demokratia

”Kaikki on menossa huonommaksi”

Unkarin pääministeri Viktor Orbán saattaa hävitä vaalit ensi keväänä. Sen jälkeenkin valtio voi olla pääosin Orbánin liittolaisten hallussa.

Teksti
Risto Majaniemi

Pääministeri Viktor Orbánin Fidesz-puolueen kannatus on laskenut pitkään Unkarissa. Puolue on ollut viime aikojen gallupeissa hieman jäljessä oppositiota. Fidesz on vahva maaseudulla, oppositio kaupungeissa.

Puolueen yksi pääargumentti tulevissa vaaleissa lienee koronapandemia ja sen hoito. Unkari on ollut rokottamisessa EU:n kärkimaita.

Samalla maassa on kuitenkin ollut asukaslukuun nähden eniten koronakuolemia EU:ssa. Fidesz korostaa hyvää rokotustahtia, oppositio kuolinlukuja.

Hallitus suunnittelee ensi vuodelle mittavaa vaalivuoden budjettia. Se aikoo poistaa tuloveron alle 25-vuotiailta, lapsiperheille on tulossa verohelpotuksia. Fideszin kannatus on romahtanut juuri nuorten keskuudessa.

Myös eläkeläisille on luvassa ylimääräinen 13 kuukauden eläke. Hallitus aikoo rahoittaa nämä joko EU-rahalla tai ottaa lisää velkaa.

”Fidesz tekee kaikkensa miellyttääkseen keskiluokkaa, nuoria ja eläkeläisiä”, sanoo politiikan tutkija Robert László riippumattomasta Political Capital -ajatuspajasta.

Unkarin hajanainen oppositio on yhdistynyt vaaleihin ensimmäistä kertaa. Sen pääargumenttina näyttää olevan korruptio.

Laaja ja avoin korruptio ärsyttää monia. Asia on herättänyt laajaa närkästystä myös EU:ssa, mutta unioni on ollut Orbánin edessä voimaton.

Lisäksi useiden EU-maiden suuryrityksillä on Unkarissa isoja intressejä, ja ne ovat hyötyneet Orbánin politiikasta.

EU sopi viime kesänä korona-ajan elvytysrahastosta. Muun muassa Suomi vaati kovaäänisesti oikeusvaltioperiaatteen noudattamista ehtona rahan saannille.

Nyt EU on hyllyttänyt Unkarin osuuden elvytyspaketista, noin 7 miljardia euroa. EU ei hyväksynyt Unkarin suunnitelmia rahojen käytöstä. Niissä oli korruption mentävä aukko, eikä niissä huomioitu oikeusvaltioperiaatetta.

Varat hyllytettiin samaan aikaan kun Orbánin hallituksen kohua herättänyt homopropagandalaki tuli julki. Heinäkuun alussa voimaan astunut laki kieltää esimerkiksi homoseksuaalisuudesta, sukupuolenkorjausprosessista ja sukupuolen moninaisuudesta kertomisen nuorille.

Heinäkuussa paljastui, että Orbánin hallitus oli vakoillut oppositiopoliitikkoja ja vapaita toimittajia Israelin kehittämällä Pegasus-vakoiluohjelmalla, joka on suunniteltu terrorismia varten.

Unkarissa tämä herätti ikäviä kaikuja menneisyydestä. Maan suhteet EU:hun ovat nyt pohjamudissa.

Orbánin hallituksen uusin EU:n vastainen propagandakampanja käy silmille niin hiljaisessa, turismin puutteesta kärsivässä pääkaupungissa Budapestissä kuin maaseudun pikkukylissä.

”Ärsyttääkö Bryssel sinua? Vastaa kansalliseen konsultaatioon”, ”Suunnitteleeko Soros uutta hyökkäystä? Vastaa kansalliseen konsultaatioon”, kysytään julisteissa.

Uutena maalina ovat seksuaalivähemmistöt. Ne on otettu kohteiksi, koska hallituksen on löydettävä uusi vihollinen, jolta pelastaa maa, Robert László sanoo.

 

Unkarin oppositio koostuu vanhoista liberaalidemokraattisista hallituspuolueista ja pienpuolueista. Joukko on hajanainen, mukana on myös äärioikeisto.

Moni kysyykin, kykeneekö näin monista eri puolueista ja aatemaailmoista kostuva koalitio hallitsemaan maata, kun ainoa yhteinen nimittäjä on Fideszin lyöminen.

”Mitä oppositio kykenee ylipäätään tekemään, kun kaikki keskeiset instituutiot yhteiskunnassa ovat hallitukselle lojaalien henkilöiden hallussa?” László kysyy.

Orbánin hallitus on kesän aikana perustanut tukun säätiöitä, joita johtavat Fidesziä lähellä olevat henkilöt. Hallitus aikoo siirtää säätiöihin suuren osan valtion omaisuudesta, kuten kouluja, sairaaloita, julkisia instituutioita ja moottoriteitä.

”Tulevat hallitukset eivät voi näille säätiöille yhtään mitään. De facto valta maassa on jatkossakin Orbánin käsissä riippumatta siitä, kuka on hallituksessa”, toteaa Lászlo.

Orbánin hallitus kontrolloi Unkaria jo nyt hyvin tehokkaasti. Se hallitsee maan taloutta ja yrityssektoria. Se on haalinut merkittäviä määriä maatalousmaata Orbánin lähipiirin omistukseen.

Orbán hallitsee keskeisiä infraprojekteja jakamalla ne lähipiirilleen. Juuri niiitä on rahoitettu EU-rahalla.

”Kyseessä on ainutlaatuinen tapa kaapata valtion omaisuus. Eikä EU ole ainakaan vielä reagoinut tähän”, sanoo László.

Budapest on opposition hallinnassa. Opposition ja hallituksen välit ovat ”huonommat kuin koskaan”.

Budapest on opposition hallinnassa. Pormestari Gergely Karácsony on opposition pääehdokas pääministeriksi ensi huhtikuun parlamenttivaaleissa. Hän edustaa pientä Keskusteleva Unkari -puoluetta. Oppositiopuolueet järjestävät syksyllä esivaalit pääministeriehdokkaasta. Mukana on kaikkiaan kuusi kandidaattia.

”Hänen vahvuudekseen luetaan se, että hän on onnistunut säilyttämään tavallisen imagonsa, hän on yhä edelleen kuin yksi meistä”, Lászlo sanoo.

Rauhallisen oloinen Gergely Karácsony aloitti poliittisen uransa kymmenen vuotta sitten muutosta luvanneessa LMP-puolueessa, jonka edustajana hän nousi maan parlamenttiin. Hän on EU-mielinen poliittisen keskustan edustaja ja entinen mielipidetutkija.

Vuonna 2019 Karácsonysta tuli Budapestin pormestari. Hän vastaa lomansa vuoksi haastattelukysymyksiin sähköpostitse, mutta on haluton kommentoimaan maan poliittista tilannetta.

Robert Lászlón mukaan opposition ja hallituksen välit ovat huonommat kuin koskaan, eikä minkäänlaista yhteistyötä ole ollut pitkään aikaan.

 

Unkarin kireässä poliittisessa ilmapiirissä on tunne, että mitä tahansa voi tapahtua ennen ensi kevään vaaleja.

Tänä keväänä Orbánin hallitus yllättäen julkisti aikovansa tuoda Shanghaissa Kiinassa sijaitsevan Fudan-yliopiston toimipisteen Budapestiin. Kyseessä olisi ensimmäinen kiinalainen yliopisto EU-maassa.

Yliopistoa suunnitellaan alueelle, jonne piti rakentaa uusi opiskelijakylä unkarilaisille. Hallitus ja Budapest olivat sopineet asiasta. Sitten yllättäen hallitus kertoi, että tilalle tuleekin kiinalainen yliopisto.

”Enemmistö unkarilaisista vastustaa hallituksen suunnitelmaa. He kannattavat 30 vuotta sitten saavuttamaamme vapautta ja moniarvoisuutta. Aiomme suojella kaikin mahdollisin keinoin suunnitelmaamme rakentaa uusi opiskelijakylä ja tarjota kohtuuhintaista asumista opiskelijoille Budapestissa”, sanoo pormestari Karácsony.

Keväällä Budapestissa nähtiin laajoja Fudan-yliopiston vastaisia mielenosoituksia. Hanke ei saanut kannatusta edes Fidesziä äänestäviltä, ja siitä alkoi tulla rasite sekä hallitukselle että Kiinalle.

Hallitus on perustellut Unkarin suhdetta Kiinaan ja Venäjään taloudellisin argumentein.

Ulkopolitiikkaan erikoistunut tutkija Patrik Szicherle Political Capital -ajatuspajasta sanoo, että Orbánin hallitus aikoo lainata Kiinalta rahat yliopiston rakentamiseen. Rakentajat ja materiaalit tulisivat pääosin Kiinasta, mutta unkarilaiset veronmaksajat vastaisivat yliopiston toiminnasta.

”Kiina tuntuu hankkeen ainoalta edunsaajalta.”

”Hallituksemme on menettänyt intressiemme ja arvojemme välisen tasapainon eikä sen nykyinen ulkopolitiikka palvele enää maamme etuja”, toteaa Karácsony.

Kun kiista kävi kuumimmillaan Fudanin ympärillä, Orbán toi parlamenttiin homoprogandalain.

”Lain tarkoitus on ensi sijassa viedä huomio Fudan-hankkeesta toisaalle ja jakaa oppositiota”, sanoo Szicherle.

Laki näyttää toimineen juuri näin. Kohu yliopistosta vaimeni, ja oppositioon kuuluvan äärioikeiston on vaikea vastustaa homopropagandalakia.

Samalla kun propagandalaista kohistiin, hallitus päätti perustaa Fudan-säätiön yliopiston toimintaa varten.

Szicherle uskoo, että jos Fidesz voittaa vaalit, yliopisto perustetaan.

”Jos se rakennetaan, siitä tulee myös turvallisuuspoliittinen riski.”

 

Pääministeri Viktor Orbán.
Pääministeri Viktor Orbán. © Beata Zawrzel/NurPhoto/Lk

Fidesz kertoo äänestäjilleen tarinaa lännen liberaaleista, jotka haluavat tuhota perinteiset kristilliset unkarilaiset arvot. Orbánin tarinassa Unkari puolustaa kansaansa ja Eurooppaa, eikä Eurooppa näytä edes tajuavan tätä.

Heinäkuun lopulla vietetty Budapest Pride oli kuitenkin poliittisempi kuin koskaan. Mukana oli opposition jäseniä, joukossa myös eläkeläisiä.

Tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan 56 prosenttia unkarilaisista kannattaa yhtäläisiä oikeuksia seksuaalivähemmistöille.

Orbán puolusteli homopropagandalakia ja sanoi, ettei hän salli, että seksuaalivähemmistöt tulevat Unkarin lastentarhoihin ja kouluihin levittämään sanomaansa.

Orbán antaa ymmärtää, että lännessä tällainen on tavallista.

EU:ssa laki on tuomittu kovin sanoin. Hollannin pääministeri Mark Rutte vaati Unkaria ulos EU:sta. ”Tämä on pitkän tähtäimen tavoite”, sanoi Rutte.

EU:ssa Puola on esiintynyt Orbánin tukena, ja EU-puheenjohtajamaa Slovenia on kulkemassa Unkarin suuntaan.

EU:n valtavirta on eristänyt Orbánin, joka on estänyt Kiinan ihmisoikeuksia ja Hongkongia käsitteleviä päätöslauselmia EU:ssa ja käy jatkuvaa EU:n vastaista kampanjaa kotimaassaan.

Unkarissa iso osa kansasta tietää, että tilanne ei ole hyvä. Orbánin hallinnolla on nyt ensi kertaa realistinen mahdollisuus hävitä vaalit.

”Ensi kertaa kilpailu Fideszin ja opposition välillä on tasaista ja avointa”, toteaa László.

 

Viktor Orbánin kotikylä, vajaan 2 000 asukkaan Felcsút sijaitsee alle tunnin matkan päässä Budapestista.

Kylän ylpeys on Puskas-akatemian jalkapallojoukkue. Se voitti heinäkuussa Turun Interin Konferenssiliigan karsinnassa yhteismaalein 3–1.

Jalkapallostadionin portilla vanhemmat hakevat poikiaan akatemiasta viikonlopuksi kotiin. Akatemia ja stadion hallitsevat pikkukylän keskustaa. Puurakenteinen stadion on tarkoitettu 5 000 hengelle.

Jalkapallofanina tunnetun Orbánin kotitalo on stadionia vastapäätä. EU-tuella rakennettu rautatie tulee stadionin lähelle.

Felcsútin kylästä on lähtöisin myös Lőrinc Mészáros, Orbánin lapsuudenystävä. Hän hyppäsi 2010 valtaan nousseen Orbánin kelkkaan ja on nyt Unkarin rikkain mies.

Kylän pääkadun varrella on tyypillisiä unkarilaisia yksikerroksisia omakotitaloja. Talonsa portailla on Sigmund Cserneksi esittäytyvä viisikymppinen mies.

”Ennen kun Orbánista tuli pääministeri, hän kävi täällä usein ja liikkui kuin kuka tahansa. Nykyään hän käy harvoin ja on aina seurueen kanssa. Hän on etäinen”, sanoo Cserne.

Cserne kehuu stadionin ja akatemian tuoneen uutta elämää kylään. Orbánin hallinto ei ole kitsastellut tukiessaan Puskas-akatemiaa ja kylää.

”Emme ole menettäneet asukkaita enää. Tämä on hyvä paikka perustaa perhe.”

Läheskään kaikki eivät Csernen mukaan pidä Orbánista, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä.

”Ei ollut kovin järkevää rakentaa rautatietä tänne, minun mielestäni”, hän toteaa. ”Ja lisääntynyt eriarvoisuus ärsyttää monia.”

Hän kertoo, kuinka moni vanhemman polven unkarilainen riemuitsi ja odotti länsimaiseen järjestelmään siirtymisen jälkeen, että elämä muuttuu hyväksi.

”Mutta nyt kaikki on menossa huonommaksi.”

Kylässä aistii Unkarin tunnelman. Kysyttäessä mielipidettä pääministeristä moni kehuu rutiininomaisesti, että nousihan hän ryysyistä rikkauksiin ja on voitto kylälle. Monet ovat epäileviä, pääosa ei halua tai uskalla puhua toimittajalle.

”Ei ulkomaista mediaa tänne, kiitos”, sanoo keski-ikäinen mies pubin edustalla.

”Omaan pesään ei kusta, vaikka kyse olisikin Suomen mediasta.”