Helsingin kaupunginjohtaja: Virkamiehillä lupa haukkua kouluja julkisesti

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) kannustaa kaupungin virkamiehiä julkiseen keskusteluun, vaikka se tarkoittaisi yksittäisten koulujen haukkumista julkisesti.

”Oma kantani on se, että kaupunki on avoin organisaatio, me olemme julkinen toimija ja siihen kuuluu avoimuus”, Pajunen sanoo. ”Silloin mahdollisimman avoimen käsittelyn kautta edetään asioissa eteenpäin. Siihen kuuluu keskustelu myös julkisuudessa.”

Pajusen puoluetoveri, opetustoimen johtaja Rauno Jarnila haukkui tiistaina Suomen Kuvalehden haastattelussa lakkautuslistalla olevan Helsingin Yhtenäiskoulun. Jarnilan mielestä ”koulua ei voi hyvänäkään pitää”, sen lukio on Suomen huonoimpia ja sen hyvä maine perustuu pelkästään aktiiviseen tiedotukseen, jota Jarnila piti kyseenalaisena.

”Monet meidän virastopäälliköistämme ovat osallistuneet keskusteluun ja kannustan siihen, että asiantuntijat käyvät keskustelua, ja mikä se keskustelun sisältö on, se käsitellään sitten erikseen”, kiusaantunut Pajunen muotoili puhelinhaastattelussa. ”En siis näe ongelmaa siinä, että Rauno Jarnila osallistuu keskusteluun.”

Sivistys- ja henkilöstötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen (sd) sanoi torstaina suoraan, että kaupungilla ei ole tapana arvostella yksittäisiä kouluja julkisesti. Säästölistalla on kaikkiaan 23 koulua.

Pajunen kieltäytyi sanomasta, onko hän Haataisen kanssa eri mieltä. Hän ei myöskään halunnut ottaa kantaa siihen, ovatko Jarnilan lausunnot linjassa kaupungin arvojen ja johtamisperiaatteiden kanssa. Jarnila käytännössä haukkui julkisesti omat alaisensa eli koulun opettajat.

”En ota kantaa hänen sanomisiiinsa. Hän vastaa itse siitä, mitä on sanonut, ja luotan siihen, että hän tällaiset vastaukset antaa.”

Eli viestinne näille vanhemmille ja oppilaille ja opettajille, jotka ovat pahoittaneet mielensä kaupungin korkeimman opetusvirkamiehen lausunnosta, on se, että se on osa avointa keskustelua, johon kannustatte Rauno Jarnilaa?

”En nyt… En, en lähde allekirjoittamaan toimittajan tekstejä…”

Mutta juuri sanoitte, että kannustatte avoimeen keskusteluun ja että Rauno Jarnila on vain osallistunut siihen.

”Mutta myös avoimeen keskusteluun kuuluu se, että toimittaja ei kerro vastausta vaan…”

Eli mikä on oma vastauksenne?

”Vastaukseni on se, että tässä tilanteessa niin opetustoimen osalta kuin muidenkin meidän hallintokuntien osalta kannustan avoimeen kansalaiskeskusteluun, kannustan siihen, että eri näkökulmat tuodaan esille, ja vain sitä kautta päätöksenteolle tulee parhaat mahdolliset edellytykset. Tämä on sitä vuorovaikutusta, johon minä uskon.”

Lataa kaupungin säästölista itsellesi pdf-tiedostona täältä.

Mistä on kyse? Lue kaikki SK:n jutut Helsingin säästöaikeista täältä.