Traficom mokasi ja romutuspalkkioista syntyi iso riita: Yli 200 henkilöä on romuttanut autojansa ”turhaan”, ilman palkkiota

Hallituksen tulkinnanvarainen lakiteksti sai Traficomin tiedottamaan lähes kahden kuukauden ajan virheellisesti, että romutuspalkkion voisi saada useasta autosta samalla kertaa.

autoala
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hallitus antoi mieluisan porkkanan autoilijoille, jotta nämä ostaisivat vähäpäästöisempiä autoja. Jos vanhan autonsa romuttaa, saa valtiolta 2 000 euron romutuspalkkion kun ostaa tilalle esimerkiksi uuden sähköauton.

Romutuspalkkiolaki kirjoitettiin kuitenkin niin tulkinnanvaraisesti, että romutuspalkkioita maksava Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tulkitsi ja tiedotti kuluttajille lähes kahden kuukauden ajan, että romutuspalkkion voi saada useammasta kuin yhdestä autosta.

Käytännössä Traficomin viestintä johti siihen, että yli 200 henkilöä on romuttanut useamman kuin yhden auton. Moni heistä on myös jo tilannut uuden sähköauton kuvitellen, että esimerkiksi kolmen auton romutuksesta saisi 6 000 euron hyvityksen.

Suomen Kuvalehti kävi läpi romutuspalkkiota hakeneen henkilön viestinvaihtoa Traficomin virkamiehen kanssa. Joulukuussa kirjoitetuissa viesteissä virkamies kirjoittaa, että romutuspalkkioita voi hakea useammasta kuin yhdestä autosta.

Toisessa viestissä eri virkamies kirjoittaa samaa sanomaa kuin edellinen virkamies, mutta erillisessä virkkeessä mainitsee, että “varaus romutuspalkkiobudjettiin tehdään vain yhdestä autosta.”

Romutuspalkkiota hakenut henkilö sai vahvistusta useamman auton romutuspalkkion mahdollisuudesta, kun Traficomin verotuspalvelun päällikkö Tuovi Valtonen kertoi Iltalehdelle 21. joulukuuta, että yhteen autoon voi käyttää useita romutustodistuksia.

Liikenne- ja viestintäministeriö todennäköisesti hätääntyi uutisoinnista ja virkamiesten lausunnoista. Ministeriö tiedotti 14. tammikuuta, että ”romutuspalkkion myöntämisen edellytyksiä tarkennetaan”.

Palkkio myönnettäisiin yhdestä romutettavasta autosta yhden uuden vähäpäästöisen henkilöauton, sähköavusteisen polkupyörän tai joukkoliikenteen matkustusoikeuden hankintaan. Kyse on teknisestä tarkennuksesta, jotta säännökset vastaisivat selkeästi alkuperäistä tarkoitusta”, ministeriö kirjoitti tiedotteeseen.

 

Traficomin tulkinta palkkioista närkästytti asianosaisia, kun virasto tiedotti 25. tammikuuta, että Traficom on viemässä poliisille joitakin romutuspalkkiohakemuksia, sillä niissä on ”viitteitä väärinkäytöksistä”. Traficomin poukkoilevasta viestinnästä kertoi muun muassa Talouselämä-lehti.

”Olen toiminut täsmälleen viranomaisten ohjeistuksen mukaan ja saanut vahvistukset kirjallisesti sähköpostiini. Kuka korvaa meille viranomaisohjeita noudattaneille tuhotun omaisuuden, jos luvattua romutuspalkkiota ei siitä maksetakaan”, kysyy kaksi autoaan romuttanut henkilö.

Moni vääryyttä kokenut autonsa romuttaja aikoo valittaa Traficomin viranomaispäätöksistä oikeuteen.

Traficomin ylijohtaja Kati Heikkinen, miksi Traficom on viestinyt romutuspalkkiota hakeneille useaan otteeseen, että palkkiota voi hakea useammasta kuin yhdestä autosta?

”Olemme viestineet asiasta senhetkisen parhaan tietomme mukaan. Useissa hakemuksissa havaitut väärinkäytösepäilyt ovat vaikuttaneet kokonaiskuvan muodostumiseen ja niiden selvittäminen on hidastanut hakemusten käsittelyä. Olemme nyt aloittaneet ensimmäisten useampaa palkkiota koskevien hakemusten käsittelyn ja tulemme olemaan yhteydessä hakijoihin kunkin tilanteen selvittämiseksi ja ratkaisemiseksi.”

Onko Traficom haastettu oikeuteen romutuspalkkioasiassa, joka monelta osin vaikuttaa riitaisalta?

”Romutuspalkkiota koskevista päätöksistä voi valittaa. Toistaiseksi valituksia ei ole ollut, mutta ensimmäiset useampaa kuin yhtä autoa koskevat hakemukset ovat tulleet vasta nyt  käsittelyvuoroon.”

Ovatko autoliikkeet olleet yhteydessä Traficomiin asiassa, sillä jotkut kauppiaat ovat voineet huomioida sähköauton hinnassa romutuspalkkion tai -palkkiot?

”Autoliikkeiltä on tullut yhteydenottoja. Traficom keskustelee asiasta myös autoalan edunvalvontajärjestöjen kanssa.”

 

Autoalan Tiedotuskeskuksen asiantuntijat saivat tiedon romutuspalkkion tulkintamuutoksesta 25. tammikuuta, kun Traficom tiedotti siitä.

”Siihen asti autoala noudatti romutuspalkkion hakumenettelyissä vallitsevia viranomaisohjeita, jotka sallivat usean romutuspalkkion yhdistämisen uuden auton hankinnassa”, sanoo Autoalan Tiedotuskeskuksen liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja.

”Nippuhakemuksiin tehtävät ehtojen muutokset koskettavat luonnollisesti myös autoalaa, koska hakemuksen jättäneet ovat arvioineet kauppoja tehdessään saavansa hakemuksen mukaisesti romutuspalkkioita uuden auton hankintaan.”

Autoliikkeissä ei ole vielä purettu kauppoja, sillä Traficom ei ole tehnyt virallisia päätöksiä hakemuksista, joissa on romutettu useampi auto palkkion toivossa.

”Jos nippuhakemuksille ei myönnetä kuin yksi palkkio, moni uuden auton tilannut voi joutua perumaan autokaupan”, Kalenoja sanoo.

Autoliikkeet toivovat viranomaiselta ripeitä päätöksiä, jotta jo sovittujen autokauppojen tilanne ratkeaisi mahdollisimman pikaisesti, eikä tulkinnan muutoksesta aiheutuisi suurta taloudellista haittaa kuluttajille tai autoliikkeille.

Traficomin mukaan romutuspalkkiohakemusten käsittelyaika on tällä hetkellä 1,5 kuukautta.

 

Lakiin ehdotettu muutos romutuspalkkiosta on liikenne- ja viestintäministeriön mukaan ”luonteeltaan tekninen”, eikä lakiin ehdoteta muuta sisällöllistä muutosta. Tämän vuoksi asiassa ei järjestetä lausuntokierrosta.

Eduskunnassa asiasta käydään lähetekeskustelu, jonka jälkeen esitys siirtyy valiokuntaan. Mietinnön valmistuttua asian käsittely jatkuu eduskunnan täysistunnossa. Tarkennetun lain on tarkoitus tulla voimaan ”mahdollisimman pian”.

Sanna Marinin (sd) hallitus varasi romutuspalkkiokampanjaan kahdeksan miljoonaa euroa. Kampanjan tarkoitus on vähentää liikenteen hiilidioksidipäästöjä uudistamalla autokantaa vähäpäästöisempään suuntaan.

 

Juttua päivitetty 3. helmikuuta 2021 kello 9.00. Juttuun lisätty tieto Talouselämän uutisesta, joka käsitteli Traficomin viestintää.