Liuskekaasu mullistaa maailman energiamarkkinat

kivihiili
Teksti
Kustaa Hulkko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain teollisuus elpyy. Venäjän asema heikkenee. Muutoksiin on yhteinen syy: liuskekaasu.

Liuskekaasu mullistaa maailman energiamarkkinat ja muuttaa myös kansainvälisen politiikan valtarakenteita. Tämä on Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Antto Vihman liuskekaasun kaupallista voittokulkua käsittelevän raportin ydinsanoma (The Shale Gas Boom, UPI 2013).

Kysymys on maakaasusta, jota esiintyy maaperän liuskemuodostumissa. Yhdysvalloissa sitä on hyödynnetty jo sata vuotta, mutta boomin loi vasta uusi tehokas tuotantotekniikka.

Raportin mukaan tarjonta kasvaa kaasumarkkinoilla. Kuluttajamaista tulee myös tuottajia, sillä liuskekaasua on löydetty esimerkiksi Kiinassa, Liettuassa, Romaniassa ja Ranskassa.

Venäjä ja saudit häviäjiä

Liuskekaasun tarjonnan kasvun takia fossiilisten polttoaineiden hinnat laskevat. Pelin häviäjiä ovat nykyiset megatuottajat Venäjä, Saudi-Arabia ja Venezuela. Venäjä on jo alentanut maakaasun asiakashintoja Puolassa, Saksassa ja Ranskassa.

Venäjä puolustaa etujaan myös tiukoin vastatoimin. Shellin julkistettua 10 miljardin dollarin investoinnin Ukrainan liuskekaasuun Venäjä lähetti Ukrainalle jättilaskun kaasuerästä, jonka ukrainalaiset olivat varanneet mutta jättäneet käyttämättä.

Liuskekaasun ansiosta Yhdysvallat kirii kiinni ilmastotavoitteitaan, joita aiemmin pidettiin epärealistisina.

Ilmiöllä on kuitenkin kielteinen sivuvaikutus: amerikkalaista kivihiiltä tulvii markkinoille, mikä on romahduttanut myös Euroopassa hiilen hinnan. Se taas häiritsee EU:n muutenkin tehottomasti toimivaa päästökauppaa.

Yhdysvaltain sähkön tuotannossa kaasu on jo yhtä merkittävä voimanlähde kuin kivihiili ja sitä riittää vientiinkin. Asiantuntijat ennustavat, että liuskekaasun ja liuskeöljyn varantojen ansiosta Yhdysvallat on tulevaisuudessa täysin energiaomavarainen.