Sotaharjoitukset: Yhdysvallat näyttää voimansa – ”Voimme olla varmoja, että Venäjä ärjyy vastakin”

Uutisanalyysi: Poliitikkojen olisi syytä päättää, mitä Suomi haluaa viestiä ja kenelle.
Kotimaa 24.2.2016 12:45
Yhdysvaltalainen F15-hävittäjä. © KOJI UEDA / AP / Lehtikuva

Heinäkuussa 1978 Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov ehdotti Suomessa vieraillessaan yhteisiä sotaharjoituksia vedoten Yya-sopimukseen.

Presidentti Urho Kekkonen torjui ehdotukset jyrkästi. Puolueettomuus ja Suomen kansainvälinen asema eivät saaneet vaarantua.

Vajaat 40 vuotta myöhemmin helmikuussa 2016 yhteisistä sotaharjoituksista kohistaan jälleen. Tällä kertaa ehdotus on tullut Yhdysvalloista.

Nyt Suomi on vastannut myönteisesti. Kansainvälisen aseman vaarantumisesta ei puhuta, vaan johtavien poliitikkojen mukaan harjoittelu maailman suurimman sotilasmahdin kanssa hyödyttää maan puolustuskykyä.

Johtuuko täyskäännös vain kysyjän vaihtumisesta?

”Suomalaisten päättäjien asenne on muuttunut”, vastaa turvallisuuspolitiikan ja strategian tutkija, valtiotieteiden tohtori Pekka Visuri.

Hänen mukaansa ajatukseen ulkomaisista joukoista Suomen maaperällä suhtaudutaan nykyisin aiempaa kevyemmin. Sotien jälkeen vallinnut varovaisuuslinja näyttää päättyneen.

Tämä ei ole Visurin mukaan hyvä asia.

”Kyse ei ole siitä, pyrkiikö Suomi tietoisesti sitoutumaan johonkin suurvaltaan, vaan siitä, miten ulkopuoliset toimijat tilannetta tulkitsevat. Harjoitustoiminnalla on aina symboliarvoa.”

Visurin tarkoittamasta ulkopuolisten tulkinnasta voi saada kuvan esimerkiksi länsimaisista tiedotusvälineistä, joissa amerikkalaisten harjoitustoiminta Suomessa on yleisesti liitetty osaksi Venäjää vastaan suunnattua pelotetta.

Venäläisessä mediassa puolestaan on tulkittu Suomen viestivän, että se suhtautuu entistä avoimemmin Nato-jäsenyyteen. Esimerkiksi aihetta käsittelevässä RT:n  (aiemmin Russia Today) artikkelissa sana liittoutumaton on Suomeen viitatessa kirjoitettu lainausmerkkeihin.

RT muistuttaa Venäjän ja Suomen merkittävistä talousyhteyksistä – erityisesti Fennovoiman ydinvoimahankkeesta.

 

Ministeri Jaakko Iloniemen mukaan suomalaisten ei kannattaisi kantaa huolta venäläisten tulkinnoista. Hän on Visurin tavoin ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkän linjan asiantuntija.

”Venäläisillä on tapana lukea asioita makunsa mukaan. Tässä heillä on siihen hyvä tilaisuus.”

Iloniemi muistuttaa, että julkisuudessa esillä olleet harjoitukset ovat osa pitemmän aikavälin suunnitelmaa. Myös harjoitustoiminnan rajoittaminen välittäisi vahvan viestin.

”Jos me rupeamme purkamaan vuosia sitten tehtyjä harjoitussopimuksia Venäjän ärjymisen takia, voimme olla varmoja, että se ärjyy vastakin.”

Iloniemen mukaan sotaharjoituksissa Yhdysvaltojen kanssa ei ole mitään vallankumouksellista, onhan tavoite sotilasyhteistyön lisäämisestä kirjattu myös esimerkiksi hallitusohjelmaan.

Jos viesti Venäjälle on lähetetty, on se tapahtunut jo aikoja sitten. Puolueettomuudesta on turha huolehtia, koska Suomi ei enää vuosiin ole ollut puolueeton valtio.

”Suomi on puolensa valinnut, ei se ole avoin kysymys. Olemme sitoutuneet EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, johon osallistuvista valtioista valtaosa on Nato-maita.”

 

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa sotaharjoituksia on käsitelty pitkälti Suomen tavoitteiden näkökulmasta. Harjoituksissa on kuitenkin mukana myös toinen osapuoli, jolla silläkin on omat päämääränsä.

Yhdysvallat on lisäämässä sotilaallista toimintaansa Euroopassa. Kansan kielellä sanottuna harjoituksiin on siis käytettävissä enemmän rahaa.

Myöskään toimenpiteiden syytä ei ole peitelty. Kyseessä on Venäjälle suunnattu voimannäyttö.

Eurooppalaisten Nato-liittolaisten lisäksi Yhdysvallat on järjestänyt yhteisharjoituksia Natoon kuulumattomien Venäjän rajanaapureiden, kuten Moldovan ja Georgian kanssa.

Myös Visurin mielestä amerikkalaisten viesti on selvä. Yhdysvallat haluaa näyttää voimaansa Venäjän rajoilla ja osoittaa kykenevänsä toimimaan kaikilla ilmansuunnilla.

”Toiminnan tavoitteet voivat olla mitä hyvänsä, mutta voimannäyttö on selvä. Tästä on hyvä esimerkki jo parin vuoden takaa Narvasta, kun yhdysvaltalaiset joukot menivät paraatinomaisesti parin sadan metrin päähän Venäjän rajasta”, Visuri sanoo.

Samaan hengenvetoon Visuri muistuttaa, että vaikka Yhdysvallat näyttäytyy aktiivisena, se ei tarkoita, että maa olisi sitoutunut edes liittolaistensa puolustukseen.

Hänen mukaansa Yhdysvallat on aina varannut itselleen harkintavallan sen suhteen, miten se missäkin tilanteessa toimii.

 

Iloniemi ei ole huolissaan. Hänestä Yhdysvaltain voimannäyttöä on esimerkiksi joukkojen sijoittaminen Baltiaan, ei rutiininomainen harjoitustoiminta.

Suomi ei sotaharjoituksiin osallistuessaan ole mukana missään sellaisessa, jonka voisi tulkita viestiksi ajankohtaiseen tilanteeseen.

Puolustusvoimat on jo viime vuonna kertonut tavoittelevansa lisää kansainvälisiä joukkoja harjoituksiinsa. Harjoitussuunnitelmat on hyväksytty presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Tästä huolimatta tieto harjoituksista vaikuttaa tulleen monelle poliitikolle ikävänä yllätyksenä. Itse harjoitusten ohella ongelmia on nähty myös tiedotuslinjassa.

Iloniemi näkee kritiikissä Nato-pelkoa.

”Ne ihmiset, jotka ovat huolissaan siitä, että Suomi saattaisi jokin päivä liittyä Natoon näkevät harjoituksissa valmistautumista siihen”, hän täsmentää.

Jos ongelmia pitää jostain löytää, Iloniemi osoittaa tiedonkulkua puolustushallinnon ja eduskunnan välillä. Hänen mukaansa jokin on pielessä, mikäli johtavat poliitikot saavat tiedon harjoituksista vasta mediasta.

Ongelma on kuitenkin hänen mukaansa hallinnollinen eikä johdu itse pääasiasta, harjoitusten järjestämisestä.

 

Julkisuudessa kerta toisensa jälkeen käytävän keskustelun määrä kuitenkin osoittaa sen, etteivät yhteisharjoitukset Yhdysvaltojen kanssa ole pelkkää rutiinia.

Suomi ei myöskään pysty omalla päätöksellään irtisanoutumaan harjoituksien ulkomailla saamasta huomiosta tai niistä tehtävistä tulkinnoista.

Tämä tulkinta on ollut selvä: lähes kaikki – lukuun ottamatta osaa suomalaisista keskustelijoista – vaikuttaisivat olevan sitä mieltä, että kansainväliset sotaharjoitukset sisältävät aina symbolisen viestin.

Yhtä lailla hämmentävältä kuitenkin tuntuu jatkuva yllättyminen toiminnasta, jota on toteutettu avoimesti jo pitkään.

Mikäli puolustusyhteistyön ei haluta jäävän juhlapuheisiin, lienee loogista olettaa sen ilmenevän käytännössä juuri esimerkiksi harjoituksina.

Ehkä Suomessa olisikin syytä siirtyä keskustelemaan yksittäisten harjoitusten ja niihin osallistuvan kaluston sijaan siitä, mitä haluamme viestiä ja kenelle.

Jos nykyinen viesti tuntuu väärältä, on muutettava puolustuspolitiikan linjauksia. Muutaman hävittäjän hämmästely ei auta.