Postia pohjoiseen

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Postia pilkattiin lehtien palstoilla.

Kirjeet kulkivat hitaasti ja myöhästelivät. Lähetyksiä katosi matkalla. Vika oli asiakkaissa, postilaitos vastasi. Osoite oli väärä tai puutteellinen, maksu riittämätön.

Virkakirjeitä kannettiin paljon mutta myös postikortteja lähetettiin. Arvostettuja olivat pitsireunaiset, kirjekuoreen suljetetut onnittelukortit.

Posti kulki vihdoin halki pitkän maan. Utsjoelle oli hiljan perustettu postiasema, jota nimismies hoiti muiden töiden ohessa.

Vuonna 1889 Utsjoelta lähti 1 800 kirjettä ja 240 korttia.

 

Koristellut, punaiset rakennekynnet pitävät kiinni ruskeasta kirjekuoresta.

Amanda Suomenrinne, 19-vuotias parturi-kampaaja, seisoo maanantaina kello 15 pääpostissa, Helsinki 10:ssä. Kuoressa on kortti kotiseudulle, Utsjoen Nuorgamiin.

”Sinä juuri, mummi, olet mulle niin tärkeä ihana ihminen…”

Postin oranssissa takaseinässä on kaksi luukkua, ykkös- ja kakkosluokan kirjeille.

”Kumpaan tää pitää pudottaa?”

Kumpi tahansa käy. Kotimaassa ei ole enää jakoa hitaaseen ja nopeaan peruspostiin.

Kirjekuori katoaa ykkösluokan aukkoon.

Seinän takana myyntiesimies Tiina Santavuori sujauttaa kuoren muiden pienten kirjeiden joukkoon.

Pian alkaa postinlaittovuoro. Tai bensisvuoro, kuten sanotaan pääpostin jo lakkautetun bensa-aseman mukaan. Paketit siirretään rullakoihin ja kirjeet laatikoihin odottamaan kyytiä.

Kello 17 kuorma-auton kuljettaja avaa lastauslaiturin oven.

 

Propellipää – älkää uskoko sitä!

Toukokuussa 1998 Postin tutkimuspäällikön Heikki Nikalin väitös kohautti postialaa: Kirjeen 50 vuotta kestänyt kulta-aika on kohta ohitse. Seuraa kymmenen vuoden tasainen vaihe. Sitten tapahtuu ”radikaali muutos”, romahdus.

Nikali oli kehittänyt monimutkaisia matemaattisia malleja. Ne näyttivät, että sähköinen viestintä syrjäyttäisi paperin.

Ennuste oli hämmästyttävän tarkka.

Vuosituhannen vaihteessa lähetettiin 1,2 miljardia osoitteella varustettua kirjettä. Se oli ennätys, jota ei enää koskaan rikottaisi.

Ensin yritysten välinen posti muuttui sähköiseksi. Pian suomalaiset vaihtoivat paperilaskuja e-laskuiksi ja hoitivat pankkiasioita netissä.

Kirjepostin syöksy alkoi tämän vuosikymmenen alussa – aivan kuten Nikali oli varoittanut.

Jopa perinteisistä joulukorteista katosi puolet.

Viime vuonna Posti kuljetti 628 miljoonaa kirjettä. Vuonna 2025 enää reilut sata miljoonaa, jos nopein skenaario toteutuu. Suuret asiakkaat, kuten valtion virastot ja laitokset, digitalisoivat vauhdilla postiaan.

Kirjeen elinkaari päättyy vuonna 2100, Nikali ennusti. Postin näkemys on nykyään vielä skeptisempi.

Yhtiön taustamuistiossa arvioidaan: ”Paperiposti katoaa noin 10 vuoden kuluessa.”

Kylttiin on kirjoitettu: Kirjeiden valtatie.

Tahti kiihtyy iltakuudelta. Ilmalan lajittelukeskuksessa Helsingissä liukuhihnalle tyhjennetään kirjelaatikoiden postia. Yli kaksituhatta säkkiä neljässä tunnissa.

Avaimia, lompakoita, huumeruiskuja, HK:n Sinistä – kaikkia niitä on löytynyt kirjeiden seasta.

Liukuhihnan äärellä seisoo liuta keltaliivisiä työntekijöitä. Ennen leimausta he tarkistavat postimerkit ja jakavat kirjeet kone- ja käsinlajitteluun.

Osaston esimies Timo Korhonen tutkii Amanda Suomenrinteen kirjettä. Muoto neliö, ruttuinen ja kupera pinta.

”Manuun menee. Kone ei pysty lukemaan.”

Lähellä on lokerikkoseinien viidakko. Täällä kirjeet lajitellaan kahden ensimmäisen postinumeron mukaan. Suomenrinteen lähetys päätyy hyllyyn 97–99: Rovaniemen yläpuolinen Lappi.

Lajiteltu posti kulkee sinisissä muovilaatikoissa kuljettimia pitkin varastoon. Siellä robotit kasaavat laatikoista kekoja, dollyja, ja palauttavat ne lastausta varten.

Mannerheimintieksi ristitty väylä on varattu sähkötrukeille.

Kello 23.15 trukkikuski kiidättää viimeisiä rullakoita pohjoisen kuljetukseen. Kuljettaja vilkuilee kelloa. Pian pitäisi joutua tien päälle, kohti Oulua.

Täysperävaunurekan uumenissa, yhdessä 400:sta laatikosta, lojuu Amanda Suomenrinteen kirje isoäidille.

Postin jatkuva saneeraus on hermostuttanut kansalaiset ja mediatalot.

Kirjeet kulkevat kummallisia mutkia.

Kun imatralainen tai turkulainen lähettää naapurilleen onnittelupostia, se kiertää Helsingin kautta. Kun nuorgamilainen muistaa tuttua kyläläistä pääsiäisenä, kortti reissaa Ouluun ja takaisin.

Postia kerätään laajalta alueelta, jotta teknologiasta irtoaa kaikki teho. Kone setvii nopeimmillaan 40 000 pientä kirjettä tunnissa, kädet noin 700.

Neljä kirjettä viidestä on jo koneiden lajittelemia.

Tällä vuosikymmenellä lajittelu on lopetettu 200 pienessä toimipisteessä. Parituhatta jakelureittiä on yhdistetty, vielä enemmän on suljettu harvoin käytettyjä kirjelaatikoita. Omakoti- ja rivitalojen postilaatikot on niputettu ryppäiksi. Kaupungeissa jaetaan tiistaisin vain paketteja.

Näin Posti on sopeutunut kirjeen lähestyvään kuolemaan: vähentämällä kallista ihmistyötä.

Jatkuva saneeraus on hermostuttanut kansalaiset ja mediatalot. Kun jakelukone on rikkoontunut tai flunssa-aalto iskenyt työntekijöihin, kirjeet ja lehdet ovat myöhästyneet. Myös pidentyneet jakelureitit ovat viivästyttäneet kantoa.

Säästökuurille ei näy loppua. Posti aikoo karsia kulujaan 150–200 miljoonaa euroa vuosina 2019–2021.

Helmikuussa nousi äläkkä, kun Posti kertoi Poste restanten muuttuvan maksulliseksi. Kohtuutonta asunnottomille, kritisoitiin. Pian yhtiö ilmoitti lykkäävänsä päätöstä.

Maaliskuussa Posti uutisoi uudesta siirrosta.

Työntekijöitä irtisanotaan, kun palvelukeskuksen töitä siirretään Viroon.

 

Missä se Eki viipyy?

Jari Saaranen seisoo reppu selässä aution nelostien pientareella. On tiistaiaamu, kello 03.20.

Kohta pakettiauto pysähtyy risteykseen Jyväskylän pohjoispuolella. Kuljettajat vaihtavat pari sanaa säästä. Pimeältä taivaalta leijailee hötylunta.

Erkki Kotilainen pyyhkäisee vielä kengänpohjalla asfalttia.

”Nihkeä. Ei tunnu yhtään liukkaalta.”

Postirekka, 25,5-metrinen yhdistelmä, alkaa jyrätä 55 tonnin kuormassa. Konginkangas jää taakse. Täällä, 15 vuotta sitten, paperirekan perävaunu heittelehti jäisellä tiellä ja törmäsi hiihtobussiin. Bussinkuljettaja ja 22 matkustajaa kuolivat.

Kotilainen on ajanut postirekkaa kohta 30 vuotta, parisen miljoonaa kilometriä.

”Ei ole edes hirveen osunut.”

Aikataulu on tiukka. Kuljettajan vaihdolla säästetään tunti. Ei vessa- tai ruokataukoa. Ainoa paussi ennen Oulua on Kärsämäellä, Nesteen kylmäasemalla.

Kello 05.55 Kotilainen tökkää pistoolin tankkiin. Hytisyttää. Volvo nielee 189 litraa dieseliä.

 

Nuorgamin ja Korvatunturin lokerikot ovat päällekkäin.

Oulun lajittelukeskuksessa työn alla on tiistaiaamuna ensimmäiseksi Lappi, kauimmainen posti. Täällä kirjeet lajitellaan viiden postinumeron mukaan: Nuorgam 99990, joulupukki 99999.

Korvatunturin hylly on tyhjä. Lasten kirjeitä ympäri maailmaa alkaa tippua kesän mittaan.

Käsin lajiteltuja kirjeitä kertyy Nuorgamiin kaksi laatikollista. Varastossa robotit kasaavat ne Sodankylä-kuormaan, viimeiseen lajittelupisteeseen.

Kello 13.15 kuljettaja Janne Kurvinen kääntää täysperävaunun suolatulle nelostielle. Pysähdys Keminmaan postissa, jonne tiputetaan rullakoita.

Aurinko roikkuu matalalla, kun postirekka saapuu kello 17.15 Rovaniemelle. Amanda Suomenrinteen kirje on kulkenut 836 kilometriä 24 tunnissa.

Pohjoisen Lapin posti yöpyy napapiirillä.

 

Alussa kirje kulki Helsingistä Utsjoelle kahdessa viikossa.

Junan postivaunussa kirje kolkutti 1800-luvun lopulla 3–4 päivässä Helsingistä Rovaniemelle. Napapiiriltä Utsjoelle postia kannettiin jalan, suksin, hevosella, porolla tai veneellä. Vaivalloinen matka kesti aikataulun mukaan 9 päivää ja 22 tuntia.

Kauan kaivattu postiauto alkoi liikennöidä Utsjoelle vuonna 1958. Samoihin aikoihin lentoposti kukoisti. Ympäri maata rahdattiin ilmateitse miljoonia kiloja lehtiä, kirjeitä ja paketteja. Jopa Helsingin sanomalehdet kannettiin ilmestymispäivänä Lapin perukoille.

Posti oli nopea, express.

Kalliin lentopostin kulta-aika kesti kymmenen vuotta. Viimeisenä säilyi yhteys pohjoiseen. Se takasi, että kiireelliset lähetykset ehtivät perille seuraavaksi päiväksi. Tämän vuoden alussa Posti lakkautti lennot. Vähentynyt käyttö, miljoonasäästöt ja ilmastohyödyt, yritys perusteli.

Nyt pikakirje saapuu kumipyörillä Helsingistä Utsjoelle kahdessa vuorokaudessa.

Seuraavaksi hidastuu tavallisen kotimaan kirjeen kulku. Postilain mukaan riittää, että puolet kirjeistä on perillä neljässä vuorokaudessa jättöpäivän jälkeen. Kortti ehtii juuri ja juuri viikossa maan halki.

Historian pyörä on kääntynyt kohti alkupistettä.

 

Kojelaudan mittari näyttää –27,9 astetta.

Ari Haapala kaataa termarista kahvia. Kuorma-auton tuulilasissa valostuu itätaivas.

Amanda Suomenrinteen kortti kulkee edellä, postirekassa joka on lähtenyt Rovaniemeltä reilu tuntia aiemmin, kello 04.15.

Haapala kertoo, että pohjoisessa eletään yhä paperin aikakautta. Paikallislehdet luetaan tarkkaan, tilauskuponkeja ja pankin maksukuoria lähetetään. Marmatetaan, jos Ilta-Sanomien tv-lehti myöhästyy päivällä.

”Se on elämää suurempi kysymys.”

Napapiiriltä pohjoiseen kylät harvenevat, etäisyydet kasvavat. Siksi täällä ollaan myös digiajan ytimessä. Verkkokaupoista ostetaan paljon ja paketeille tilataan kotiinkuljetus.

”Se oli sellanen savotta se Black Friday.”

Haapala vie lähetyksiä Sodankylän ja Ivalon posteihin, poimii paluumatkalla lähtevät. Normipäivä: 14 tuntia, 600 kilometriä. Huomenna koittaa vapaaputki.

”Pian pääsee pilkille.”

Kirjeposti kuihtuu vauhdilla. Suomi on Tanskan tiellä, kohti yhden päivän jakelua.

Postin jakeluverkko on kuin valtava hämähäkinseitti.

Kirjeitä kuskataan arkipäivisin 270 000 kilometriä, lähes seitsemän kertaa maapallon ympäri.

Haja-asutusalueilla jakelu on monin verroin kalliimpaa kuin kaupungeissa. Nuorgamissa on 438 laatikkoa 150 kilometrin reitillä. Helsingissä jakaja ehtii jättää postia 770 paikkaan 11 kilometrin matkalla.

Hiipuva kirjeposti on johtanut siihen, että jakelu kallistuu vuosi vuodelta, etenkin maaseudulla.

Posti lähestyy umpikujaa – ainakin jos Postilta kysyy.

Ainoa keino leikata kustannuksia on vähentää postiautojen ajamia kilometrejä. Se onnistuu vain jakelupäiviä karsimalla.

Haja-asutusalueella kirjeet on toimitettava perille viitenä päivänä. Posti vaatii, että jakelu muuttuu kolmipäiväiseksi.

Johtaja Kaj Kulp sanoo, että kolmen päivän kantokaan ”tuskin on lopullinen sana”.

Ennen Suomea paperiposti kuihtui Tanskassa. Siellä kirjeitä kuskataan yhä useana päivänä mutta joka päivä eri alueelle. Suomi on Tanskan tiellä, kohti yhden päivän jakelua.

Uusi eduskunta päättää, harvennetaanko kirjeiden kantoa maaseudulla. Kaupungeissa laki sallii jo nyt kolmen päivän kannon.

Postilla, valtion omistamalla yhtiöllä, on muutakin postia päättäjille.

Postimerkeillä maksetut kirjeet ovat lain määräämää yleispalvelua. Sen takia joka kunnassa on oltava vähintään yksi palvelupiste. Valtion on rahoitettava verkon ylläpitoa, yhtiö vaatii.

Väliaikaista tukea Posti ehdottaa myös sanomalehtien jakelulle maaseudulla.

Haja-asutusalueilla kirjeet ja lehdet kulkevat samassa kyydissä. Kun molempien määrät ovat supistuneet, Posti on nostanut roimasti lehtien jakelumaksuja.

Ilman tukea jakelu muuttuu 2020-luvulla liian kalliiksi, niin kustantajille kuin Postille. Ei auta, että kirjeet kulkisivat kerran viikossa: Lapin Kansa on jaettava viisi kertaa viikossa Nuorgamiin asti.

Lasku paperipostin kriisistä on lankeamassa veronmaksajille.

 

Lokerikossa lukee Tunturitie, Amanda Suomenrinteen isoäidin katuosoite.

Ryhmävastaava Soile Lenkola heittää Nuorgamin postia hyllyihin. Ruskea kirjekuori katoaa lehtien ja muiden lähetysten sekaan.

Aamukahdeksalta entisessä ruokakaupassa Sodankylässä 15 käsiparia lajittelee pohjoisen Lapin postin, 9 000 taloutta.

Lenkola sortteeraa lopuksi Nuorgamin postin kantojärjestykseen, talo talolta.

Kello 10.05 kuljetuslaatikot on pakattu kuorma-autoon. Kuljettaja Ari Haapala kääntää nelostielle ja soittaa kohta väliaikatiedon Ivalon vastaavalle.

”Pistähän vauhtia. Mä olen jo Sattasen risteyksessä.”

Puoliltapäivin Ivalossa odottaa Postin alihankkijan kuorma-auto. Täältä pohjoiseen kyytiin lastataan kaikki mahdollinen: kirjeet, lehdet, paketit, lääkkeet, leivät, oluttankit, rahdit.

Inarin jälkeen tie tyhjenee. Vastaan tulevat autot laskee yhden käden sormin.

 

Vanha posti kuolee, tilalle syntyy uusi.

Puoli vuosisataa sitten posteja oli yli 4 700. Yksi jokaisessa vähintään 200 asukkaan kylässä, myös Nuorgamissa. Samalla käynnillä hoituivat posti- ja pankkiasiat.

Nykyään suomalaiset asioivat lähimarketin lokeroseinällä, noutavat pakettiautomaatista verkko-ostoksiaan.

Automaatteja on jo vähän yli tuhat, enemmän kuin posteja ja asiamiesposteja yhteensä. Pohjoisin on Inarin Näätämössä.

Posti tutkii, miten automaateista voisi lähettää myös kirjattuja kirjeitä ja vakuutettuja lähetyksiä. Jos se onnistuisi, kaikki posti hoituisi lokerolla kauppareissun yhteydessä.

Yhtiön toiveissa on lisätä automaatteja ja lakkauttaa hiljeneviä, tappiollisia asiamiesposteja.

Tulevaisuuden posti on itsepalveluposti.

Nuorgamissa posteljooni hyllyttää olutta.

Utsjoen Osuuspankin takapihalle on parkkeerattu Opel Vivaro. Sinisen pakettiauton omistaa Suomen pohjoisin posteljooni.

Nils-Eric Lukkari jakaa Nuorgamin postit ja tuuraa Kaamasen jakajaa.

”Tunnen melkein kaikki savut.”

Postin tukikohta on pankkitalossa. Täällä Lukkari aikoinaan lajitteli kirjeet ja lehdet taloittain, kunnes työ siirtyi Sodankylään. Hyllyistä erottaa yhä asukkaiden sukunimet.

Posti on tarjonnut tilalle muuta. Maanantaisin on Koffin juomien hyllytystä Nuorgamin kaupoissa.

Mutta ilman oman auton kilometrikorvauksia hän ei olisi postilainen.

”Palkka jäisi niin pieneksi.”

Lukkari nostaa laatikot kyytiin. Tapahtuu viimeinen lajittelu. Käsin- ja konelajitellut postit omissa laatikoissa, osoitteettomat mainokset erillään. Päälle kotiin kuljetettavat paketit.

Odotetuin on Inarilainen, paikallislehti. Usein laatikolla seistään, kun posti saapuu. Kotva vierähtää rupatellessa. Onko siikaa pyydetty? Lohta saatu tai hirvi nurin?

Kello 15.15 pakettiauto hyrähtää. Keskiviikkoisin on runsaasti postia. Tavoite on, että viimeisessä talossa on käyty iltayhdeksään mennessä.

Tänään jakelu alkaa poikkeuksellisesti päätepisteestä, Nuorgamista.

”Suomenrinteen talo on kolmas pysähdys.”

 

Olohuoneen ikkunasta avautuu luminen postikorttimaisema: Tenojoki ja Norjan tunturit.

Kirjekuori lepää pöydällä, maljakon vieressä.

Irma Suomenrinne, eläkkeellä oleva kauppias, ottaa silmälasit ja avaa kuoren. Korttiin on painettu linnun höyhen.

”Ikävä on kova. Nähdään kesällä!”

Lasit laskeutuvat pöydälle. Silmäkulmat kostuvat.

”On se kaunis kortti.”

Amandan, lapsenlapsen, kirje on saapunut Helsingistä Nuorgamiin 47 tunnissa. Kuusi postilaista on käsitellyt ja seitsemän autoa kuljettanut lähetystä. Kaikkine mutkineen 1 331 kilometriä.

Isoäiti on yllättynyt. Tulipa äkkiä!

Täällä on totuttu, että Lapin Kansa on iltalehti. Yleensä se tulee muun postin mukana seitsemään mennessä. Toisinaan myöhemmin, kun lumimyräkkä on tuiskuttanut tiet tukkoon.

Suomenrinne kattaa pöydälle teetä, keksejä ja kuivakakkua.

”Me olemma täällä Jumalan selän takana.”

”Posti tulee miten tulee.”