Sdp:n toiveiden tynnyri avautui: Vanhuksille puutarhaterapiaa, nuorille ilmaiset kondomit

puoluekokous
Teksti
Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sosiaalidemokraattien tänään Joensuussa alkaneessa puoluekokouksessa päähuomio kohdistuu luonnollisesti henkilökysymyksiin. Kolmen päivän mittaan puhutaan kuitenkin myös paljon asiaa.

Sdp:n uusi ilme näkyi lipuissa Joensuun puoluekokouksessa. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva.

Pelkästään puoluekokousaloitteita on tänä vuonna tehty 345. Nivaska kertoo paljon siitä, mistä kaikesta Sdp:n kentällä tätä nykyä keskustellaan.

Suuressa puolueessa katto on entiseen tapaan korkealla ja seinät kaukana toisistaan. Aloitteissa vaaditaan esimerkiksi samaan aikaan ydinvoiman lisärakentamista ja nollaa uutta ydinvoimalaa sekä Nato-jäsenyyttä ja sen torjumista.

Parissa aloitteessa vaaditaan valtion pankkitoiminnan aloittamista uudelleen. Postipankin perillisellä on jo nimikin valmiina: Kansallispankki. Puoluehallitus ei kuitenkaan lämpene ajatukselle, vaikka pitääkin aloitteiden tekijöiden huolta pankkisektorin epävakaudesta perusteltuna.

Veropolitiikassa kuumin aihe on varallisuusveron palauttaminen, josta on tehty kymmenkunta eri tavoin muotoiltua aloitetta. Poistettu mikä poistettu, puoluehallitus vastaa. ”Vanhanmallinen varallisuusvero siinä muodossa, missä se oli voimassa vuoteen 2005 asti, oli monilta osin vanhentunut ja huonosti toimiva veromuoto”, se muistuttaa lausunnossaan.

Sen sijaan demarit ovat päätösesityksen mukaan valmiit kiristämään pääomatuloveroa ja muuttamaan sen progressiiviseksi.

Sosiaalialoitteiden helmi on Hämeenlinnan työväenyhdistyksen ehdotus, että puutarhaterapia otettaisiin osaksi valtakunnallista vanhustenhoitoa. Puoluehallitus pitää ajatusta hyvänä. ”Vanhustenhoidossa on otettava käyttöön uusia ennakkoluulottomia ajattelumalleja ja hyviä käytäntöjä”, se linjaa.

Sosiaalidemokraattiset Naiset vaativat puolestaan alle 25-vuotiaille maksuttomia ehkäisyvälineitä. Puoluehallitus luottaa enemmän valistukseen. ”Subjektiivista oikeutta maksuttomiin ehkäisyvälineisiin ei ole syytä tavoitella”, kuuluu päätösesitys.

Mikael Jungnerin entinen puolueosasto, Tölö Unga Socialister, on tällä kertaa kiinnostunut ennen kaikkea koirien oikeuksista. Se vaatii Suomeen lakia, joka kieltäisi koirien astuttamisen lähisukulaisilla. ”Puoluekokous yhtyy aloitteen vaatimukseen toimia koiranjalostuksen eettisyyden parantamiseksi”, puoluehallitus myötäilee.

Kara- ja Viherkallion Sos.dem. Killan jäsen Eero Haahti haluaisi talonmiehet takaisin asuintaloihin. Puoluehallitus uskoo kuitenkin, että asunto- ja kiinteistöyhtiöiden osakkaat osaavat itse päättää kiinteistöjensä hoidosta. Talonmiesten käyttöä julkisissa kiinteistöissä ollaan sen sijaan valmiit edistämään.

Turun opiskelijademarit ovat huolissaan, että lapsilla luetetaan yhä kouluissa ruokarukouksia. Puoluehallitus yhtyy aloitteen henkeen, mutta muistuttaa, että ruokarukous on uskonnon harjoittamista, johon jokaisella pitää uskonnonvapauslain mukaan mahdollisuus.

Lahden työväenyhdistyksen Eino Pasanen haluaisi Suomen aloittavan Venäjän kanssa keskustelut luovutettujen alueiden palauttamisesta, aluksi Sallan-Kuusamon suunnalla. ”Puoluekokous ei yhdy aloitteeseen”, puoluehallitus tyrmää ehdotuksen kylmästi.

Puoluekokous saa myös eteensä demarien vanhan vaatimuksen kirkon ja valtion erottamisesta. Puoluehallituksen mielestä tätä koskevat aloitteet eivät nyt anna aihetta toimenpiteisiin.

”Kirkon asema yhteiskunnassa on tänä päivänä monella tavalla täysin erilainen kuin 1900-luvun alussa. Kirkko kantaa huolta yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta hyvin samalla tavalla kuin sosialidemokraattinen liike”, vastauksessa muistutetaan.

Edellisessä puoluekokouksessa Sdp kävi värikkään keskustelun maksuttomasta päivähoidosta, joka kuuluu edelleenkin demarien tavoitteisiin. Ruokahalu kasvaa syödessä, ja Sosiaalidemokraattiset opiskelijat haluaisivat nyt eroon myös terveydenhuollon maksuista. Puoluehallitus tyytyy toteamaan ympäripyöreästi, että ”maksurasitetta on alennettava ja järjestelmää selkeytettävä”.