Viipurin Monrepos meni remonttiin, tuhansia puita jo kaadettu – ”Siitä tulee väärennös”, kritisoi suomalaisdosentti

Puiston historian tunteva Eeva Ruoff pelkää, että kaikki vuoden 1806 jälkeen rakennettu voidaan poistaa.

Monrepos
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Monrepos’n puistossa Viipurissa on jo kaadettu pari tuhatta puuta. Siellä on aloitettu kunnostustyöt, joita Maailmanpankki rahoittaa noin 30 miljoonalla eurolla.

”Löperöä toimintaa Maailmanpankin osalta”, arvioi tilannetta Eeva Ruoff, Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin dosentti.

Monrepos’n hyvin tuntevan Ruoffin mielestä suunnitelmista olisi pitänyt pyytää lausunto asiantuntijalta, joka tuntee 1700–1800-luvun puutarhat.

Maailmanpankin alainen jälleenrakennus- ja kehityspankki myönsi varat kunnostukseen jo vuonna 2011. Niiden käytön takarajana oli vuosi 2017.

Marraskuussa käynnistyneet työt ovat suututtaneet osan viipurilaisista. Niinpä Pietaria ympäröivän alueen asioihin keskittyvä verkkolehti 47news.ru on tehnyt hankkeesta laajan jutun.

Puiston kunnostustöitä perustellaan verkkojutussa sillä, ettei Monrepos’ssa ole tehty peruskunnostuksia 200 vuoteen. Rappeutunut puisto on Venäjällä luokiteltu kansalliseksi kulttuuriperintökohteeksi.

”Monrepos’n kunto oli erinomainen ja loistava aina talvisotaan asti.  Muu on valhetta. Sukulaisille oli tärkeää pitää perintökalu mallikunnossa. Siitä on todisteena myös valokuvia”, Ruoff toteaa.

Hän on kirjoittanut puistosta palkitun kirjan Monrepos – Muistojen puutarha. Lisäksi puistoa esitellään Ruoffin toisessa palkitussa kirjassa Vanhoja suomalaisia puutarhoja.

 

Töiden pohjaksi on valittu karttapiirros vuosilta 1804–1806. Ratkaisua perustellaan verkkojulkaisussa niin, että se on aidoin ja paras dokumentti puiston alkuvaiheista.

Ruoff tyrmää näkemykset. Hän arvelee, että selityksenä valinnalle on ajankohta. Viipuri kuului tuolloin alueeseen, joka liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan 1812. Niinpä kaikki puistoon vuoden 1806 jälkeen rakennettu voidaan poistaa, esimerkiksi obeliski tai vaikkapa Väinämöisen patsas samoin kuin näkötorni.

Väinämöisen patsas Monrepos'n puistossa.
Väinämöisen patsas Monrepos’n puistossa. © MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA

Verkkojutun kuvituksena olevan kyseisen karttapiirroksen Ruoff arvelee olevan puiston luojana tunnetun Ludwig Heinrich von Nicolayn naapurin, kenraali Steinheilin tekemä. Hän osasi koulutuksensa pohjalta piirtää karttoja. Kartta liittyy von Nicolayn runoteokseen Des Landgout Monrepos in Finnland.

Varsinaisena haasteena tasokkaalle kunnostukselle Ruoff pitää sitä, ettei puistosta ole olemassa karttoja.

”Suunnitelmat olivat paljon puistoja nähneen von Nicolayn päässä ja hänen runoissaan.”

Sen sijaan puistosta on paljon muuta aineistoa esimerkiksi Suomen Museoviraston kokoelmissa.

”Von Nicolayn perilliset pelkäsivät 1917, mitä tulisi tapahtumaan. He tunsivat tilanteen Pietarissa. Niinpä he siirsivät Monrepos’ta koskevaa arvokasta aineistoa turvaan Helsingin yliopiston haltuun.”

Myöhemmin talvi- ja jatkosodan jälkeen aineistoa päätyi myös Museoviraston kokoelmiin ja esimerkiksi Ruotsiin.

Maisema-arkkitehtuurin asiantuntijan mielestä Monrepos’n kunnostus olisi pitänyt aloittaa tekemällä analyysi itse paikasta. Ruoff muistuttaa, että von Nicolay kyllä teetti puistosta Pietarin arkkitehdeillä suunnitelmia. Hän ei kuitenkaan pystynyt kustantamaan ideoiden toteutuksia.

 

Monrepos’n rakentuminen oli Ruoffin mukaan alkanut jo von Nicolayta edeltäneiden omistajien aikana. Hän ottaa esiin erityisesti Vanhan Suomen kenraalikuvernöörinä toimineen Friedrich Wilhelmin, jolta von Nicolay kartanon puistoineen hankki.

Friedrich Wilhelmin sisar oli alkujaan Württembergin prinsessa, josta tuli Venäjän keisarin Paavali I:n (1754–1801) toinen puoliso nimellä Maria Fjodorovna.  Von Nicolay oli hänen sihteerinsä.

Lapsina Maria ja Friedrich Wilhelm olivat olleet valistuneitten vanhempiensa käskystä työssä Étupes’n linnan puutarhassa Ranskassa.

Linna on edelleen olemassa, mutta puutarha hävitettiin Ranskan vallankumouksen aikana.

”Maria rakasti tätä puutarhaa ja yritti Pavlovskin palatsissa Pietarin lähellä toteuttaa sitä mutta ei onnistunut. Etupes’n puutarhan portti oli samanlainen kuin Monrepos’n alkuperäinen portti”, Ruoff kertoo.

“Friedrich Wilhelm puolestaan opiskeli yksityiskoulussa Sveitsin Lausannessa. Koulu toimi Mon Repos -nimisessä talossa, joka on nykyisin  Olympiakomitean päämajana.”

Mon repos on ranskaa ja se voidaan kääntää minun leponi.

Ruoff kiinnittää huomiota Monrepos’n nykyiseen porttiin, jota hän kutsuu ”röttelöksi”. Sen rakentamisen hän liittää puiston restaurointisuunnitelmaan, jonka venäläiset sanovat tehneensä Neuvostoliiton aikana 1973.

”En ole koskaan suunnitelmaa nähnyt, mutta aina kun puistossa on tehty mielivaltaisesti töitä, on vedottu tähän suunnitelmaan.”

Monrepos'n puiston pääkartano.
Monrepos’n puiston pääkartano. © MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA

Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran julkaisussa 1992 mainitaan “Leningraždanproektin” viipurilaisen haaraosaston 1973 laatima tekninen suunnitelma puiston kunnostamisesta ja entisöinnistä. Se perustui puiston säilymiseen lepopuistona, minkä käyttötarkoituksen neuvostovalta Monrepos’lle määritteli.

Julkaisussa todetaan niin ikään, ettei rahoituksen puutteessa saatu valmistetuksi työasiakirjoja. Sen sijaan puiston rappeutuminen jatkui.

 Vaikka tiedot Monrepos’n ensivuosilta ovat osittain vajavaisia, Ruoffin mukaan on selvää, että maisemapuisto pantiin alulle jo ennen puistosta kunnian saaneen von Nicolayn aikaa.

”Friedrich Wilhelm antoi istuttaa lehtipuukujat. Kukaanhan ei halua asua keskellä peltoa. Ilmeisesti jo ennen häntä paikan omistaneet Charlotte ja Peter von Stupishin pitivät yllä maisematyylistä puistoa. Von Nicolay ei haaskannut rahojaan tuhoamalla valmista.”

Neuvostoajan tuhoista Ruoff mainitsee esimerkkinä sen, miten lehtipuukujan viereen piti tehdä ajotie. Samalla lehmukset kaadettiin. Myöhemmin tilalle istutettiin jalavia.

Mallina lehtipuukujien uusimisesta Ruoff nostaa esiin Ruotsin, jossa Drottningholmin linnan puita on uusittu vaiheittain. Lisäksi asiasta on kerrottu etukäteen. 

Monrepos’n puiston rakennusten korjaus sisältyy 30 miljoonan euron budjettiin. Päärakennus on rappeutunut käyttökieltoon jo vuosia sitten.

Ruoff ei usko Annikki Tähden kaikkien suomalaisten sydämiin laulaman Monrepos’n puiston uudelleensyntymiseen.

 ”Siitä tulee väärennös. Eivät venäläiset ole paikasta kiinnostuneita.”

Kaarisillan takana näkyy Monrepos'n puiston päärakennus.
Kaarisillan takana näkyy Monrepos’n puiston päärakennus. © MARTTI KAINULAINEN / Lehtikuva

Pietarilaisen verkkolehden jutussa puiston nykyinen johtaja Aleksandr Bujanov arvelee, että kävijämäärä nousee tämän hetken 160 000:sta vuodessa jopa neljännesmiljoonaan. Hän vetoaa juuri rakennusten kunnostamiseen.

Bujanov toteaa puiston selvinneen myös ”miehityksestä”. Jutussa ei täsmennetä, mitä sillä tarkoitetaan.

Jutun kirjoittanut toimittaja Viktor Smirnov toteaa Viipurin rahavirtojen kertyvän tullauksesta ja salakuljetuksesta. Samalla hän leimaa kaupungin politiikan teon klaaniluonteiseksi.

Puistourakan sai yritys nimeltä Vozroždenije (jälleensyntyminen). Päätös tehtiin Moskovassa, kulttuuri- ja valtiovarainministeriössä. Yritys on osallistunut Pietarin sydämessä Palatsiaukion toisella laidalla sijaitsevan pääesikunnan rakennuksen molemmat siivet yhdistävän holvikaareen kunnostamiseen. 

Lisäksi se on ollut mukana Pietarin tulvapadon rakentamisessa. Sitäkin Maailmanpankki on rahoittanut jutun mukaan 300 miljoonalla dollarilla.

Kunnostusprojektin on tehnyt pietarilainen arkkitehtitoimisto Liteinaja Tšast 91. Sieltä kerrotaan, että suunnitelmia valmistellun viisi vuotta.

Töitä tekevän yrityksen edustaja kertoo, että puiston puita kaadetaan 2 583 kappaletta. Niistä 1 376 on vanhoja ja loput 1 207 poistetaan maisemointiin liittyen. Tilalle istutetaan 725 uutta puuta. Lisäksi 3 000 puuta siirretään uusiin paikkoihin. Osa vanhoista puista selviää hoitotoimilla. Myös kanavat korjataan.