Rakkaat pakolaiset

Haluamme auttaa ukrainalaisia, koska ajattelemme, että he ovat ahkeria ja kaltaisiamme. Heidän sotansakin on kuin talvisota.

Kotimaa
Teksti
Heikki Salmela

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on synnyttänyt suomalaisissa poikkeuksellista auttamishalua. Humanitaarisiin keräyksiin lahjoitetaan rahaa ennätystahtia, ja ihmiset ovat käynnistäneet omia avustuskampanjoitaan Facebookin ja muiden somealustojen välityksellä. Kaapeista ja kauppojen hyllyiltä poimitaan tarvikkeita, joita lähetetään ukrainalaispakolaisille. Paluukyydissä Suomeen on tuotu sotaa pakenevia ukrainalaisia.

Auttamishaluun vaikuttavat monet tekijät. Osa niistä on alitajuisia.

Yksi sellainen on maakuva.

Suomalaisten ja monien muiden länsieurooppalaisten käsitys Ukrainasta on poikkeuksellisen myönteinen, historian professori Maria Lähteenmäki Itä-Suomen yliopistosta arvioi. Hän on tutkinut muun muassa raja-alueiden siirtolaisuutta ja yhteenkuuluvuuden henkeä.

”On huomionarvoista, miten positiivinen maakuva meillä suomalaisilla on juuri Ukrainasta. Jos kriisin keskellä olisi esimerkiksi Romania tai jokin muu maa, josta meillä ei ole yhtä hyvää maakuvaa, me emme välttämättä auttaisi yhtä paljon”, Lähteenmäki sanoo.

”Ihmiset toimivat auttaessaan tunnetasolla.”

Professorin mukaan Suomessa Ukrainan brändilähettiläinä ovat toimineet erityisesti maatalouden kausityöntekijät. Heitä on työskennellyt niin kasvihuoneilla, luonnonmarjojen kerääjinä kuin mökkipaikkakuntien mansikkapelloilla.

”He ovat levittäytyneet joka puolelle Suomea. Heihin on tutustuttu, ja heidät on arvioitu työteliäiksi ja mukaviksi. Kokemuksemme kautta pidämme ukrainalaisia ahkerina ihmisinä, jotka eivät aiheuta ongelmia. Työrupeaman jälkeen he myös lähtevät kiltisti takaisin kotimaahansa.”

Ukrainalaistyöläisten nauttima arvostus on todennäköisesti näkynyt siinä, miten alttiisti heitä palkanneet suomalaisyritykset kriisin puhjettua ryhtyivät järjestämään heitä ja heidän omaisiaan turvaan Suomeen.

 

Viime viikkojen avustusuutisissa on toistettu sitä, miten suomalaiset oman sotahistoriansa ja maantieteellisen asemansa vuoksi voivat poikkeuksellisella tavalla samaistua ukrainalaisten nykyiseen kärsimykseen.

Maria Lähteenmäki pitää erityisen merkittävänä tekijänä talvisodan muistoa ja sitä, miten Suomi silloin jäi yksin häikäilemätöntä hyökkääjää vastaan.

”Suurvalta hyökkäsi ylivoimalla ja kehitti tekosyyksi Mainilan laukaukset oikeuttaakseen vallanhalunsa. Länsimaiden osoittamasta sympatiasta huolimatta Suomi taisteli yksin, kuten Ukraina nyt. Vertailukohta on ilmeinen, mikä lisää meidän myötätuntoamme ukrainalaisia kohtaan.”

Samasta syystä myös muut Venäjän rajavyöhykkeellä olevat alueet Baltian maista Puolaan ovat lähellä suomalaisten sydäntä, Lähteenmäki katsoo.

Suomalaisten nykyistä Ukraina-kuvaa ei tahraa edes se, että talvisodassa esimerkiksi Raatteen tiellä hyökännyt neuvostodivisioona koostui juuri ukrainalaisista. Heidän kotimaansa on kuin iskelmälaulun Ural pihlajineen – kumpikin edustaa kaunista, ei-valloitushaluista slaavilaisuutta.

”Nyt yhteinen perivihollinen, ’se vanha vainooja’, on taas herännyt ja lähtenyt liikkeelle. Viestitulet on sytytetty joka kukkulalle.”

Mielenkiintoista on se, miten historialliset mielleyhtymät vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Irlannissa viime viikkojen avustusintoa on perusteltu sillä, miten irlantilaiset kykenevät samaistumaan ukrainalaisten taisteluun. Onhan saarivaltion väestöllä itselläänkin kokemusta itsenäisyystaistelusta vahvempaa ja vallanhaluista naapurimaata, Iso-Britanniaa, vastaan.

Ruotsissa puolestaan Ukrainan maakuvaan tuovat positiivisia sävyjä maiden historialliset yhteydet, joita on viikinkiajoilta lähtien.

Lähteenmäen mukaan historialliset käänteet, ennen kaikkea rajariidat ja niistä eskaloituneet taistelut, ovat aina lähentäneet tai loitontaneet maita toisistaan.

”Vaikka kriiseistä jää aina jäljet historiankirjoitukseen, ei antipatia ole välttämättä ikiaikaista. Esimerkiksi Suomen ja Norjan välillä 1920‒1930-luvuilla vallinneen epäluuloisuuden tuottamat kielteiset maakuvat on voitu korjata.”

”Ukrainan kriisi on paljastanut, että Suomen ja Venäjän välisen suhteen eheyttämisprosessi on vielä kesken.”

”On tärkeää huomata, kuinka aktiivisia nuoriso ja nuoret aikuiset asiassa ovat. Kyse on heidän ja heidän nuorten perheidensä tulevaisuudesta.”

Arvoihin liittyvät auttamismotiivit ovat yleiseurooppalaisempia kuin maakuvaan liittyvät. Lähteenmäen mukaan Venäjän teot koetaan epäinhimillisinä rikoksina ihmiskuntaa kohtaan.

Sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2014 että nykyinen sota sotivat ihmisten oikeudentajua vastaan.

”Koemme voimakkaasti, että ihmisyys vaatii meitä toimimaan.”

Samalla on kyse länsimaisista arvoista, kuten kokoontumisvapaudesta, sananvapaudesta ja demokraattisesta hallintomallista, ja niiden puolustamisesta. Ukrainan yhteiskuntaa riivaavat ongelmat, kuten korruptio, ovat niihin nähden toissijaisia.

Länsimaisia arvoja loukkaa myös kokemus Venäjän vallanpitäjien valehtelemisesta. Puheita Ukrainaa hallitsevista natseista pidetään absurdeina. Kun presidentti Vladimir Putin on perustellut hyökkäystä historiallisilla syillä, länsimaissa se on koettu historian väärinkäytöksi.

”Juuri tällaisia tekaistuja historiaselityksiä vastaan meillä länsimaissa ovat käytössä tiukat akateemiset historiantutkimuksen kriteerit ja kohtuullisen vapaa tieteentekemisen traditio.”

”Auttamalla ukrainalaisia me autamme Eurooppaa ja koemme taistelevamme totalitarismia ja diktatorista vallankäyttöä vastaan. Samalla osoitamme kuuluvamme Eurooppaan kiinteämmin kuin koskaan aikaisemmin.”

Konkreettisimmin taistelumotiivi näkyy Ukrainan armeijaan pestautuneissa ulkomaisissa vapaaehtoistaistelijoissa. Heidän joukossaan on myös suomalaisia.

Lähteenmäki näkee ihmisten auttamishalun taustalla myös pelkoa sodan leviämisestä Suomeen ja muihin EU-maihin, mikäli ukrainalaiset häviävät.

”On tärkeää huomata, kuinka aktiivisia nuoriso ja nuoret aikuiset asiassa ovat. Heidän elämänsä sykkii sosiaalisen median tahdissa, ja he tuntevat ehkä parhaiten, että Ukrainan asia on heidän. Kyse on heidän ja heidän nuorten perheidensä tulevaisuudesta.”

 

Arvoihin liittyy kokemus kulttuurisesta läheisyydestä. Tutkimusten mukaan ihmisten auttamishalu voimistuu, kun kyse on lähipiiriin kuuluviksi katsotuista ihmisistä. Ukrainalaiset täyttävät tämänkin kriteerin. He näyttävät ja tuntuvat ”meikäläisiltä” ja siten läheisemmiltä kuin monien muiden kriisialueiden väestö.

Läheisyyden kokemisen merkitys on havaittu myös kansainvälisissä avustusjärjestöissä. Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtajana vuosina 2004–2020 työskennelleen Kalle Löövin mukaan auttamishalu on korkeinta siellä, missä väestöllä on jo entuudestaan yhteyksiä kriisin tapahtuma-alueelle.

Yhteydet voivat perustua työn tai opiskelun kautta muodostettuihin kontakteihin, maahanmuuttajiin tai esimerkiksi siihen, että tapahtuma-alueella on lomailtu paljon.

”Sellaisten tekijöiden perusteella ihmiset ajattelevat, että kriisin kohteeksi joutuneet ihmiset ja alue lukeutuvat niihin, joita he tuntevat ja tietävät.”

Löövin mukaan avustusjärjestöissä tiedostetaan tunteiden, arvojen ja mielikuvien merkitys ihmisten auttamishalun taustalla. Järjestöt voivat itse koittaa vaikuttaa näihin tekijöihin omalla viestinnällään, mutta paljon merkittävämpi rooli näiden tunteiden ja käsitysten synnyssä on tiedotusvälineillä.

Esimerkiksi kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun toiminnassa on huomattu toistuvasti, miten auttamishalu viriää ensimmäisenä niissä maissa, joissa merkittävä kansallinen media nostaa uuden kriisin ensimmäisenä esille.

Myös sillä, kuinka näkyvästi ja mistä näkökulmasta kriisistä uutisoidaan, on vaikutusta.

”Muistan, kuinka jo Kosovon kriisin aikana 1998–1999 Suomessa media auttoi siinä, että se osoitti ihmisille erilaisia keinoja auttaa ja osallistua keräyksiin. Samoin vuoden 2004 tsunamikatastrofi uutisoitiin niin, että ihmiset pääsivät ajatuksissaan hyvin lähelle sitä, mitä tuhoalueilla oli tapahtunut.”

”On kuitenkin vaikea ennakoida, mikä median nosto kulloinkin aiheuttaa sen, että ihmiset alkavat keskenään puhua kriisistä ja muodostaa kansanliikettä toimiakseen ja auttaakseen.”