Savuna ilmaan
Ravintolassa ei saa enää polttaa. Tätä vauhtia marihuana-sätkä on pian laillisempi kuin savuke.
Tupakoitsijoilla on näinä päivinä perin vähän aihetta iloon.
Baarit ovat nyt savuttomia. Työnantaja toisensa jälkeen kieltää tupakoinnin työaikana. Parveketupakoinnista kiistellään.
Stakesin erikoistutkija Pekka Hakkarainen kirjoitti vuonna 2000 kirjassaan Tupakka nautinnosta ongelmaksi (Vastapaino): ”Kamppailu tupakan tulevaisuudesta on alkanut.” Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, hän näkee, että tupakka on taistelussa jo selvästi altavastaajana.
Kyse ei ole pelkästä lainsäädännöstä vaan ilmapiirin muuttumisesta.
”Tupakoimisesta on tullut sosiaalisesti hävettävää. Tupakoitsijat kyyristelevät nurkan takana pakkasessa”, Hakkarainen kuvailee tilannetta.
Taistelu on ollut pitkä – tai yllättävän lyhyt – näkökulmasta riippuen.
Kolme lakia
Vielä 1970-luvun puolivälissä suomalaiset tupakoivat bussien takaosissa, koulujen pihoille oli asennettu tuhkakupit ja abiturientit pistäytyivät kesken yo-kokeiden opettajan valvonnassa hermosauhuilla. ”Kodeissa tapakulttuuriin kuuluivat niin sanotut vierastupakat, joita tarjottiin kahvipöydän antimien ohella”, Hakkarainen kuvailee kirjassaan.
Ensimmäinen tupakointia koskeva lainsäädäntömme astui voimaan 1977. Se kielsi tupakkamainonnan, määräsi tupakkaaskien varoitustarrat pakollisiksi ja myyntikiellon alle 16-vuotiaille. Kouluihin, päiväkoteihin ja julkisiin kulkuneuvoihin säädettiin tupakointikielto.
Laki ei tuottanut toivottuja tuloksia; tupakoitsijoiden määrä putosi vain vähän.
Terveysrintaman seuraava argumentti perustui näkökulmaan viattomien sivullisten myrkyttämisestä: passiivinen tupakointi nostettiin esiin 1980-luvun alussa. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin, vuoden 1995 lakiuudistuksessa, se oli yksi keskeisistä työpaikkatupakoinnin kieltoperusteluista.
Uuden lain myötä myös nuuska joutui mustalle listalle, mainosrajoituksia laajennettiin ja myynnin ikäraja nostettiin 18:aan. Ravintolat ja hotellit jäivät kuitenkin työpaikkatupakointikiellon ulkopuolelle.
Työterveyslaitoksen professori Kari Reijula osallistui vuoden 1995 lainsäädännön valmisteluun. Hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen.
”Ravintola on 70 000 suomalaisen työpaikka. Oli erittäin kiusallista, että säädettiin laki, joka jätti yhden toimialan kokonaan lainsuojattomaksi”, hän sanoo.
Laki tiukkeni ravintoloiden osalta vuosituhannen vaihteessa. Yli 50 neliömetriä suuremmat ravintolat joutuivat varaamaan vähintään 50 prosenttia tarjoilutilastaan ei-tupakoiville. Lisäksi ravintoloitsijan tuli huolehtia, ettei tupakansavu päässyt kulkeutumaan tupakoimattomien alueelle.
Lain tarkoituksena oli myös suojella työntekijöitä tupakansavulta, mutta seuraavina vuosina suoritetut testit osoittivat, ettei tavoite toteutunut riittävän hyvin.
”Laista tuli toimintakyvytön. Käytössä olevat ilmanvaihtotekniset ratkaisut eivät riitä estämään savun leviämistä, ja työntekijöiden altistuminen jatkui lähes entisellään”, Reijula sanoo.
Hän esitti vuonna 2005 valtioneuvostolle selvitysmiehen ominaisuudessa tupakkalain muutosta: täydellistä tupakointikieltoa kaikkiin ravintoloihin. Eduskunta hyväksyi muutoksen viime kesänä.
”Nyt on korjattu suuri vääryys, kaikki työpaikat ovat samalla viivalla”, Reijula sanoo, mutta kertoo heti perään, että joka viidennellä pientyöpaikalla rikotaan tällä hetkellä tupakkalakia.
”Tilanne pitää ehdottomasti saada kuriin! On satsattava voimavaroja tupakoinnin lopettamisen tukemiseen, se tuo selvää säästöä myös työnantajalle. Työnantajan kannattaisi tukea lopetuspäätöstä osallistumalla työterveyshuollon kautta vieroitushoitohin.”
Teksti Leena Sharma
Kuva Piia Arnoud
Lue koko juttu SK:sta 22/2007.
Aiheesta lisää
Tupakkaverkko
Kansanterveyslaitos
Sosiaali- ja terveysministeriö
Wikipedia: Tupakkalaki