Täällä nostalgiatankki täyteen!

Joutsan Tammi-Baarissa tuntee astuneensa tienvarsien kuppilakulttuurin museoon.

baarit
Teksti
Lauri Lehtinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

KESÄMATKALLA – Mennyt maailma -tunnelma ottaa valtaansa välittömästi Nelostieltä Joutsan Tammihaaraan käännyttäessä. Se on huoltamo-kuppila Tammi-Baarin valtti kilpailussa isompia huoltoasemia vastaan.

Bensa-asemien hieman tunkkaiset mutta kodikkaat tienvarsien taukopaikat ovat ABC-aikana muistoja menneisyydestä. Tammi-Baarissa tätä takavuosien todellisuutta voi aistia konkreettisesti kahvikupin ääressä.

Viisikymmentä vuotta vanhan huoltoasemarakennuksen takana seisova tuulimylly ei pyöri ja muutamat siivet ovat poikki. Julkisivua ja sisätiloja koristavat halkeilleet ja haalistuneet Koff I -mainokset ajalta, jolloin keskiolutta ei vielä saanut mainostaa avoimesti.

Baaritiskin takana olevan jääkaapin ovessa lukee ”Amiraali-I”, mutta se sisältää muovipusseja eikä kaljaa.

Joutsan Tammi-Baarissa. © Markus Pentikäinen

Tammi-Baari on viime vuodet elänyt myymällä kahvia, pullaa ja polttoainetta. Kahvilan yhteydessä on pieni kirpputori.

”Kaksi vuotta sitten lopetettiin keskiolut, eihän se nykymaailmassa enää”, Hannele Paalanen sanoo hiljaisessa baarissa.

”1970- ja 1980-luvuilla mentiin baariin istumaan, nyt on kaiken maailman ajanvietteet. Se on koko kulttuuri muuttunut, maaseudulla vallankin.”

Kulttuuri on muuttunut moneen otteeseen sen jälkeen, kun Tammihaaraan 1960-luvulla perustettiin Joutsan ensimmäinen valintamyymälä, viiden kilometrin päähän keskustasta. Marketin yhteyteen syntyi Union-huoltoasema ja muita palveluita.

Joutsa_Tammi-Baari_Kesämatkalla_002
© Markus Pentikäinen

Tammi-Baari lienee varjo siitä, mitä se kukoistuksensa päivinä oli. Kuitenkin muuttumattomuuden vaikutelma on ”brändin” ydin. Tammi-baarin pitkäaikainen isäntä Urho Paalanen tiesi tämän. Syksyllä 2012 hän selitti Maaseudun tulevaisuudelle, että monet ovat kyllästyneitä ABC-asemien ostoskeskusmaiseen vilskeeseen.

Seitsenkymppinen Paalanen kuoli pian haastattelun jälkeen. Hänen poikansa Janne ja veljensä vaimo Hannele jatkavat liiketoimintaa, jolla on pitkät perinteet. Paalasten suvun ensimmäinen kauppa Tammihaaran risteyksessä perustettiin 1930-luvulla.

Joutsa_Tammi-Baari_Kesämatkalla_004
© Markus Pentikäinen

Baarin perältä löytyy pieni moottoriurheilumuseo. Chopper-tyyppiseen keltaiseen ja oranssiin BSA-moottoripyörään on kiinnitetty sydämenmuotoinen ”En ole myytävänä” -lappunen.

Hannele Paalasen mukaan motoristit yrittävät ”vähintään kerran viikossa” ostaa hänen edesmenneen miehensä, konepajayrittäjä Heikki Paalasen tuunaamaa luomusta. Hannele ei aio luopua vetonaulasta.

Lähihistorialliset retroelämykset jatkuvat talon toisella laidalla, jonne Hannele Paalanen on rakentanut lelumuseon. Vauvanuket pitävät kokousta pöydällä. Muoviponit ja yksisarviset laiduntavat takan reunalla ja herättävät lapsuusmuistoja 1980-luvun alusta.

Taukopaikalta liikenteeseen lähteminen merkitsee astumista takaisin hektiseen nykytodellisuuteen.

Omistajatkaan eivät tiedä, voiko Tammi-Baarin arkista maagisuutta kokea tulevinakin kesinä.

”Ei ole mitään lyöty lukkoon”, Hannele Paalanen sanoo.

Joutsa_Tammi-Baari_Kesämatkalla_001
© Markus Pentikäinen

Tammi-Baari Joutsan Tammihaarassa, Alatie 3.