Uuden palkansaajajärjestön puuhamies epäilee koko hankkeen onnistumista

Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari sanoo olevansa ”kohtalaisen skeptinen”.

insinöörit
Teksti
Matti Simula
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uuden palkansaajakeskusjärjestön rakentajissa on alkanut ilmetä epäilyjä hankkeen onnistumisesta. Näin voi päätellä järjestön perustamista valmistelevan ohjausryhmän varapuheenjohtajan Pertti Porokarin taannoisesta kannanotosta.

Akavalaisen Insinööriliiton puheenjohtaja Porokari sanoi 1. lokakuuta Jyväskylässä olevansa ”kohtalaisen skeptinen”, että uutta keskusjärjestöä ylipäätään tulee.

Porokari ei täsmentänyt Suomen Kuvalehdelle, mikä syy sai hänet julkituomaan epäilyksensä.

”En nyt kyllä enää muista, mikä se olisi ollut. Varmaan oli ollut juuri jotain”, Porokari kierteli vastatessaan sähköpostitse SK:n kysymykseen 3. marraskuuta.

Uuden palkansaajakeskusjärjestön on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa. Hankkeessa on mukana 49, pääasiassa SAK:laista ja STTK:laista ammattiliittoa.

Uutta järjestöä valmistelevan ohjausryhmän puheenjohtaja on SAK:laisen Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Varapuheenjohtajana on Porokarin lisäksi STTK:laisen Vakuutusväen Liiton puheenjohtaja Liisa Halme.

Insinööriliiton lisäksi valmistelussa on mukana vain yksi toinen akavalainen liitto, KTK Tekniikan Asiantuntijat. KTK:n hallitus on kuitenkin linjannut, ettei sillä ole ”nykytilanteessa tarvetta, eikä halua irtaantua Akavasta”.

 

Porokarin epäilevää näkemystä voi arvioida sijoittamalla se esittämisajankohtaansa. Elokuun lopulla kaatuneet neuvottelut yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi kuohuttivat vielä ay-liikkeenkin tunteita.

Neuvotteluprosessi oli lyönyt kiilaa uutta järjestöä puuhailevien SAK:laisten ja STTK:laisten liittojen välille.

SAK ei hyväksynyt hallituksen tavoitetta yksikkötyökustannusten alentamisesta vähintään viidellä prosentilla.

Sen sijaan Akava ja STTK löysivät monessa asiassa toisensa ja hyväksyivät muu muassa tuon viiden prosentin tavoitteen.

SAK:n kielteisen kannan saneli viitisen jyrkän linjan liittoa, muun muassa Metalliliitto ja kuljetusalan AKT.

Ainakin osa STTK:laisesta väestä alkoi epäillä, että SAK:n jyrkän linjan liitot sanelisivat myös uuden järjestön politiikan.

 

Porokarin lausahdukseen voi olla raadollisempikin selitys kuin esittämisajankohtansa työmarkkinapoliittinen tilanne.

Hän on saanut haastajan Insinööriliiton edustajakokouksessa 20. marraskuuta käytävään puheenjohtajanvaaliin. Tampereen Insinöörit ry. on asettanut Porokarin vastaehdokkaaksi liiton järjestöjohtajan Mikko Wikstedtin.

Vastaehdokkaan asettamisen syynä on paitsi Porokarin itsevaltaiseksi koettu johtamistyyli, myös epäilyt hänen halustaan viedä Insinööriliitto uuteen keskusjärjestöön, siis pois Akavasta.

Porokari esitti näkemyksensä vaalipaneelissa, johon molemmat puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat. Kuulijoina ja kysymysten esittäjinä oli pari kymmentä Insinööriliiton Keski-Suomen ja Hämeen piirien edustajaa.

”Porokarin kaikki toiminta tähtää nyt uudelleen valintaan. Hän vähätteli keskusjärjestöhanketta, koska paikalla oli myös heitä, jotka eivät ole siitä niin innostuneita”, päättelee eräs sisäpiiriläinen, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

Jyväskylän paneelissa kuvattu parituntinen video oli vajaan vuorokauden vapaasti katsottavissa Keski-Suomen Insinöörit ry:n Youtube-kanavalla. Porokari kuitenkin määräsi sen poistettavaksi.

 

Videon sensuroinnin yhdeksi syyksi on arvioitu juuri Porokarin tilaisuudessa julkituomaa keskusjärjestöhanketta koskevaa epäilystään.

”Porokari haluaa kalastella ääniä joka suunnasta ja pyrkii esiintymään sekä Akavaan että uuteen keskusjärjestöön myönteisesti suhtautuvana puheenjohtajaehdokkaana. Painotukset riippuvat siitä, missä seurassa hän kulloinkin näkemyksiään esittää”, sisäpiiriläinen sanoo.

Wikstedtin on tulkittu suhtautuvan Akavan jättämiseen paljon vastahakoisemmin kuin Porokarin. Hän on moittinut epäsuorasti Porokarin liiallista innokkuutta uuden järjestön valmistelussa.

”Ei olisi ehkä kannattanut lähteä tähän keskusjärjestöhankkeeseen rinta rottingilla, vaan vähän matalammalla profiililla”, Wikstedt sanoi kampanjatilaisuudessaan Tampereella 10. lokakuuta.

Wikstedtin mielestä Insinööriliitto on joutunut kahden keskusjärjestön loukkuun. Hänestä akavalaiset liitot kyräilevät Insinööriliittoa, eivätkä ota sitä mukaan strategiakeskusteluihin.

”Meidän pitää ehdottomasti ylläpitää ja parantaa suhteitamme akavalaisiin järjestöihin. Meidän pitää tulla akavalaisten järjestöjen kanssa toimeen. Ne ovat tärkeitä yhteistyökumppaneitamme”, hän linjasi.

Tosin Wikstedtkään ei vetäisi Insinööriliittoa pois uuden keskusjärjestön valmistelusta.

”Nyt me ollaan siinä mukana. Meidän pitää kuitenkin saada ratkaistua tämä mahdollisimman nopeasti.”

Hän toivoo hanketta koskevan aiesopimuksen valmistuvan siten, että Insinööriliiton edustajakokous voisi ensi toukokuussa päättää joko uuteen järjestöön liittymisestä tai Akavassa pysymisestä.

Wikstedt moitti 10. lokakuuta epäsuorasti Porokarin sanelevaksi koettua päätöksentekotyyliä ja korosti, että mikäli hänet valitaan puheenjohtajaksi, edustajakokous saa tehdä päätöksensä kaiken käytettävissä olevan ja avoimesti julki tuodun tiedon pohjalta.