Palvelukeskuksen kodittomat: ”Suomi on hieno maa”

Hietaniemen palvelukeskus tarjoaa majoituksen helsinkiläisille asunnottomille. Kolme koditonta kertoo, miksi ovat päätyneet sinne – ja miten he aikovat päästä tilanteesta ulos.

Palvelukeskuksen huoneissa aika antaa välillä odotuttaa itseään. Kuva J. Aalto.

Vesa Markkanen, 63, istuu sängyllään Hietaniemen palvelukeskuksessa Helsingissä. Hän katselee ulos sisäpihalle, jossa muutama ihminen istuu puupenkeillä pää painuksissa. Helatorstai on aurinkoinen, viereisellä kadulla monet kulkevat kevyissä vaatteissa kohti rantaa.

Vesa on ollut kodittomana vuodesta 1995. “Ei tämä epätoivoinen tilanne ole. Vain yksi elämänvaihe. Opettavainen sellainen. Olen oppinut katsomaan asioita eri silmällä.”

Linnaketta muistuttava Hietaniemen palvelukeskus tarjoaa väliaikaisen paikan asunnottomille. Aulassa on rauhallista. Jos rakennukseen mielii peremmälle, täytyy ohittaa vastaanottokoppi, jossa on ympärivuorokautinen päivystys. Muutaman kulman takaa alkavat portaat, jotka vievät kolmanteen kerrokseen. Sen huoneissa asuu ihmisiä yhdestä yöstä aina useisiin kuukausiin.

Vesa oli 1990-luvulla menestynyt automyyjä. Hän työskenteli ennen lamaa useassa helsinkiläisessä autoliikkeessä. Nyt hänen kaulassaan roikkuu palvelukeskuksen kulkukortti punaisessa avainhihnassa. Vaatekaapin ovesta riippuu pikkutakin tilalla hieman avainhihnaa tummemman punainen anorakki. Sen Vesa vetää ylleen, kun hän lähtee siivoamaan Hietaniemen palvelukeskuksen parkkipaikkaa.

Vesa on kotoisin Helsingin Käpylästä. Laman iskettyä työpaikka meni alta, minkä jälkeen hänen elämänsä ja avioliittonsa alkoivat rakoilla. Ongelmat ilmenivät kuitenkin jo ennen tätä.

“Autokauppiaana olin asiakasriippuvainen, täytyi olla kärppänä koko ajan. Ajoin ylitöillä itseni nopeasti loppuun. Kun päivä oli pulkassa, niin tuli vedettyä melko usein pikakänni – sellainen, että pääsi kuitenkin aamulla taas töihin. Siitä se lähti.”

Vesan mukaan kodittomuus kaikkine ongelmineen voi olla pitkä kierre. Hän kertoo, että työpaikan mentyä uutta oli vaikea saada. Työnantajien mielestä hän alkoi olla liian vanha.

“Sain sentään sovittua, että jään vähän aikaisemmin eläkkeelle. Olin kuitenkin henkisesti ajautunut siihen pisteeseen, etten enää jaksanut tehdä edes perusrutiineja. Viinan käyttö ja työttömyys johtivat masennukseen sekä syyllisyyden tunteeseen.”

Silmälasipäiselle ja tummaan villapaitaan pukeutuneelle Vesalle viime vuodet ovat olleet rauhoittumisen aikaa. Hän ei tunne olevansa täysin riippuvainen keskuksen tai sosiaalihuollon tuesta.

“Koen eläväni nyt melko normaalia elämää. Aion kuitenkin vielä siirtyä niin sanotusti siviiliin.”

Kerrosta Vesan huonetta alempana on palvelukeskuksen ruokasali, jossa on päivätoimintaa ja halpaa muonaa. Taloon saa tulla anonyymisti sisään kello viiteen asti, jolloin yösijojen varaaminen alkaa ja sisään pääsee soittamalla ovisummeria.

Daniel, 17 istuu vaalean pöydän ääressä katse kohti lattiaa. Hänellä on vasemmassa silmäkulmassaan syvä arpi ja kasvoillaan apea ilme.

“Voin kai sanoa sen heti suoraankin, olen sekakäyttäjä. Suurin osa elämästäni on sekaisin viinan ja huumeiden takia.”

Daniel täyttää 18 vuotta toukokuun lopussa. Hän kertoo käyttävänsä huumeita lähes päivittäin. Kuva J. Aalto.

Peruskoulun käynyt Daniel on muuttanut kotoaan noin kuukausi sitten. Suhde äitiin kariutui lukuisten riitojen myötä.

“Isäni kuoli vuonna 2003, minkä jälkeen olen vetänyt aineita vähän rankemmalla kädellä. Nyt olen nuorisoasuntoliiton jonossa ja jälkihuollon asiakas.”

Asuntoa Danielille ei tosin ole vielä tarjottu. Hän kertoo tavoittelevansa työ- tai koulupaikkaa, jotta pääsisi ulos nykyisestä tilanteestaan. Tutuista tavoista on hankala päästä irti.

“Herään yleensä siinä viiden tai kuuden aikaan aamulla ja käyn ostamassa viinapullon joltain tutulta. Sen jälkeen lähden esimerkiksi rautatieasemalle, jonka liepeillä juon noin kymmeneen asti illalla. Sitten tulen tänne. Siinä on minun arkeni.”

Daniel kertoo, että hän pääsisi sosiaalihuollon kautta Tervalammen kuntoutuskeskukseen Vihtiin, jos hänen verestään ei löytyisi mitään ylimääräistä.

“En vain pysty olemaan päivääkään ilman aineita. Hermostun, jos en saa jotain ja menetän täysin itsehillintäni. Tiedän, että olen pahasti riippuvainen, mutta aineista irti pääseminen on todella hankalaa. Haluan silti yrittää itse ennen kuin minut laitetaan johonkin laitokseen.”

Daniel kertoo toisaalta olevansa kyllästynyt Helsinkiin. Kaupungissa tapahtuu jatkuvasti jotain, eikä missään välissä ehdi oikein rauhoittua.

“Haluaisin palata ehkä Jyväskylään, jossa isäni asui. Pidän Suomea kuitenkin hyvänä paikkana – tämä on hieno maa.”

Ruokasalin pöydän toisella puolella istuu nainen, jolla on olallaan nahkainen laukku ja siellä kannettava tietokone. Hänen jalkojensa juuressa lojuu tumma reppu ja vaalea kangaspussi täynnä tavaraa.

“Täytyy sanoa, että en ehkä ole talon tyypillinen asiakas.”

Yliopistosta valmistunut Kaisa on asunut ennenkin Helsingissä, tosin ei palvelukeskuksessa. Kuva J. Aalto.

Kaisa, 34, on ollut palvelukeskuksessa vasta yhden yön. Hän kertoo olevansa menossa jalkaleikkaukseen, mutta sairaskorvaukset eivät tulleetkaan niin pian kuin hän oli odottanut. Syyt hänen kodittomuuteensa ovat kuitenkin hieman mutkikkaampia.

“En saanut aikoinani alaani vastaavaa hommia ja jäin työttömäksi. Välit perheeseeni menivät poikki, kun aloin seurustella. Miesystäväni käytti jossain vaiheessa huumeita, mitä vanhempani ja sisarukseni eivät hyväksyneet.”

Kaisa ei halua pyytää perheeltään rahaa, vaikka onkin heidän kanssaan nykyään enemmän tekemisissä.

Kaisa aikoo hankkia oman asunnon pääkaupungista heti, kun on mahdollista. Nyt hän joutui ottamaan Poste restante -osoitteen saadakseen paikan keskuksesta, joka ottaa vastaan vain virallisesti helsinkiläisiä kodittomia.

“En ymmärrä, miksi nämä paikat ovat pimennossa. Miksi näistä ei tiedoteta? Jouduin aluksi juoksemaan ympäri kaupunkia aivan turhaan. En olisi tosin tiennyt, mihin mennä, jos tätä paikkaa ei olisi. Koen, että Suomi on turvallinen isänmaani.”

Palvelukeskuksen rakentaminen Hietaniemeen oli pitkä prosessi. Sen paikka päätettiin toukokuussa 2006, mutta ovet avattiin vasta vuoden 2009 kesäkuussa. Osa Töölön asukkaista vastusti sen perustamista, sillä palvelukeskuksen ei katsottu sopivan tälle alueelle. Paikan johtaja Sanna Sunikka muistaa, kuinka valitukset jarruttivat toiminnan aloittamista.

“Asiastamme taidettiin valittaa useammalla eri oikeusasteella. Paikkaa tällaiselle keskukselle oli alun alkaenkin vaikea löytää, uudelleen sijoittaminen tuskin olisi sen helpompaa.”

Nykyään keskuksessa pidetään yhteistyöryhmän kokouksia, joissa on mukana palvelukeskuksen henkilökuntaa, alueen asukkaita, lähipoliisi ja lähityöhankkeen työntekijöitä. Pihapiiri on tarkoitus pitää siistinä ja päihteettömänä.

Ympäristöstä tulee kuitenkin yhä valituksia, milloin päihtyneistä ihmisistä, milloin siitä, että keskuksen alueella on liikaa lunta.

Sunikka kuitenkin painottaa yhteistyön merkitystä ja sanoo, että keskus haluaa ihmisten ilmoittavan näistä asioista, jotta ristiriitaisia tilanteita voitaisiin välttää.

On ymmärrettävää, että keskus tarjoaa tilaa vain helsinkiläisille kodittomille. Palvelukeskuksen hieman yli sata sänkypaikkaa ovat lähes joka yö käytössä. Tarpeen tullen lattioille on laitettu lisäpatjoja.

Sunikka sanoo, että palvelukeskuksen tavallisimpia asukkaita ovat edelleen keski-ikäiset miehet, jotka ovat avioliiton tai työsuhteen päätyttyä menettäneet asuntonsa. Köyhyys ja päihteiden käyttö saattavat vaikeuttaa vuokranmaksua – ja vuokravelan tai luottohäiriömerkinnän jälkeen asunnon saaminen on yleensä melko hankalaa.

Tiedotuksesta tai oikeastaan sen puutteesta Sunikka on hieman hämmästynyt.

“Jaamme esitteitä ja olemme esillä verkossa – emme tietenkään tietoisesti jätä tiedottamatta keskuksen toiminnasta, vaikka sänkypaikat ovatkin jo nyt lähes päivittäin täynnä.”

Kolmannen kerroksen ovi Hietaniemen palvelukeskuksessa ei aukea. Vesa Markkanen joutuu käymään uudestaan alakerran työntekijöiden luona kertomassa, että aikoo mennä huoneeseensa. Seuraavalla kerralla järjestelmä hyväksyy hänen punaisessa hihnassa roikkuvan korttinsa.

Vesa Markkanen kertoo jättäneensä poikavuosien kujeilut taakseen. Kuva J. Aalto.

“En halua tehdä äkkinäisiä liikkeitä, kuljen vain eteenpäin ja askel kerrallaan. Haluan pitää arkeni rauhallisena. Nukun aamuisin melko pitkään ja teen kävelylenkkejä, sitten osallistun keskuksen puuhiin.”

Suomen sosiaalihuoltoa voisi Vesan mukaan toki aina parantaa. Välillä byrokratian portaat hänen mukaansa pettävät, mikä heijastuu heti kodittomien ja vähäosaisten arkeen.

“Joskus laaditut teoriat ja käytäntö täällä ruohonjuuritasolla eivät kohtaa. Tämän vuoksi näissä asuntoloissa aika antaa välillä vähän odotuttaa itseään. Uskon kuitenkin, että kodittomien ja vähäosaisten auttamiseksi tehdään kaikki, mitä sääntöjen ja resurssien puitteissa on mahdollista tehdä. Suomi on kotimaani ja olen ylpeä siitä.”

Vesa Markkanen sanoo aikovansa siirtyä vielä niin sanotusti siviiliin. Kuva J. Aalto.

Syntyperäinen helsinkiläinen on nähnyt kaupungin kodittomien palveluita jo 1990-luvulla. Vesan mukaan olosuhteet olivat jo silloin kelvolliset, mutta eteenpäin on menty – ja mennään edelleen.

Helsinki ei Vesan mielestä ole ehkä enää aito Stadi, sillä muuttoliike ja ihmisvirta ovat kasvaneet. Hän pitää kaupunkia silti ainutlaatuisena Suomessa.

“Kyllähän esimerkiksi Jyväskylässäkin on paljon väkeä, mutta ei samalla tavalla kuin täällä pääkaupungissa. Muualle ei ole samanlaista tunkua. Helsinki on jostain syystä ihmisille sellainen paikka, että tänne on pakko tulla.”

Päivä alkaa vaihtua iltaan. Vesa Markkanen lakaisee tupakantumppeja parkkipaikalta takin kaulukset pystyssä. Alkaa piiskaava vesisade. Vesa kerää siivousvälineensä ja painuu takaisin sisälle. Kadulla kulkevat ihmiset tihentävät askeleitaan.

Ulkona ei yhtäkkiä olekaan niin mukavaa.

Fakta: Suomessa yli 8000 asunnotonta

Suomessa oli vuonna 2009 kodittomana 8150 yhden hengen taloutta ja 320 perhettä, kertoo Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA).

600 000 asukkaan Helsingissä kodittomia (yhden hengen talouksia) oli 3465, eli noin 0,6 prosenttia, joista alle puolet oli pitkäaikaisasunnottomia (yli vuoden asunnottomana).

ARA:n mukaan suurin syy kodittomuuteen Helsingissä on muuttoliike: kaupunkiin hakeudutaan ilman sen kummempaa tietoa asunnosta tai työpaikasta. Helsingin maistraatissa helsinkiläiseksi voi myös kirjautua melko helposti, osoitetta tai erityisiä perusteluja ei tarvita.

Muita syitä kodittomuuteen ovat esimerkiksi työpaikan menetys tai avioero, joka tosin on useimmiten vain miesten asunnottomuuden taustalla. Nuorten kodittomuuteen liittyy taas vahvasti päihteet ja ajelehtiva elämäntapa.

Kodittomien määrät Suomessa ovat suhteellisesti hieman pienempiä verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, jonka sosiaaliviraston mukaan maassa oli vuonna 2005 noin 17 800 asunnotonta. Tukholmassa oli kodittomia 5900 eli noin 0,7 prosenttia kaupungin 830 000 asukkaasta.

Tilanteet maailman suurkaupungeissa vaihtelevat. Esimerkiksi New Yorkissa on noin 8 miljoonaa asukasta ja päivittäisen raportin mukaan sen yömajoissa ja suojapaikoissa on noin 35 000 koditonta, noin 0,4 prosenttia kaupungin väkiluvusta. Time -lehden artikkelin mukaan Moskovan kymmenestä miljoonasta asukkaasta prosentti oli kodittomia vuonna 2003, eli noin 100 000 ihmistä.

Kaisan nimi on muutettu jutussa.

Aiheesta lisää Hietaniemen palvelukeskus Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Voisiko kirkko toimia yömajana Suomessakin? (Suomenkuvalehti.fi 4.4.2010) Tukholmassa kodittomat saavat yösijan kirkosta (Suomenkuvalehti.fi 4.4.2010)