Tuulivoiman verotukseen halutaan kova kiristys: Teollisuudella paloi käämi – Sipilän hallitus sai kuulla suorat sanat
Verottaja vaatii, että aurinkovoimaakin pitää verottaa yhtä tiukasti kuin tuulivoimaa.
Tuulivoimaloiden kiinteistöveroa aiotaan kiristää vuoden 2018 alusta alkaen. Lakiluonnos on saapunut lausunnoilta, ja siihen vastasi 15 eri tahoa.
Lyhykäisyydessään tuulivoimaloiden veroasiassa on kyse siitä, että nyt tuulivoimaloita on verotettu yleisellä kiinteistöverolla ja tähän halutaan muutos.
Uuden lain myötä pienien tuulivoimaloiden tehot laskettaisiin yhteen, jolloin voimalaitosveroraja ylittyisi ja kunta saisi verottaa tuulivoimaloita noin kaksinkertaisesti.
”Pienvoimaloita koskevaa säännöstä muutettaisiin siten, että 10 megavolttiampeerin tehoraja laskettaisiin yhteisen liityntäpisteen kautta sähköverkkoon kytkettyjen voimalaitosten yhteenlasketun nimellistehon perusteella”, valtiovarainministeriö muotoilee lakiluonnoksessa.
Tuulivoimakunnat rannikolla ja Lapissa hyötyisivät lakimuutoksesta satojatuhansia euroja. Se voisi johtaa kyseisissä kunnissa kunnallisveroprosentin laskuun tai ainakin veroprosentin nousun hillitsemiseen.
Ministeriön arvioissa eniten hyötyvät kunnat olisivat Ii, Kalajoki, Raahe, Sodankylä, Pori, Pyhäjoki, Tornio, Siikajoki, Tervola, Kemi ja Vaasa. Verotulot kunnissa voisivat kasvaa yhteensä yli viisi miljoonaa euroa.
esitys saikin suuren suosion kyseisissä pikkukunnissa: laki pitäisi saada käytäntöön pikaisesti, sillä se koetaan ”oikeudenmukaiseksi”.
Tuulivoimaloiden hyödyt kunnille ovat olleet suhteellisen pienet. Laitokset eivät juuri työllistä, ja maisemahaitat närästävät osaa kuntalaisista. Jotkut valittavat myös melusta.
Myös valtion kannalta tuulivoiman tukeminen on tullut viime vuosina kalliiksi. Tuen määrä muodostuu laissa määritellyn takuuhinnan ja markkinahinnan erotuksesta. Mitä alhaisempi markkinahinta, sitä enemmän valtion budjetista joudutaan maksamaan tukia tuulivoimayhtiöille.
Kun lakia tuulivoiman tukemisesta tehtiin Mauri Pekkarisen (kesk) johdolla vuonna 2011, sähkön markkinahinnaksi arvioitiin pitkällä aikavälillä noin 50 euroa megawattitunnilta. Toisin kävi. Sähkön markkinahinta on ollut välillä jopa puolet pienempi. Veronmaksajien rahaa on kulunut vähintään kaksinkertainen määrä arvioituun verrattuna.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus onkin joutunut ottamaan tiukan linjan tuulivoimaan, sillä siihen kuluu ensi vuoden talousarvion mukaan noin 250 miljoonaa euroa.
Energiaviraston tilastojen mukaan tuulivoimaa on tuettu tähän mennessä lähes 460 miljoonalla eurolla. Tukijärjestelmä on voimassa 2020-luvun loppupuoliskolle, joten tukimäärä nousee useisiin miljardeihin.
Verottaja huomauttaa lausunnossaan laitosten verotuksen epätasa-arvoisesta kohtelusta.
Uudesta laista eivät tietenkään kaikki pidä. Energiateollisuus ja Tuulivoimayhdistys kritisoivat voimakkaasti Sipilän hallituksen ja VM:n vero-osaston valmistelemaa tuulivoimaloiden verotuksen kiristämistä.
”Valtio on ensin kannustanut tukijärjestelmän avulla toiminnanharjoittajia investoimaan tuulivoimalaitoksiin. Nyt kun investointeja on tehty, valtio laitaa tehdyt investoinnit verolle”, Energiateollisuus kirjoittaa lausunnossaan.
Tuulivoimayhdistys kritisoi lain seurauksia. Yhdistyksen mielestä nyt esitetty kiinteistöveron muutos ohjaa tuulivoimarakentamista yhden tai kahden voimalan kokonaisuuksiksi.
Lisäksi esityksessä tuulipuisto määritetään liittymispisteen, ei voimaloiden omistussuhteiden kautta.
”Esitys asettaa eriarvoiseen asemaan muiden yksittäisten voimaloiden omistajien kanssa ne yksittäisten voimaloiden omistajat, jotka ovat pyrkineet vähentämään voimalansa maisema- ja muita ympäristövaikutuksia sijoittamalla voimalansa toisen toimijan voimaloiden välittömään läheisyyteen”, Tuulivoimayhdistys kirjoittaa lausunnossaan.
Verottajakaan ei anna puhtaita papereita VM:n vero-osaston valmistelemalle laille. Verottaja huomauttaa lausunnossaan laitosten verotuksen epätasa-arvoisesta kohtelusta.
”Esitys ei ota huomioon mahdollisuutta, että eri tuotantomuotoja olevien voimalaitosten nimellistehoja voitaisiin laskea yhteen, kun ne on yhdessä liityntäpisteessä yhdistetty jakelu- tai kantaverkkoon. Myös aurinkovoimalan osalta tulisi soveltaa voimalaitoksen erillistä kiinteistöveroprosenttia”, verottaja kirjoittaa lausunnossaan.
Mahdollisilla ja tulevilla lakiluonnoksen muutoksilla on kiire, sillä lain pitäisi olla eduskunnan päätettävänä pikaisesti. Lain pitäisi olla voimassa ensi vuoden alusta.