Sammuva maa
Kohta energiaturve on nostettu. Yrittäjät etsivät uusia elannon lähteitä.
Kun tuotanto on käynnissä, suon reuna on täynnä mopoja ja mopoautoja. Elokuun puolivälissä Kauhajoen Pallonevalla seisoo enää tyhjiä traktoreita ja turvetyökoneita. Kesän turpeet on nostettu.
Kausi alkaa tavallisesti toukokuun alussa. Sitten töitä tehdään aamusta iltaan aina, kun sää sallii. Kaksi sääntöä yrittäjä Marko Nummijärvellä on: öisin nukutaan ja juhannuksena vietetään vapaita.
Etelä-Pohjanmaa on turvemaakunta. Turve on täällä tärkein kaukolämmön polttoaine. Maakunta on ”yliomavarainen” eli turvetta riittää myytäväksi myös muualle.
Nummijärvi on elänyt koko ikänsä turpeesta.
”Enkä häpeä sitä yhtään. Olen tykännyt.”
Mukana soilla kulkee hänen esikoisensa, 23-vuotias Miska. Myös Nummijärvi päätyi alalle isänsä kautta. Isä Matti aloitti Vapon urakoitsijana 1970-luvulla ja osti ensimmäisen oman suoalueen vuonna 1980.
Nummijärvet laajensivat liiketoimintaansa vähitellen, mutta eivät enää viimeiseen viiteen vuoteen. Nyt he odottavat poliitikkojen päätöksiä.
Turvealan sääntely on tiukentunut vuosi vuodelta sen ympäristö- ja ilmastokuorman vuoksi. Ensin kiristyivät ympäristövelvoitteet, sitten alettiin keskustella energiaturpeen hiilidioksidipäästöistä.
Nyt puhutaan turpeen polton ”hallitusta alasajosta”. Kahdenkymmenen vuoden päästä energiaturpeella ei todennäköisesti elä enää kukaan.
Kevään 2019 eduskuntavaalien aikaan poliitikot väittelivät turpeen työllistävyydestä.
Perussuomalaisten ehdokkaana ollut puolueen työntekijä Matti Putkonen väitti Ylen ilmastotentissä, että ala työllistää 200 000 ihmistä. Heitto on kaukana totuudesta.
Turvetoimialaa edustavasta Bioenergia ry:stä kerrotaan, että vuonna 2018 turpeen suora työllistävä vaikutus oli 2 300 henkilötyövuotta ja epäsuora 4 200 henkilötyövuotta.Monelle kyse on kausityöstä.
Turve tuo työtä erityisesti syrjäseuduille. Etelässä turve ei työllistä juuri ketään.
Vuonna 2018 Uudenmaan, Varsinaissuomen ja Hämeen vaalipiireissä suorien henkilötyövuosien määrä oli yhteensä vain 70. Ahvenanmaalla ja Helsingissä luku oli pyöreä nolla.
Oulun ja Vaasan vaalipiireissä henkilötyövuosia kertyi yhteensä noin 1 180.
Työmäärän tarve vaihtelee säiden mukaan. Märkää turvetta ei voi nostaa. Kovalla tuulella työt soilla keskeytyvät tulipalouhan vuoksi. Esimerkiksi sateisena kesänä 2016 turve työllisti vain noin kaksi kolmasosaa tavanomaisesta.
Nummijärven soilla on tänä kesänä ollut töissä 25 miestä. Keski-iältään työntekijät olivat parissakymmenissä, nuorimmat vasta rippikouluikäisiä.
”Maaseudulla tämä on monien poikien eka kesätyö.”
Ympärivuotisia työntekijöitä on vähintään kolme. He huoltavat koneita, tekevät kunnostustöitä soilla ja varmistavat, että ojat täyttävät ympäristövaatimukset.
Poliitikot ovat kiistelleet vuodesta toiseen turpeen kansantaloudellisesta merkityksestä. Laajaa ajantasaista tutkimusta on silti vaikea löytää. Viimeisin kattava raportti on vuodelta 2010.
Teknologian tutkimuskeskus VTT laski tuolloin, että turve työllisti noin 12 000 ihmistä, rutkasti nykyistä enemmän. Energia-, kasvu- ja ympäristöturpeen kansantaloudellisen vaikutuksen arvioitiin olevan noin 530 miljoonaa euroa.
Raportti korosti alueellista merkitystä.
”Turve pitää osaltaan maaseutua asuttuna”, tutkijat kirjoittivat.
Turpeen vertailukohteena oli lähinnä toinen fossiilinen polttoaine, ulkomailta tuotava kivihiili.
Kun otettiin huomioon energiaturpeen käytön kulut ja tuotto, kansantalous hyötyi siitä noin 440 miljoonaa euroa. Kivihiilestä Suomi jäi pahimmillaan 25 miljoonaa euroa miinukselle. Turve myös työllisti kaksinkertaisen määrän ihmisiä kivihiileen verrattuna.
Nyt nämä vertailut ovat muuttuneet käyttökelvottomiksi, sillä kivihiilen käyttö loppuu seuraavan vuosikymmenen aikana. Sipilän hallitus määräsi sille täyskiellon vuodesta 2029 alkaen. Turpeen suhteen poliitikot ovat toimineet häilyvämmin, vaikka sen päästöt ovat samaa luokkaa kuin kivihiilen, usein suuremmatkin. Turpeen poltolle ei ole toistaiseksi määrätty takarajaa.
Vihreät olisi valmis lopettamaan turpeen energiakäytön 2020-luvulla. Kiellon jarruna toimii keskusta, jolle asia on aluepoliittisesti tärkeä muun muassa työpaikkojen takia.
Nykyinen Rinteen hallitus tähtää siihen, että turpeen energiakäyttö puolittuu vuoteen 2030 mennessä. Hallitus ei näe syytä kieltää turvetta kokonaan, koska turpeen polttaminen loppuu joka tapauksessa todennäköisesti 2030-luvun kuluessa.
”Ei se energian ostaminen ole sama kuin maitokauppaan menisi.”
Turveyrittäjä Nummijärvi on varautunut siihen, että polttaminen lakkaa 20 vuoden kuluessa.
”Siihen on uskottava. Siihen me pystymme.”
Toistaiseksi turpeella on vuosittain kysyntää ja kesätyöntekijöitä löytyy helposti. Asenteet turvetta kohtaan eivät Nummijärven mukaan ole hänen kotiseudullaan yhtä kielteisiä kuin Etelä-Suomessa.
”Ei ole sellaista, että kun kylillä liikkuu, oltaisiin, että tuolla on se turvetuottaja. Päinvastoin.”
Suomalaista energiapolitiikkaa Nummijärvi syyttää poukkoilevaksi ja lyhytjännitteiseksi. Arvaamattomuus vaikeuttaa työtä. Kivihiilen kohtaloa eli äkillistä täyskieltoa hänkään ei pidä todennäköisenä.
”Tai eivät kai suomalaiset nyt niin hölmöjä ole. Ei se energian ostaminen ole sama kuin maitokauppaan menisi, että voisi valita hyllyltä haluamansa tuotteen. Välillä jotain energiamuotoa ei ole saatavilla.”
Turpeen kansantaloudellista merkitystä punnittaessa tulee muistaa, että ala pyörii valtion tuella, huomauttaa Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, ympäristöekonomisti Markku Ollikainen.
”Turve ei ole erityisen kilpailukykyinen polttoaine, vaan sen käyttö on nojaa valtion tarjoamaan verotukeen.”
Turpeen verotus on hyvin kevyttä verrattuna muihin fossiilisiin energiamuotoihin. Ennen maaliskuuta 2019 turvetta verotettiin vajaat kaksi euroa megawattitunnilta. Nyt vero on kolme euroa. Tänä vuonna turpeen verotuki on yhteensä 189 miljoonaa euroa.
Kivihiiltä verotetaan monin tavoin: energiasisältövero on yli 52 euroa, hiilidioksidivero yli 147 euroa ja huoltovarmuusvero reilun euron tonnilta.
Turpeen erityisasema perustuu sen merkitykseen kotimaisena lämmön lähteenä.
Vuoden 1973 öljykriisi pelästytti Suomen, ja valtio halusi turvata lämmöntuotannon. Tarjolla oli turvetta: Suomen pinta-alasta yksi kolmasosa on suo- ja turvemaan peitossa. Energiaturpeesta neljä viidesosaa tuottaa lämpöä.
Valtion tuella turve vakiinnutti paikkansa energiatuotannossa. Monet voimalat on rakennettu niin, että niiden polttokattilat suosivat puuhakkeen ja turpeen yhteispolttoa. Vuonna 2017 turve oli puun ja kivihiilen jälkeen kolmanneksi tärkein kaukolämmön energialähde. Kaukolämmöstä 14 prosenttia tuotettiin turpeella.
Kysyntä painottuu sydäntalveen. Mitä kylmempi vuosi, sitä enemmän turvetta tarvitaan. Kovilla pakkasilla puun kuljettaminen voimalaitoksiin ei aina onnistu. Myös kivihiilen tuonti sisämaahan on hankalaa, joten turve on nähty luotettavammaksi vaihtoehdoksi. Kesällä kerätyt kasat odottavat hakijoita valmiina soiden reunassa.
Huoltovarmuus otetaan esille, kun turpeen kohtalosta kiistellään. Huoltovarmuuskeskuksen mukaan Suomen huoltovarmuuden turvaamiseen kuitenkin riittäisi noin kolmannes siitä määrästä, mikä turvetta nyt poltetaan.
Turvetta poltetaan kolminkertaisesti yli huoltovarmuusrajan.
Turpeen polttaminen on vähentynyt arvioitua nopeammin. Jo nyt ollaan tasolla, jonka työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut vasta vuoden 2025 tavoitteeksi. Vaikka poliitikot eivät osaisi tehdä päätöksiä, turpeen polton taloudellinen kannattavuus näyttää olevan joka tapauksessa katoamassa.
Asian hoitaa EU:n päästökauppa. Se on markkinaehtoinen tapa hillitä teollisuuden ja energiantuotannon kasvihuonepäästöjä. Päästökauppa asettaa katon päästöille ja hinnan hiilidioksiditonnille.
Lyhyessä ajassa päästöoikeuden hinta on moninkertaistunut, mikä vahvistaa ohjaavaa vaikutusta. Kun vielä vuonna 2017 hiilidioksiditonni maksoi halvimmillaan alle viisi euroa, keväällä 2019 tonnin hinta kipusi jo yli 25 euron.
Koska energiaturpeella on suuret hiilidioksidipäästöt, päästöoikeuksien hinnan nousu vaikuttaa paljon myös turpeen hintaan.
Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannu Salo kertoo, että hintataso tuntui turpeen kysynnässä jo viime syksynä. Vaikutus tulee vain kasvamaan, sillä osalla voimaloista oli vielä viime vuonna säästössä vanhan hintaisia päästöoikeuksia.
Lämmityssektorin päästöoikeuksista noin 14 prosenttia jaetaan ilmaiseksi, mutta loput 0ikeudet käyvät yhä kalliimmiksi. Tulevaisuudessa hiilidioksiditonni voi tutkijoiden arvion mukaan maksaa yli 50 euroa.
Turvealalla muutos on jo käynnissä. Alalla on noin 400 toimijaa, ja yksi yritys työllistää tyypillisesti yhdestä kahteen ihmistä.
Sivutoimisiin turpeen nostajiin vaikuttaa ennen kaikkea vuonna 2014 säädetty laki, joka tekee kaikesta turpeen nostosta luvanvaraista. Ennen alle kymmenen hehtaarin suoalueilta sai ottaa turvetta ilman ympäristölupia.
Salo kuvaa pienimuotoista toimintaa ”peltojen kulmien tasoitteluksi”. Maanviljelijät ovat nostaneet turvetta esimerkiksi oman kodin lämmitykseen tai kuivikkeeksi kotieläimille.
Yrittäjien on haettava ympäristölupaa syksyyn 2020 mennessä. Siirtymäajan umpeutuessa moni lopettaa, koska luvat ovat kalliita ja prosessit pitkiä. Toiset saattavat laajentaa, jotta toiminta muuttuu kannattavaksi.
Suuriin yrityksiin vaikuttaa ennen kaikkea päästökauppa.
Suomen suurin on valtionyhtiö Vapo, josta valtio omistaa hieman yli puolet. Toisen puolikkaan omistaa kunnallisten energiayhtiöiden Suomen Energiavarat Oy.
Viimeisimmällä tilikaudella Vapon liikevaihto oli reilut 460 miljoonaa euroa ja liikevoitto reilut 33 miljoonaa. Viime aikoina yhtiö on maksanut valtiolle osinkoja 2–6 miljoonaa euroa vuosittain.
Vapo ei ole luopumassa turpeen nostosta, mutta se pyrkii hyödyntämään turvetta tavoilla, jotka eivät vaadi polttamista.
Yhtiö tähtää maailman aktiivihiilimarkkinoille, joilla ei juuri ole eurooppalaisia yrityksiä. Aktiivihiiltä käytetään muun muassa veden suodattamiseen. Yhtiö rakentaa parhaillaan aktiivihiilitehdasta Ilomantsiin 25 miljoonalla eurolla.
Samalla Vapo laajentaa viljely- ja puutarhamarkkinoille. Viime vuonna se osti enemmistön hollantilaisesta perheyhtiöstä BVB Substratesista.
Kansainvälinen kilpailu on kuitenkin kovaa, eivätkä monet energiakäytössä olevat suot sovellu kasvuturpeeksi.
Suomen rahkaturvevaltaiset suot ovat luonnollisilta ominaisuuksiltaan sopivia kasvualustoiksi. Metsätalous on kuitenkin ojittanut suuren osan soista, minkä vuoksi pintaturpeet ovat liian maatuneita kasvuturvekäyttöön.
Täysin ojittamattomille soille ei anneta ympäristölupia lainkaan.
”Nyt katseet suuntautuvat esimerkiksi Kanadaan ja Venäjälle, maihin, joissa suot eivät ole niin ihmisen muokkaamia”, Bioenergia ry:n Salo kertoo.
Toistaiseksi turveala tekee Suomessa rahaa ennen kaikkea energiaturpeella. Se muodostaa yli 20 prosenttia Vapon liikevoitosta. Siivu on suurempi kuin energiaturpeen osuus yhtiön liikevaihdosta, kertoo toimitusjohtaja Vesa Tempakka.
”Kyllä se edelleen on meille bisnes. Tarvitaan ylimenoaikaa, että saadaan muut bisnekset lentämään.”
Suomi pystyy tulevaisuudessa turvaamaan energiansaannin ilman turvetta, arvioi työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen.
”Turpeen arvo on ensisijaisesti kotimaisuudessa.”
Koska turpeella on tällä hetkellä merkittävä asema lämmityspolttoaineena, sen käyttö pitää ajaa alas ”pitkäjänteisesti ja hallitusti”.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n johtavan tutkijan Marita Laukkasen mukaan lämmityksen huoltovarmuudessa on perinteisesti nojattu ajatukseen, että jotain on poltettava, jotta lämpöä syntyy.
Jos näin ajattelee, turpeen poltto pitäisi korvata polttamalla jotain muuta, esimerkiksi puuta. Nopeinta olisi lisätä puuhakkeen ja muiden vastaavien materiaalien polttoa.
Laukkanen kuitenkin huomauttaa, että lämmöntuotannon päästöjä ei voida pysyvästi vähentää bioenergialla. Suomi ei voi polttaa loputtomasti puuta. Jätepuuta ei ole tarpeeksi eikä runkopuun polttaminen ole kestävää sen enempää ilmaston, ympäristön kuin taloudenkaan kannalta.
Ongelma korostuu, kun samanaikaisesti ollaan luopumassa kivihiilestä. Jotta turpeesta luopuminen maaseudulla onnistuisi, suurten kaupunkien tulisi etsiä korvaajia kivihiilelle ennen kaikkea muualta kuin puuhakkeesta.
Lopullinen ratkaisu onkin Laukkasen mukaan lämmityksen sähköistäminen, ja sähköllä käyvät lämpöpumput ovat keskeinen osa tätä ratkaisua. Se taas vaatii investointeja.
Turveyrittäjät pohtivat uusia elannon lähteitä. Perinteisillä turvetuotantoalueilla Pohjanmaalla ja Lapissa olisi paljon tyhjää pinta-alaa, joka sopii tuulivoimakäyttöön.
Vain hieman leikillään Marko Nummijärvi on harkinnut tuulivoimalan rakentamista Kauhajoelle, kun turpeet on ensin nostettu.
Turveyrittäjä harrastaa energiantuotantoa myös vapaa-ajalla: kotonaan hän tekee sähköä aurinkopaneeleilla.
Jo nyt Pallonevan ympäristöön nousee uusia tuulivoimaloita ”joka viikko”. Myös Nummijärven suon reunalla, siinä lähellä parkkipaikkaa, olisi juuri sopiva kohta voimalalle.
”Sitten me istutaan siinä juurella ja katsellaan, kun tuuli tekee työt.”