Ruukkikylän aarniometsissä vaeltelee karhuja ja villisikoja

Kesämatkalla: Fiskarsiin otetaan viltin lisäksi mukaan skeittilauta.

Billnäs
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kesämatkalla-sarjassa Suomen Kuvalehden toimittajat ja kuvaajat kiertävät Suomea ja kertovat erilaisista, oudoista ja ehkä hämmentävistäkin kotimaamme matkakohteista. Ensimmäisenä esittelyssä on Fiskars.

 

Kun laitetaan vielä aurinko paistamaan taivaalle, tästä ei kesäretki parane!

Fiskarsin ruukkikylä Raaseporin kaupungin alueella kuuluu ehdottomasti joutilaan kesäpäivän viettoon. Pienen joen rannalla sijaitsevan Fiskarsin maine ei ole lainkaan liioiteltu. Yläjuoksun lehtomaisemat ovat kuin kuvakirjasta. Läheisessä aarniometsässä vaeltelee karhuja ja villisikoja. Vesistössä kotiaan pitävät saukot.

Kaunis miljöö houkuttelee nurmikentille piknikille, mutta Fiskarsissa voi tehdä paljon muutakin kuin loikoilla viltin päällä. Monipuolisuus tekee ruukkikylästä verrattoman vierailukohteen. Tarjolla on lukuisten kahviloiden ja ravintoloiden lisäksi historiaa, taidetta ja liikuntaakin. Ruukkikylä huokuu vihdoin elämää joidenkin vaikeiden vuosien jälkeen. Kunnostettavaa löytyy vieläkin. Kauniiden puutalojen takana osa asuinrakennuksista on päässyt rapistumaan.

Fiskarsin tunnelmaan pääsee hyvin sisään kävelemällä esimerkiksi jokirannassa kulkevaa Peltorivi-nimistä hiekkatietä pitkin. Sen varrella on kaunis rivi punaiseksi maalattuja entisiä työväen asuntoja, joista osa on peräisin 1820-luvulta. Viime vuosina ruukkimiljöö on houkutellut pysyviksi asukkaiksi lapsiperheitä.

Näkymä Fiskarsista. Tornikellorakennus. Kuva Joni Hauska / Lehtikuva
Näkymä Fiskarsista. Tornikellorakennus. Kuva Joni Hauska / Lehtikuva © Joni Hauska / Lehtikuva

Fiskarsin voi jakaa kahteen alueeseen, ylä- ja alaruukkiin. Yläruukin idylliseen kulttuuriympäristöön voi tutustua omin päin. Käteen kannattaa napata kulttuuripolkuesite ja tallustella kaikessa rauhassa parin kilometrin pituinen kävelyretki.

Janon yllättäessä kahviloista voi napata mukaan pillimehuja tai piipahtaa Rekolan pienpanimossa, jossa valmistetaan useita erikoisoluita. Niitä voi luonnehtia maankuuluiksi, sillä olutta kuljetetaan Ouluun asti. Panimomestarien lisäksi alueella on muitakin taiteentekijöitä, sillä yli sata Fiskarsin kylän vajaasta viidestä sadasta asukkaasta saa elantonsa luovan työn tekemisestä.

Menneisiin aikoihin voi tehdä sukelluksen esimerkiksi heinäkuun toisena viikonloppuna, kun Fiskarsin vanhalla veitsitehtaalla järjestetään maankuulut Antiikkipäivät. Kattaukseen kuuluu monipuolinen valikoima sisustukseen ja keräilyyn soveltuvia huonekaluja sekä taidetta, pienesineitä ja tekstiilejä 1700-luvun antiikista 1900-luvun designiin. Koko heinäkuun on auki myös kansainvälinen keramiikkanäyttely.

Fiskarsissa on aivan oikein varauduttu siihen, että vanha pölyttynyt antiikki ei välttämättä kiinnosta kaikkia teinejä. Heidän kannattaa ottaa mukaansa rullalauta, sillä ruukkiin valmistui keväällä persoonallinen skeittipuisto. Katukoriskin onnistuu!

Fiskarsin Vanha Mylly joen varrella. Kuva Marjo Tynkkynen
Fiskarsin Vanha Mylly joen varrella. © Marjo Tynkkynen

Kulttuuria lähestytään Fiskarsissa monelta kantilta. Kiertelyn lomassa voi istahtaa vaikkapa kesäteatterin penkeille. Kesäkuun lopulta heinäkuun puoleen väliin kyläteatteri esittää Raila Leppäkosken kirjoittamaa näytelmää Sakset, kivi, paperi. Esittäjät lupaavat syviä tunnekokemuksia vihasta ja toivottomuudesta lempeään rakkauteen.

Fiskarsin ruukin Kuparipajassa on syyskuun loppuun asti koettavissa We love wood(s) –näyttely oheistapahtumineen. Uusia töitä ja teoksia syntyy muun muassa muotoilijan, puusepän, tanssijan ja säveltäjän taidoilla.

Nykyisin Fiskarsin ruukin kulttuuriympäristössä käsityö ja taide kukoistavat vuoden ympäri. Historiaa voi tutkia ja aistia Fiskarsin museossa, josta on viime vuosina kehittynyt ruukkihistorian elävä paikallismuseo. Museo tallettaa ja tutkii ruukkikulttuuria vuosisatojen takaa. Museokaupasta voi ostaa vaikkapa työläisvaimo Finan yleissaippuaa tai heräteostoksena peltisen maitokannun.

 

Vain 15 minuutin ajomatkan päässä Billnäsissä sijaitsee toinen tunnelmallinen ruukkikylä.

Kahvilat, myymälät ja museo ovat sielläkin vieraiden käytettävissä. Samaan aikaan Fiskarsin Antiikkipäivien kanssa heinäkuussa Billnäsissä järjestetään Perinne- ja antiikkipäivät. Etäisyydet ovat niin pienet, että samana päivänä ehtii vierailla molemmissa kylissä.

Billnäsissä kaikkia nikkareita kiinnostaa vanha Rakennusapteekki. Se myy muun muassa erilaisia kunnostukseen ja sisustamiseen tarvittavia vanhoja tarvikkeita, joita tullaan hakemaan Porvoosta asti. Tuotevalikoimaan voi tutustua Rakennusapteekin nettisivuilla.

Ruukkikylät on nimetty yhdeksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Suuri osa rakennuksista on peräisin 1700-luvulta. Billnäsin ruukinkatu on hyvin säilynyt osa vanhaa Kuninkaantietä.

 

Fiskarsin ruukki, Peltorivi 1, Fiskars Fiskarsin antiikkipäivät 9.–12.7., Peltorivi 5–7, Fiskars Billnäsin kylä Billnäsin antiikkipäivät 9.-12.7., Billnäsin puistotie 1, Billnäs, avoinna klo 10–17 Fiskarsin kyläteatteri, Peltorivi 13, Fiskars, näytökset 27.6.–19.7. Rakennusapteekki, Forsbyntie 62, Billnäs, auki arkisin klo 11–17, lauantaisin 10–14, puh. (019) 233 975 Rekolan panimo, Peltorivi 7, Fiskars, avoinna päivittäin klo 11–17, p. 040 938 1411