

Toisaalta kansainväliset tutkimukset osoittavat, että usein metsän suuri monimuotoisuus korreloi suuren biomassan ja siten myös suuren hiilivaraston kanssa.

Tämä johtuu siitä, että erityyppiset- ja kokoiset lajit pystyvät täyttämään metsätilan paremmin: Osa lajeista viihtyy enemmän varjossa ja osa valossa, osa kasvaa korkeiksi ja osa jää lähemmäs maanpintaa. Osa lajeista myös tukee toistensa kasvua.

Lähes kolmasosassa Suomen metsistä kasvaa vain yhtä puulajia. Yli kolmen puulajin metsien osuus on alle kymmenen prosenttia metsämaan alasta.

Miksi ilmastolle ihanteellinen metsä ei aina osu yhteen metsäteollisuuden tavoitteiden kanssa?

Jatkuvan kasvatuksen ongelma on teollisuuden näkökulmasta se, että eri-ikäisrakenteisessa metsässä ei synny juuri ollenkaan energiapuuksi soveltuvaa pieniläpimittaista harvennuspuuta tai hakkuutähteitä. Myöskään kantoja ei voida korjata kannattavasti. Energiapuun korjuu onnistuu parhaiten perinteisessä jaksollisessa kasvatuksessa.

Metsäteollisuus näkee, että hakkuiden pienentäminen aiheuttaa hiilivuotoa: Jos maailmanlaajuinen puun kysyntä pysyy ennallaan mutta hakkuut pienenevät Suomessa, metsää hakataan vastaavasti enemmän jossain muualla. Pelkona on, että puuta tulee tällöin kestämättömän metsänhoidon alueelta ja maailman kokonaispäästöt kasvavat.

Suomen metsästrategian tavoitteena on kasvattaa hakkuita 80 miljoonaan kuutioon vuoteen 2025 mennessä, eikä sekään riitä tulevaisuudessa turvaamaan kaikkia suunnitteilla olevia metsäteollisuuden hankkeita. Yksinään Metsä Groupin Kemiin suunnittelema sellutehdas lisäisi vuosittaista puunkäyttöä 4,5 miljoonalla kuutiometrillä nykyisestä.

Laskelmien mukaan hakkuiden lisääminen tämän vuosikymmenen alun noin 60 miljoonasta kuutiosta metsästrategian mukaiseen 80 miljoonaan kuutioon aiheuttaa vähintään 12 miljoonan tonnin vuosipäästöt vuosina 2015–2055. Ilmaston näkökulmasta hakkuumäärissä pitäisi siis palata vuosikymmen taaksepäin, mikä ei palvelisi metsäteollisuuden kasvavia tarpeita.

Metsäteollisuuden puun tarve määrittää sen, millaista puuta kasvatetaan ja millaisella kiertoajalla. Sellutehdas tarvitsee nuorella iällä hakattavaa kuitupuuta, kun taas sahateollisuuden käyttämä tukkipuu hakataan vanhemmalla iällä. Metsien kiertoajan pidentäminen siis tarkoittaisi nykyistä suurempaa tukkipuun määrää, vaikka suomalaisella metsäteollisuudella on tällä hetkellä enemmän tarvetta selluksi keitettävälle kuitupuulle.

Mihin puuta pitäisi ilmaston näkökulmasta käyttää?

Hiilidioksidi pysyy varastoituneena puussa senkin jälkeen, kun puu on hakattu. Ilmakehään hiilidioksidi vapautuu vasta sitten, kun puu poltetaan tai se lahoaa.

Kun puun polttaa, hiilidioksidi vapautuu ilmakehään välittömästi. Puun käyttö esimerkiksi selluna, paperina tai pakkausmateriaalina ei pidättele hiilivarastoa juuri polttamista pidempään.

Hiilivaraston säilymisen kannalta paras käyttökohde on puurakentaminen, sillä hiilidioksidi pysyy puutuotteissa varastoituneena pitkään.

Esimerkiksi puinen omakotitalo sitoo keskimäärin noin 30 tonnia hiilidioksidia, mikä vastaa määrältään yhden keskivertoautoilijan kymmenen vuoden hiilidioksidipäästöjä. Hiili säilyy rakenteissa parhaimmillaan sata vuotta.

Runkopuun hakkuista päätyy puutuoteteollisuuteen runsaat 40 prosenttia, ja siitä pitkäikäisiin puutuotteisiin noin puolet. Näin ollen vain noin 20 prosenttia Suomessa hakatusta puusta päätyy tuotteisiin, joissa puun hiilivarasto säilyy paria vuotta pidempään.

Suomessa lyhytikäisten puutuotteiden osuus on lisääntynyt 2000-luvun alusta. Myös uudet investoinnit ovat kohdistuneet pitkälti biojalostamoihin ja sellutehtaisiin, joiden tuotteet ovat lyhytikäisiä.

Pitkäikäisten puutuotteiden lisäksi puulla voidaan korvata runsaspäästöisiä tuotteita, muun muassa terästä, betonia ja muovia, joiden valmistamiseen käytetään runsaasti fossiilisia polttoaineita.

2020-luvulla puun käytön ennustetaan lisääntyvän etenkin puurakentamisessa, puupohjaisissa tekstiileissä ja muovin korvaajana. Puhutaan biotaloudesta eli tuotannosta, jossa hyödynnetään luonnosta saatavia uusiutuvia materiaaleja, biomateriaaleja.

Puutuotteet aiheuttavat keskimäärin käytettyä puuhiilitonnia kohti 1,2 kertaa vähemmän fossiilisperäisiä hiiltä kuin vastaavat ei-puutuotteet, kuten teräs ja betoni. Puhutaan substituutiovaikutuksesta.

Biomateriaalien lisäksi puuta voidaan käyttää bioenergiana: se on hakkuutähdettä, jonka käyttö ei ole muissa yhteyksissä tarkoituksenmukaista. Metsähakkeen käyttö energian lähteenä on kymmenkertaistunut vuodesta 2000 vuoteen 2013, lähes yhdeksän miljoonaan kuutiometriin. Energiapuuta syntyy tällä hetkellä metsäteollisuuden sivuvirroista.

Fossiilisten polttoaineiden korvaajaksi bioenergiasta ei kuitenkaan yksinään ole, sillä se vaatisi hakkuiden kasvattamista. Jos energiantuotannossa käytettävä turve korvattaisiin puulla, se tarkoittaisi 7,5 miljoonan kuution lisähakkuita vuodessa.

Ristiriita metsätalouden ja ilmastonmuutoksen välillä liittyy puun kahtalaiseen arvoon hiilinieluna ja rahana. Kun puu pysyy pystyssä, se sitoo tonnin hiilidioksidia ja siten hidastaa ilmastonmuutosta. Kun puu kaadetaan, se tuo omistajalleen euroja.

Metsänomistajille suunnattu hiilikorvausjärjestelmä pyrkisi poistamaan tätä ristiriitaa: metsänomistaja saisi korvausta siitä, että metsää ei kaadeta heti puuston kasvun hidastuttua. Metsän kaatamisesta joutuisi puolestaan maksamaan hiiliveroa, jos sen kaatamisesta aiheutuisi enemmän päästöjä kuin hakkaamatta jättämisestä.

Lähteet: Luonnonvarakeskus, Metsälehti, Suomen ympäristökeskus, Metsähallitus, Itä-Suomen yliopisto, WWF, Yle, Ilta-Sanomat, Tilastokeskus, Metsäteollisuus, Tulli, T&Y-lehti: Seppälä & Kanninen, Helsingin yliopiston professori Markku Kanninen, Luonnonsuojeluliitto, Metsäkeskus, Itä-Suomen yliopiston professori Timo Pukkala, Jyri Seppälä Syke, Jari Kouki Itä-Suomen yliopisto, Ilmastopaneeli, Kilpeläinen ym. (2014).

Tekninen toteutus: Harri Grönberg.