Yhden miehen valtakunta

Karri Kokko
Ulkomaat 4.10.2007 08:35

Maaliskuun 2004 vaalien jälkeen presidentti Vladimir Putinilla oli enemmän valtaa kuin koskaan aikaisemmin. Mutta mihin hän aikoi sen käyttää? SK piirsi kansanvallan hylänneen yksinvaltiaan muotokuvan numerossa 11/2004.
SK 11/2004

Teksti Teppo Tiilikainen
(SK 11/2004)

Presidentti Vladimir Putin nauttii niin suurta kansansuosiota, ettei hänen ole tarvinnut kampanjoida toisen presidenttikautensa puolesta.

Elämä on helpottunut Venäjällä monin tavoin, ja se luetaan hänen ansiokseen. Elintaso on noussut, ja kansalaisille on ainakin luvattu kuria ja järjestystä. Valtion omaisuuden kaapanneet ahneet suurliikemiehet on pantu kovalla kädellä järjestykseen.

Yhdysvallat ja EU olivat pitkään tyytyväisiä Putiniin, koska hän lisäsi vakautta ja ennustettavuutta Venäjän politiikassa. Samaa koskee Suomea, jonka erityissuhde Venäjään on väljähtänyt EU-jäsenyyden takia.

Viime aikoina lännessä on kuitenkin havahduttu huomaamaan, että Putinin rakentama »ohjattu demokratia» tarkoittaa itse asiassa autoritaarista valtiota. Länsimaisen demokratian pelisäännöt on pantu romukoppaan. Sananvapautta on kavennettu, ja isovenäläinen kansallismielisyys on taas valttia.

Venäjän politiikan seuraamisesta on tullut taas huhupuheisiin perustuvaa salatiedettä, joka muistuttaa neuvostoaikojen kremnologiaa.

KGB-eversti Putin ei ole salaillut historiallisia esikuviaan. Hän ripusti jo 1990-luvun alussa Pietarin varakuvernöörinä Smolnan työhuoneen seinälle uudistajatsaari Pietari Suuren kuvan, ja se roikkuu siellä edelleen.

Toinen suuri vaikuttaja on 1980-luvulla hetken Neuvostoliittoa johtanut Juri Andropov. Putin laski ennen valtaannousuaan kukkaseppeleen Andropovin haudalle ja palautti tämän muistolaatan turvallisuuspalvelu FSB:n seinälle.

Andropov toimi pitkään turvallisuuspalvelun johtajana ja nosti tuolloisen KGB:n ennennäkemättömään mahtiasemaan.

Itsevarma presidentti

Putin kalasti vuoden 2000 presidentinvaaleissa 52,9 prosenttia äänistä. Nyt hän on vakiinnuttanut valtansa ja tavoittelee jopa 80 prosentin saalista. Lännestä katsottuna yletön suosio tuntuu oudolta, vaikka presidentti Tarja Halonen yltää Suomessa vielä kovempiin kannatuslukuihin.

Putin on sunnuntain vaaleissa niin ylivoimainen, että olisi parempi puhua hänen politiikkaansa koskevasta kansanäänestyksestä. Muista ehdokkaista ei ole haastajiksi.

Kansallismielisen Synnyinmaa-liiton johtajalle Sergei Glazieville ja kommunistien Nikolai Haritonoville povataan 4-5 prosentin kannatusta, mutta muut jäävät kauas taakse. Ainakin Glazievin todellinen tähtäin lienee vuoden 2008 vaaleissa, jolloin Putinin ei pitäisi olla enää ehdokkaana.

Putinilla on sunnuntain presidentinvaalien jälkeen entistäkin tiukempi ote vallasta. Hänellä on tukenaan kuuliainen hallitus ja joulukuun vaaleissa kaapattu kahden kolmasosan enemmistö duumassa. Lähivuosia varjostaa kuitenkin kysymys seuraajasta, sillä nykyinen perustuslaki sallii presidentille vain kaksi nelivuotista virkakautta.

Parlamenttienemmistö riittäisi periaatteessa perustuslain muuttamiseen, mutta Putin on torjunut ajatuksen toistuvasti. Mieli saattaa tietysti vielä muuttua. Kolmannen kauden voi turvata helposti vaikka kansanäänestyksellä, jos se katsotaan tarpeelliseksi.

Kasjanovin syntilista

Kansansuosio on kasvattanut Putinin itsevarmuutta, ja hänestä on tullut viime aikoina suorastaan ylimielinen. Hän ei suostunut osallistumaan suoriin televisioväittelyihin ja hajotti suurieleisesti hallituksen vain kolme viikkoa ennen vaaleja.

Käytännössä kysymys oli pääministerin vaihtamisesta, sillä muu hallitus on jatkanut toistaiseksi toimitusministeriönä. Presidentti Boris Jeltsinin suojatteihin kuulunut Mihail Kasjanov sai tylysti potkut. Tilalle haettiin Brysselistä Venäjän EU-lähettiläs Mihail Fradkov, suurelle yleisölle tuntematon diplomaatti ja virkamies.

Pääministerin vaihdos oli Kremlin kannalta oivallinen julkisuustemppu. Kasjanovin potkujen jälkeen tiedotusvälineet puivat asiaa viikon ja seuraava viikko meni Fradkovin nimitystä sulatellessa.

Putinin yllätysvedon taustoista on esitetty monenlaisia arvailuja. Hänen väitetään halunneen elvyttää tempauksellaan tylsiksi tuomittuja presidentinvaaleja, jotta äänestysvilkkaus nousisi tarvittavaan 50 prosenttiin. Samalla hän sai tilaisuuden muistuttaa, kuka maata todella johtaa.

Positiivisen tulkinnan mukaan Putin vaihtoi pääministeriä jo vaalien alla kiirehtiäkseen välttämättömiä uudistuksia. Hitaamman kaavan mukaan hän olisi hajottanut hallituksen vasta virkaanastujaisten jälkeen toukokuussa, jolloin parlamentti olisi ehtinyt hyväksyä uuden pääministerin vasta kesäkuussa. Monta kuukautta olisi mennyt hukkaan.

Kasjanovin potkuille löytyy myös raadollisempia perusteita. Häntä pidettiin lännessä maltillisena ja uudistusmielisenä poliitikkona, mutta Venäjällä hänen lähtönsä merkitsi lopullisia jäähyväisiä Jeltsinin kaudelle.

Kasjanov oli Kremlin huipulla viimeinen näkyvä Jeltsinin ajan edustaja sen jälkeen, kun kansliapäällikkö Aleksandr Vološin katsoi syksyllä parhaimmaksi erota öljypohatta Mihail Hodorkovskin pidätyksen jälkeen.

Kasjanovin suurimpana rasitteena olivat läheiset suhteet Hodorkovskiin ja muihin vihattuihin suurliikemiehiin. Sitä paitsi hän uskalsi arvostella presidenttiä epäsuorasti Hodorkovskin nöyryyttämisestä.

Kasjanovin lähtö säästi Putinin monenlaiselta kritiikiltä vaalien alla, sillä virheet voi panna erotetun pääministerin piikkiin. Kansallismielinen ja vanhakantainen vasemmisto ei voi enää haukkua hallitusta liian liberaaliksi, eikä markkinataloushenkinen oikeisto voi syyttää Putinia liian varovaisesta uudistustahdista.

Silovikit vahvistavat asemiaan

Putinin tukena oli ensimmäisen presidenttikauden aikana kolme erilaista valtaryhmittymää, Jeltsinin kauden liberaalit uudistajat, pietarilaiset juristit ja turvallisuuspalvelusta lähtöisin olevat upseerit.

Nyt Jeltsinin suosikit ovat saaneet lähteä, ja turvallisuuspalvelussa kannuksensa hankkineet byrokraatit ovat vahvistaneet asemiaan.

Silovikeiksi kutsuttujen entisten upseerien, poliisien ja turvallisuuspalvelun työntekijöiden esiinmarssi alkoi itse asiassa jo Jeltsinin aikana.

Viime syksynä julkaistun tutkimuksen mukaan silovikien osuus Kremlin tärkeimmistä viroista on kohonnut Putinin kaudella yli 58 prosenttiin, kun heitä oli Mihail Gorbats?ovin aikana alle viisi prosenttia. Putinin väitetään palkanneen peräti 6 000 entistä turvallisuuspalvelun upseeria korkeisiin valtion virkoihin.

Moskovassa ja ulkomailla pelättiin, että myös uusi pääministeri tulisi silovikien piiristä. Fradkovin nimitys oli tässä mielessä positiivinen yllätys, vaikkei se tuonutkaan lisäselvyyttä Putinin aikeisiin.

Pääministerin valintaa pidettiin poikkeuksellisen tärkeänä, sillä tehtävän arveltiin antavan hyvät lähtökohdat nousta Putinin seuraajaksi. Fradkovin ei kuitenkaan uskota edes pyrkivän presidentiksi. Hänet tunnetaan pätevänä matalan profiilin huippuvirkamiehenä, jolla ei ole poliittista kunnianhimoa.

Fradkov joutuu tasapainoilemaan Kremlin nykyisten valtaryhmittymien välimaastossa. Hän on kokenut talousmies, mutta häntä ei lueta sen enempää talousuudistuksia kiirehtiviin liberaaleihin kuin tiukkaa valtion ohjausta vaativiin vanhoillisiin.

Fradkovilla arvellaan olleen läheiset suhteet KGB:hen, sillä aloitti uransa 1970-luvulla Intiassa Neuvostoliiton ulkomaankaupan tehtävissä. Hän kiirehti kuitenkin ensi töikseen talousuudistuksia ja nimitti taloudesta vastaavaksi varapääministeriksi Harvardissa opiskelleen Aleksandr Zukovin, jota pidetään liberaalina uudistajana.

Putin ratsastaa monella hevosella

Mutta myös Putin tunnettiin ennen valtaannousua kivikasvoisena byrokraattina, jota haukuttiin takanapäin »harmaaksi kardinaaliksi». Ja nyt hänestä on tullut koko kansan rakastama itsevaltias, »tsaari Vladimir».

Putinin suosio tuntuu hämmentävältä, sillä hän ei ole erityisen karismaattinen ja käyttää esiintyessään usein varsin karkeaa kieltä. Sitä paitsi presidentin todelliset aikomukset ovat neljän vuoden jälkeen yhä hämärän peitossa, ja valtakunta elää ikuiselta tuntuvaa murrosvaihetta.

Putin sanoo haluavansa kehittää Venäjän taloutta ja kohottaa kansalaisten elintasoa. Hän haluaa lisätä valvontaa, kitkeä korruptiota ja tehostaa byrokratiaa. Silti kymmenet miljoonat venäläiset elävät edelleenkin äärettömässä köyhyydessä, ja virkakoneisto toimii miten tahtoo.
Ulkopoliittisen instituutin Venäjän-tutkija Arkadi Mošes uskoo, että Putin yrittää tosissaan uudistaa Venäjää, vaikka tulokset ovat varsin ristiriitaiset.

»Putin yrittää tehdä Venäjästä jälleen vaikutusvaltaisen pelurin maailmanpolitiikassa. Mutta hänellä ei ole selvää strategiaa. Hän yrittää ratsastaa samaan aikaan monella hevosella», hän sanoo.

Mošeksen mielestä Putin on tuomittu epäonnistumaan, koska hän yhdistelee mielivaltaisesti asioita, jotka eivät kerta kaikkiaan sovi yhteen. Tämä koskee sekä politiikkaa että taloutta. Sen vuoksi Venäjällä ei vallitse markkinatalousjärjestelmä, vaan sen osia yhdistettynä autoritaariseen hallintoon.

»Venäjän kansalliset symbolit kuvastavat hyvin nykytilannetta. Vaakunana on tsaarinajan kaksoiskotka, kansallishymni on kommunismin kaudelta, ja lippu edustaa uutta demokraattista Venäjää», hän sanoo.

Byrokratia ja korruptio

Moses myöntää, että Putin on pystynyt muuttamaan Venäjää monin tavoin.

Putin kiilasi syksyllä 2001 New Yorkin ja Washingtonin terrori-iskujen jälkeen nopeasti lännen rintamaan terrorismin vastaisessa taistelussa. Lainsäädäntöä on kehitetty markkinatalouden suuntaan, ja Venäjällä on nyt varaa maksaa teknologiasta, jota se tarvitsee uudistuakseen.

Byrokratia ja korruptio ovat kuitenkin vain pahentuneet. Moses korostaa, että ne muodostavat vaarallisen yhdistelmän, kun ne liitetään Venäjälle tyypilliseen yhden miehen valtajärjestelmään.

»Venäjän politiikkaa hallitsee nyt ajatus vakaudesta. Mutta siitä huolimatta presidentti voi yhtäkkiä hajottaa hallituksen. Järjestelmä näyttää vakaalta, mutta se voi muuttua hetkessä epävakaaksi, koska kaikki valta on keskittynyt yhden miehen ympärille», hän sanoo.

Moseksen mielestä Putinin ristiretki korruptiota vastaan on eräänlaista uusandropovilaisuutta. Tavoitteena ei ole oikeusvaltio vaan virkakoneiston tehostaminen.

Putin on puhunut paljon myös hallinnonuudistuksesta, ja monet pitävät juuri sitä hänen toisen presidenttikautensa tärkeimpänä haasteena. Suunnitelmien mukaan kaikki tarpeeton byrokratia on määrä karsia, jotta asiat saataisiin luistamaan. Moses arvelee, että tämäkin hanke jää puolitiehen.

»Joitakin kosmeettisia muutoksia saattaa olla luvassa. Mutta en usko, että hallinnonuudistus onnistuu, koska byrokraatit vastustavat sitä. Virkakoneisto on nyt vahvempi kuin neuvostoaikoina, eikä se halua luovuttaa asemaansa markkinoille.»

Vladimir Putin

syntyi 7.10.1952 Leningradissa
valmistui juristiksi Leningradin yliopistosta 1975
1975-90 KGB:n palveluksessa
1994 Pietarin varakuvernööri
1998 turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja
1999 pääministeri ja vuoden lopussa vt. presidentti
2000- presidentti

Putinin lähipiiri

Sergei Ivanov, puolustusministeri. Toimi aikoinaan Putinin kakkosmiehenä KGB:ssä. Yrittänyt uudistaa armeijaa. Kotoisin Pietarista.
Viktor Ivanov, Kremlin henkilöstöjohtaja. Liittyi KGB:n palvelukseen 1977. Palveli Afganistanissa neuvostomiehityksen aikana.
Dmitri Kozak, Kremlin toinen kansliapäällikkö. Toteuttanut uudistuksia, joilla Kreml on ottanut Venäjän alueet tiukemmin hallintaansa. Putinin luotettu Pietarin ajoilta.
Aleksei Kudrin, valtiovarainministeri ja varapääministeri. Markkinataloushenkinen uudistaja. Kotoisin Pietarista.
Nikolai Patrusev, turvallisuuspalvelu FSB:n johtaja ja Putinin läheinen työtoveri Pietarin ajoilta. Kasvattanut tuntuvasti FSB:n budjettia.
Igor Setsin, presidentinhallinnon kakkosmies, jolla on läheiset yhteydet FSB:hen.
Igor Suvalov, Kremlin hallintojohtaja.
Vladimir Ustinov, yleinen syyttäjä, jolla on läheiset yhteydet FSB:hen. Johtaa suurliikemiehiin kohdistuvia tutkimuksia.

Aiheesta lisää
Rohkea haastaja, mahdoton tehtävä
Mihail Kasjanovin haastattelu (SK 37/2007)

Keskustelu