Matti Vanhanen: Suomen leijonaa ei saa käyttää väärin
Pääministeri Matti Vanhasen jäähyväispuhe keskustan puoluekokoukselle oli hyvin Matti Vanhasen näköinen – hillitty ja maltillinen.
Vanhanen arvioi seitsemän vuoden pääministerikautensa onnistumisia ja epäonnistumisia. Plus-puolelle hän listasi muun muassa Aalto-yliopiston, takuueläkkeen, tasa-arvon edistymisen ja ilmastopolitiikan.
Suuriin epäonnistumisiin kuuluu kysymys työurien pidentymisestä.
”En ole tyytyväinen siihen, että en ole saanut ihmisiä ymmärtämään sitä yksinkertaista asiaa, että eliniän kasvaessa työuran pitää pidentyä tuntuvasti. Tätä tosiasiaa suomalaiset eivät pääse karkuun edes Rukan lumia syyttämällä.”
Vanhanen ei edes jäähyväispuheessaan antautunut suurieleisiin tunteenpurkauksiin. Enin mitä hänestä irtosi, oli se, että ”seitsemän vuoden urakka on syönyt miestä”. Hän myönsi myös, että ”välillä on ehkä vaikuttanut, että puheenjohtaja on umpikuuro”.
Luopuva puheenjohtaja sanoi olevansa varma, että hänen lähtönsä koituu puolueelle eduksi. Sekä keskustan oma väki että suomalaiset laajemmin ovat rankaisseet häntä epäsuosituista Kreikan tukipaketista ja ydinvoimapäätöksestä – rangaistus on näkynyt laskevissa gallupluvuissa.
”Mutta uuden johdon ei tarvitse vilkuilla taakseen.”
Puheen vaikuttavin osuus käsitteli isänmaallisuutta. Vanhanen totesi, että keskustalaiset ovat maanpuolustushenkisiä ja isänmaallisia.
”Me kannamme Suomen leijonaa kotimaamme merkkinä, emme merkkinä muita vastaan. Minua hävettää kun näen että sitä käytetään niin!”
Puhe päättyi pitkiin ja kohteliaisiin, mutta ei varsinaisesti hurmioituneisiin aplodeihin. Keskustaväen katse on jo kääntynyt illan valintojen suuntaan.