Suomen Akatemia on uudistettava – ”Onko tässä mitään järkeä?”
PÄÄKIRJOITUS: Verorahat pitäisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti.
Hannu Karpo muistetaan tv-dokumenteistaan. Niissä hän esitteli tavallisia suomalaisia, jotka olivat joutuneet byrokratian jyräämiksi. Heitä riittäisi ohjelmiin yhä.
Siksi hallitus on oikealla asialla, kun se ponnistelee purkaakseen byrokratiaa ja sääntelyä. Hankkeita on vireillä kymmenittäin.
Ehdotan työlistalle yhtä lisäystä: Suomen Akatemia on uudistettava. Se on tieteellistä tutkimusta rahoittava virasto, joka jakaa vuosittain noin 300 miljoonaa euroa suomalaiselle tieteelle. Tehtävä on jalo ja tärkeä.
Sen rahoista kilpaillaan, ja vain alle viidennes hankkeista saa rahoituksen. Kovan kilpailun on tarkoitus taata se, että tutkimusrahat menevät aina oikeisiin osoitteisiin.
Valitettavasti noiden 300 miljoonan euron jakaminen tapahtuu tiedeyhteisön kannalta niin tuskaisella ja tehottomalla tavalla, että nettosatsaus suomalaiselle tieteelle ei ole lähellekään tuota summaa.
Rahoituksen hakemisen toteutustapa ei nimittäin toimi.
Rahaa on viime vuodet haettu niin sanotulla kokonaiskustannusmallilla, joka on yhtä mutkikas kuin nimikin. Yliopistot tarvitsevat lisää hallintotyövoimaa auttamaan mielikuvitusbudjettien laatimisessa.
Kansainväliset arviointipaneelit arvioivat hakemukset, mutta rahoitusta eivät läheskään aina saa parhaaksi arvioidut hankkeet. Varsinaiset rahoituspäätökset tehdään toimikunnissa, joissa tieteellisten kriteerien rinnalle tulee kriteerejä, joita ei virallisesti ole olemassa. Sanotaan, että varmimmin akatemiarahoituksen saa, jos on aikaisemminkin saanut akatemiarahoitusta.
Hakumyllyn yhteen kierrokseen menee lisäksi toivottoman kauan aikaa.
Suomen Akatemia vastaa yleensä kritiikkiin, että kaikki on hyvin. Esimerkiksi sen itsensä tilaaman kansainvälisen arviointiraportin mukaan sen toiminta on todettu laadukkaaksi ja tehokkaaksi viimeksi vuonna 2013.
Tässä arviointiraportissa tosin todetaan myös, että kokonaiskustannusmalli ei toimi kenenkään mielestä.
Koulutussäästöjen ja yliopistoleikkausten aiheuttaman tuskan keskellä olisi hyvä käyttää olemassa olevat verorahat mahdollisimman tehokkaasti.
Koska katsastusmiehet nykyään hymyilevät, Kela yrittää tehdä lomakkeistaan selkokielisiä ja veroilmoituksen voi jättää ties kuinka monella tavalla, saattaisi Karpolla olla eniten asiaa yliopistoille.
Karpo saisi kuulla, että siinä professori käyttää verorahoin kustannettua työaikaansa hakeakseen yliopistolta rahoitusta voidakseen hakea rahoitusta Suomen Akatemialta. Ja raportoi tietenkin yliopiston työajan seurantajärjestelmään, että nyt käytin työaikaani rahanhakemisrahan hakemiseen.
Siihen perään jos mihin sopisi Karpon legendaarinen spiikki: ”Onko tässä mitään järkeä?”
Kirjoittaja Ville Pernaa on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.