Politiikan superviikonloppu huipensi Sipilän parhaan viikon keskustan puheenjohtajana

Keskustassa aprikoidaan, yrittääkö kokoomuksen Petteri Orpo horjuttaa puolueen asemaa. Sinipunahallituksessa keskustan paikka olisi oppositiossa.

Juha Sipilä
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskustan puoluekokoukseen päättyi sunnuntaina paitsi politiikan superviikonloppu, myös pääministeri Juha Sipilän (kesk) paras viikko hallituksen ja puolueensa johdossa.

Ennen kokousta julkaistussa kannatusmittauksessa keskusta oli ykköspaikalla, torstaina paljastetut liikennehankkeet muuttivat liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) maaseudun listijästä sankariksi, jota kehuttiin kokouksessa lähes yhtä paljon kuin Sipilää.

Viikon kruunasi metalliliiton valtuuston päätös, joka sinetöi kilpailukykysopimuksen. Sopimuksen historiallista merkitystä lisää se, että siinä on osapuolena porvarihallitus.

Puoluekokouksen valinnat vahvistivat Sipilän asemaa. Puoluejohto nuortui selvästi. Puoluesihteeri Timo Laaninen ja varapuheenjohtajat Anu Vehviläinen ja Annika Saarikko korvattiin alle kolmekymppisillä.

Viikko sitten Sipilä oli suhteellisen tuore puoluejohtaja. Viikonloppuna hänestä tuli kolmanneksi kokenein, kun kokoomuksen lisäksi myös vasemmistoliitto ja RKP valitsivat uudet puheenjohtajat. Nyt Sipilän edellä ovat vain perussuomalaisten Timo Soini ja vihreiden Ville Niinistö.

Sipilä on edelleen melko nuori poliitikko: toisen kauden kansanedustaja, joka on ministerinä ensikertalainen. Vuosi pääministerinä on kuitenkin koulinut häntä.

Pääministeri Sipilä ei enää istuta ministereitä avokonttorissa tutkimassa kakkaraa tai prosessikaavioita. Hän on keskittynyt enemmän koko hallituksen johtamiseen ja niihin tehtäviin, jotka kuuluvat valtioneuvoston kanslialle.

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) hoitaa yhteyksiä työmarkkinajärjestöihin. Ulkopolitiikan Sipilä jättänee keskustan ministeriryhmässä Rehnille ja puolueessa presidenttiehdokas Matti Vanhaselle.

Eniten keskustan puoluekokousta kiinnosti kokoomuksen puheenjohtajakamppailu. Sisäministeri Petteri Orpon valinta kokoomuksen puheenjohtajaksi on keskustalle uhka eikä pelkkä sukunimen taivutusongelma.

Kokoomus ryhtyy tavoittelemaan samoja äänestäjiä kuin keskusta. Molemmille puolueille on erittäin tärkeää olla vaaleissa suurin porvaripuolue. Se takaa paremmat mahdollisuudet päästä vaalien jälkeen muodostettavaan hallitukseen.

Orpon voitto palauttaa sinipunan yhdeksi hallitusvaihtoehdoksi, koska sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne oli kieltäytynyt hallitusyhteistyöstä puheenjohtajavaalin hävinneen Alexander Stubbin johtaman kokoomuksen kanssa.

Sinipunassa, joka on usein nimitetty porvarihallituksen seuraajaksi, keskustan paikka on oppositiossa.