Maailma ymmällään: Pohjois-Koreaa hallitsee lapsenkasvoinen diktaattori, jolla on ydinase muttei pelisääntöjä
Kim Jong-un sai erävoiton: Pohjois-Korea onnistui kehittämään ydinaseen, vaikka kansainvälinen yhteisö yritti 11 vuotta estää sitä.
Totuus on kiusallinen. Kansainvälinen yhteisö epäonnistui surkeasti, kun se erilaisten talouspakotteiden avulla yritti yhdentoista vuoden ajan estää Pohjois-Koreaa kehittämästä ydinasetta.
Nyt Pohjois-Korealla ei pelkästään ole ydinase. Se myös uhkaa käyttää sitä.
YK:n päämajan suljettujen ovien takana pohditaan tuskaisesti, onko enää mitään keinoa saada Pohjois-Korea ja sen johtaja Kim Jong-un, 33, luopumaan ydinaseesta. Vai onko vain pakko tunnustaa, että maailma on saanut uuden ydinasevaltion – ja yrittää maanitella se takaisin neuvottelupöytiin?
Elokuun alussa YK:n turvallisuusneuvosto päätti vielä kerran yrittää vanhalla reseptillä: se asetti Pohjois-Korealle uudet, aiempaa vielä tiukemmat talouspakotteet. Niillä halutaan leikata maan vientituloista kolmannes.
Tutkijat epäilevät talouspakotteiden vaikutuksia.
”Pakotteista seuraa lähinnä se, että kansa on yhä nälkäisempi”, sanoo vanhempi tutkija Jyrki Kallio Ulkopoliittisesta instituutista.
Armeija ja puolue-eliitti ovat vastakin etusijalla, kun hupenevia ruoka-annoksia ja niukkenevaa vaurautta jaetaan 25 miljoonalle pohjoiskorealaiselle. Muut kuin pääkaupungin asukkaat kärsivät vääjäämättä. Heidän nälästään maan johtajat eivät ole piitanneet ennenkään.
Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen emeritustutkija Unto Vesa sanoo, että pakotteet toimivat vain yhdessä taitavan diplomatian ja muunlaisten vaikuttamisen keinojen kanssa.
”Muuten vaikutus voi olla päinvastainen. Kun pakotteilla halutaan heikentää hallitsijan asemaa, se voi jopa vahvistua, kun hän voi osoittaa, että näin meitä koko ulkopuolinen maailma vihaa ja uhkaa.”
Suoria kansainvälisiä neuvotteluja sen enempää ydinaseesta kuin muustakaan ei Pohjois-Korean kanssa ole nyt käynnissä, ainakaan julkisesti.
Pohjois-Korean salainen poliisi on kaapannut loikkareita. Heistä ei ole kuulunut sen jälkeen.
Pakotteista on maailmalla kokemusta. Joskus ne ovat toimineet, toisinaan eivät. Nopea työkalu pakotteet eivät ole.
Etelä-Afrikan apartheid-hallinto oli laajojen kansainvälisten pakotteiden kohteena 1960-luvulta asti. Samaan aikaan sitä vastaan taisteleva vastarintaliike ANC sai kansainväliseltä yhteisöltä vahvaa tukea. Diplomaatit kävivät kulisseissa pitkiä neuvotteluja taivutellakseen maan johtoa ottamaan edes pieniä askeleita demokratian suuntaan. Keppiä ja porkkanaa tarjottiin vuoron perään.
Kun Nelson Mandela vapautettiin vankilasta ja hänet valittiin presidentiksi 1994, vuosikymmenien ponnistelut tulivat maaliin.
Myös Pohjois-Korean vankiloissa saattaa istua vakaumuksellisia vapaustaistelijoita, mutta maailma ei tiedä heistä mitään. Hallituksen kaikkialle ulottuva urkintaverkosto paljastaa pienimmänkin toisinajattelun idun, ja se tukahdutetaan brutaalisti. Ulkomailta saatu dvd-levy tai juliste makuuhuoneen seinällä voi viedä työleirille.
Toisin kuin esimerkiksi Etelä-Afrikassa, pohjoiskorealaiset loikkarit eivät ole luoneet näkyvää vastarintaliikettä tai oppositiota, joka tavoittelisi diktatuurin kukistamista. Yksi syy on se, että Pohjois-Korean salainen poliisi on kaapannut loikkareita niin Etelä-Koreasta, Kiinasta kuin muistakin maista, eikä heistä ole kuulunut sen jälkeen mitään.
Molempien Koreoiden julkilausuma tavoite yhdistyneestä Koreasta tuntuu yhä kaukaisemmalta.
Koko Pohjois-Korean olemassaolo rakentuu sille, että suuri vihollinen, Yhdysvallat, uhkaa sitä.
Pelko juontaa juurensa Korean sotaan, jossa Yhdysvallat ja Kiina toisen maailmansodan päätyttyä taistelivat niemimaan kohtalosta. Kun kolme vuotta kestänyt sota lähestyi loppuaan 1953, Pohjois-Korea oli murskana. Amerikkalaiset pommikoneet kaartoivat merelle pudottamaan lastinsa, koska maasta ei löytynyt enää rakennuksia pommitettavaksi. Henkiinjääneet olivat kaivautuneet maakuoppiin selviytyäkseen.
Arviolta 1,2 miljoonaa ihmistä kuoli.
Maan suurelle johtajalle Kim Il-sungille kansakunnan sotatrauma loi otollisen pohjan rakentaa sosialistinen diktatuuri, joka perustuu pelon propagandalle. Koska Yhdysvallat ei suostunut allekirjoittamaan lopullista rauhansopimusta Pohjois-Korean kanssa, vihollisen uusi hyökkäys oli vain ajan kysymys, perusteli Kim Il-sung. Uuteen sotaan piti varautua kaikin keinoin.
Kansalaiset joutuvat edelleen osallistumaan kerran kuussa sotilas- tai väestönsuojaharjoitukseen. Etäisen sodan sankareita ja heidän uhrauksiaan muistellaan yhä säännöllisesti.
”Sodan uhalla perustellaan sitä, että armeijan pitää olla ykkössijalla. Ja koska raha ei riitä kaikkeen, kansa joutuu elämään köyhyydessä. Se on propaganda, jota kansalle syötetään”, sanoo Jyrki Kallio.
Kansainvälinen yhteisö ei ole kyennyt vaikuttamaan Kimien johtaman diktatuurin suuntaan 60 vuodessa. Siksi tarvitaan uudenlaista ajattelua. Joskus täydellinen yllätys saattaa sysäistä liikkeelle muutoksen.
Pohjois-Korean kohdalla se voisi olla Yhdysvaltain linjanvaihdos. Sen sijaan, että Pohjois-Korea leimataan osaksi pahan akselia, Yhdysvallat voisi tarjoutua tunnustamaan maan ja allekirjoittamaan rauhansopimuksen. Yllättävä liike saattaisi heilauttaa Kimien yksinvaltaa enemmän kuin yksikään talouspakote. Ilman ulkoista vihollista pelon propagandalle ei olisi pohjaa. Ydinaseen välttämättömyys joutuisi sekin kyseenalaiseksi.
Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillersonin lausunto elokuun alussa saattoi olla pieni askel tähän suuntaan. Tillerson ilmoitti, että Yhdysvallat ei ole Pohjois-Korean vihollinen eikä yritä kaataa maan hallitusta.
”Tillerson käytti samaa ideaa kuin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen viimeinen pääsihteeri Mihail Gorbatšov, joka totesi amerikkalaisille 1980-luvun lopulla, että me emme suostu olemaan enää teidän vihollisenne, aiomme viedä teiltä pois vihollisen”, rauhantutkija Unto Vesa sanoo.
Myös Jyrki Kallio arvelee, että jos Pohjois-Korean johto uskoisi Yhdysvaltain olevan tosissaan sopimuksen kanssa, se saattaisi jopa muuttaa strategiaansa.
Maan johto myös tietää, että tiukasta sensuurista huolimatta se ei pysty pitämään väestöä loputtomiin pimennossa. Kiinasta ja Etelä-Koreasta salakuljetetaan dvd-levyjä ja muistitikkuja. Jos Yhdysvallat ojentaisi julkisesti kätensä, tieto tästä tavoittaisi myös pohjoiskorealaiset. Kim Jong-un ei pystyisi ohittamaan tarjousta olankohtauksella. Juuri tätä hänen sukunsa on virallisesti vuosikymmenet vaatinut.
Kim Jong-un lupasi kansalaisille kuusi vuotta sitten valtaan noustessaan uudistaa maan taloutta. Tulokset ovat olleet laihoja. Nyt maata uhkaa jälleen vakava ruokapula.
Pohjoiskorealaiset muistavat myös parempia aikoja. Vielä 1970-luvulle asti maa oli BKT:lla mitattuna Etelä-Koreaa edellä. Se teollistui ja kaupungistui nopeasti. Neuvostoliiton kaaduttua alkoi myös Pohjois-Korean talouden alamäki. Ulkopoliittisen instituutin Kiina-asiantuntija Elina Sinkkonen muistuttaa, että myös Kiina oli vielä kulttuurivallankumouksen aikana hyvin suljettu yhteiskunta ja talouspakotteiden kohteena. Kun talousuudistukset käynnistyivät, tilanne muuttui radikaalisti ja nopeasti.
”Jos Pjongjangin johto vakuuttuisi, ettei sitä yritetä syrjäyttää, se saattaisi aidosti lähteä uudistamaan myös talouttaan”, Elina Sinkkonen sanoo.
”Kun keskiluokka vahvistuu, mielipideilmapiiri muuttuu. Se on hidas tie, mutta varmasti parempi kuin sotilaallinen eskalaatio.”
Niin kauan kuin Kim Jong-un pelkää, että joku yrittää syöstä hänet vallasta, aseet nielevät leijonanosan maan varoista.
Huomio on viime kuukaudet keskittynyt Pohjois-Korean ydinaseeseen. Taka-alalle on jäänyt se, että Kim Jong-un jatkaa edeltäjiensä tavoin omien kansalaistensa häikäilemätöntä sortoa.
YK:n ihmisoikeusneuvoston raportti vuodelta 2014 on hyytävää luettavaa. Kidutus, pahoinpitely, teloitukset ja nälkiinnyttäminen ovat viranomaisten perustyökaluja. Hallinnon tekemät ihmisoikeusloukkaukset ovat niin laajoja, järjestelmällisiä ja räikeitä, että ne ovat itsessään rikos ihmisyyttä vastaan. Vankileireillä arvellaan olevan jopa 120 000 poliittista vankia.
”Vastaavaa tilannetta ei ole missään muualla”, sanoo vanhempi tutkija Katja Creutz Ulkopoliittisesta instituutista. ”Pohjois-Korea on maailman pahin ja tukahduttavin hallinto.”
Hirvittäviä diktatuureja on kuitenkin ollut ennenkin ja niistä on päästy eroon, jopa rauhanomaisesti. Myös Myanmaria johti vuosikymmenet sotilasjuntta, joka sulki maan, työnsi tuhannet toisinajattelijat vankiloihin ja tappoi sumeilematta protestoijia. Sitten lähes yllättäen kenraalit vaihtoivat siviilit ylleen ja alkoivat puuhata vaaleja. Syytä käännökselle ei vieläkään täysin tiedetä.
Kun Suomen Kuvalehti yhtenä ensimmäisistä länsilehdistä pääsi haastattelemaan maan presidenttiä Thein Seiniä vuonna 2013, tämä vastasi muutoksien syyksi kansan toiveen.
Todellisuus lienee ollut mutkikkaampi. Maa oli 2000-luvun alussa tiukkojen talouspakotteiden kohteena. Kolmen ikääntyneen kenraalin junttaa oli alkanut huolestuttaa oma ja perheen tulevaisuus. Matkustuskielto teki elämästä ikävän. Armeija nuorentui ja sen sisällä hahmoteltiin jo uutta perustuslakia.
Myös vanha kunnon naapurikateus houkutteli muutokseen. Vielä tuolloin kakkosketjussa vaikuttanut kenraali Thein Sein pääsi matkustamaan naapurimaihin ja saattoi todeta Myanmarin surkean jälkeenjääneisyyden.
Diktatuurien syöksykierre alkaa usein yhdestä ratkaisevasta virheestä. Myanmarissa sellaisena pidettiin buddhalaismunkkien ampumista Yangonin keskustassa 2007. Se jakoi armeijan ylimmän johdon – ja uudistusmieliset kenraalit löysivät toisensa.
”Vaikka kansainväliset pakotteet vaikuttivat, viime kädessä Myanmarin muutos lähti maan sisältä”, arvioi CMI:ssä työskentelevä vanhempi neuvonantaja Sami Lahdensuo. Hän on seurannut läheltä niin Myanmarin kuin Pohjois-Korean muutosta.
Pohjois-Korealta kuitenkin puuttuu burmalaisten vapauden symboli Aung San Suu Kyi, joka veti puoleensa maailman huomion. Suu Kyi myös tarjosi kenraaleille lopulta kunniallisen tien ulos eristyksestä. Hän oli valmis antamaan kenraaleille myönnytyksiä: armeija sai pitää paikkansa sekä parlamentissa että maan taloudessa. Tärkeintä Suu Kyille oli, että prosessi ei pysähtynyt.
Tilanne Korean niemimaalla on nyt harvinaisen vaikea. Samaan aikaan kun Pohjois-Korea on päässyt asettamaansa tavoitteeseen eli se pystyy pitämään mahdolliset hyökkääjät loitolla ydinaseellaan, Yhdysvaltoja johtaa täysin arvaamaton presidentti.
Toive siitä, että Pohjois-Korea luopuisi ydinaseesta, voidaan tutkijoiden mielestä unohtaa. Kim Jong-un on lopultakin siinä pisteessä, mihin jo hänen isänsä ja isoisänsä pyrkivät. Nyt hän haluaa, että maailma tunnustaa Pohjois-Korean uudeksi ydinasevaltioksi.
Kansainvälisellä yhteisöllä ei ole juuri muita vaihtoehtoja kuin myöntää, että Kim Jong-un voitti tämän erän. Seuraavassa erässä voidaan keskittyä etsimään mahdollisia murtumapintoja Pohjois-Korean johdossa ja yrittää sitä kautta avata uudenlaista vuoropuhelua.
Suljetun maan ulkopuolella on hyvin vähän tietoa siitä, minkälaisia jakolinjoja Pohjois-Korean johdossa mahdollisesti on. Kim Jong-un on teloituttanut myös lähisukulaisiaan. Se kielii siitä, että rintama rakoilee.
”Kaikkein totalitaristisimmissakin maissa on aina tahoja, jotka miettivät vaihtoehtoisia skenaarioita ja jotka myös pyrkivät hakemaan kontakteja muualta”, Sami Lahdensuo sanoo.
Kim Jong-un poseeraa mielellään propagandakuvissa iäkkäiden korealaiskenraaleiden ympäröimänä. Heistä joku saattaa hyvinkin olla juuri se, jolle nyt kannattaisi soittaa.