Malttia ja kompromisseja
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti varoittaa politisoimasta juridiikkaa ja juridisoimasta politiikkaa.
Keskustelu perustuslakivaliokunnan asemasta ja tehtävistä alkoi, kun mietintö ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) koskevasta virkarikostutkinnasta tuli julki 9. joulukuuta.
Ministerin katsottiin rikkoneen virkatoimissaan hallintolakia sekä ulkoasiainhallintolakia ja toimineen näin moitittavasti pyrkiessään siirtämään konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin.
Ministereille säädetty tavallisia kansalaisia korkeampi syytekynnys ei kuitenkaan ylittynyt. Eduskunta päätti valiokunnan esityksen mukaisesti, että Haaviston toimia ei punnita valtakunnanoikeudessa.
Oikeuskansleri Tuomas Pöysti korostaa, että valtiopäivätoiminta ei kuulu oikeuskanslerin toimivallan piiriin. Hän ei siis ota kantaa tapaus Haaviston käsittelyyn perustuslakivaliokunnassa ja eduskunnan suuressa salissa.
Sen sijaan perustuslaissa säädetyn oikeusvaltioperiaatteen edistäminen kuuluu oikeuskanslerin velvollisuuksiin. Perustuslakivaliokunnan asema liittyy oleellisesti tähän keskusteluun.
”Haluaisin malttia perustuslakivaliokunnan ympärillä käytävään keskusteluun. Kyse on niin isoista asioista, että niitä tulisi punnita huolella ja ajan kanssa, eikä ’tilanteen ollessa päällä’”, Pöysti sanoo.
Tapaus Haavisto on käynnistänyt julkisen keskustelun, johon on osallistunut muun muassa edellinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka.
Jonkka on toistanut jo aiemmin esittämänsä: olisi syytä pohtia ministerejä koskevan korotetun syytekynnyksen poistamista ja siirtää syyteoikeus ministerien virkatoimia koskevissa asioissa eduskunnalta valtakunnansyyttäjälle tai oikeuskanslerille.
Jonkka on kysynyt myös, onko valtakunnanoikeus tarpeellinen.
Pöysti ei heikentäisi perustuslakivaliokunnan asemaa vaan pikemminkin haluaisi korostaa sen riippumattomuutta tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja eduskunnan puhemiehen Anu Vehviläisen (kesk) tavoin.
”Varoisin juridiikan politisoimista ja myös politiikan juridisoimista. Olen yhtä mieltä eduskunnan puhemiehen kanssa siitä, että perustuslakivaliokunta on eduskunnan kruununjalokivi, jota tulee suojata kaikin keinoin politisoitumiselta.”
Pöysti sanoo ymmärtävänsä kansalaisten tuohtumuksen ministerejä koskevasta korkeammasta syytekynnyksestä. Mutta säännökselle on hänen mukaansa painavat perustelut.
”Kyse ei ole yksittäisen ministerin suojelemisesta vaan valtioneuvoston toimintakyvyn turvaamisesta kaikissa tilanteissa. Yksittäinen ministeri kantaa toiminnastaan ensisijaisesti poliittista vastuuta ja siksi syytekynnys on asetettu korkeammaksi”, Pöysti muistuttaa.
Pöysti ei tältä istumalta olisi poistamassa ministerin korotettua syytekynnystä eikä lakkauttamassa myöskään valtakunnanoikeutta.
”Jos valtakunnanoikeus lakkautettaisiin, missä tuomioistuimessa käsiteltäisiin esimerkiksi korkeimman oikeuden jäsenten mahdollisia virkarikossyytteitä”, Pöysti kysyy osoittaakseen, että kyse ei ole pelkästään ministereitä koskevasta asiasta.
Sen sijaan Pöysti pitäisi mahdollisena siirtää ministerivastuuta ja kansanedustajan syytesuojaa koskevat asiat eduskunnan täysistunnolta perustuslakivaliokunnan vastuulle.
Eduskunnan täysistunnon sijaan perustuslakivaliokunta päättäisi, nostetaanko syyte ministeriä vastaan tai poistetaanko kansanedustajalta syytesuoja.
”Valiokunta voisi kuulla tässä yhteydessä asiantuntijoita. Syytteen nostaminen ministeriä vastaan tai kysymys kansanedustajan syytesuojasta ei etenisi eduskunnan suureen saliin.”
Ministeriä vastaan nostetun syytteen käsittelisi yhä edelleen valtakunnanoikeus.
Pöystin mukaan toinen mahdollinen vaihtoehto rajaisi pois perustuslakivaliokunnan edellä mainituista kysymyksistä: ylimmät laillisuusvalvojat – oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies – päättäisivät syytteen nostamisesta mahdollisesti valtakunnansyyttäjää kuultuaan. Oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies voisi pyytää myös asiantuntijalausuntoja.
”Tämä menettely olisi lähimpänä tavallista rikosprosessia, mutta samalla muutos nykytilaan verrattuna olisi suurin”, Pöysti summaa.
Myös tässä vaihtoehdossa syyte ministeriä vastaan käsiteltäisiin valtakunnanoikeudessa.
Pöysti nimeää itselleen mieluisammaksi menettelyn, jossa ministerivastuuta käsiteltäisiin perustuslakivaliokunnassa ja myös syytteen nostamisesta päättäisi valiokunta.
”Kummassakin vaihtoehdossa kyse olisi tuntuvista muutoksista perustuslakiin. Siksi tällaiseen ei pitäisi ryhtyä kevein perustein”, Pöysti korostaa.
Julkisessa keskustelussa on esitetty myös ajatus perustuslakivaliokunnan korvaamisesta perustuslakituomioistuimella Saksan tapaan.
Tätä keskustelua on käyty aina ajoittain perustuslakivaliokunnan jouduttua pienempiin tai suurempiin myrskyihin.
Se, että eduskunnan perustuslakivaliokunta toimii lainsäädännön perustuslainmukaisuuden ylimpänä tulkitsijana, on leimallisesti suomalainen malli.
Pöystin mukaan käytäntö on toiminut varsin hyvin. Hän muistuttaa, että lainsäädännössä ei ole kyse pelkästään juridiikasta vaan myös yhteiskunnan syvällisestä tuntemuksesta ja moraalisesta punninnasta.
”Perustuslakituomioistuin ei ole paras mahdollinen toimielin pohtimaan yleisluontoisia ja syviä politiikan ja moraalin konflikteja, kuten eutanasian sallimista tai jonkin perusoikeuden yleisluontoista suhdetta toiseen perusoikeuteen”, Pöysti toteaa.
”Juuri tällaisissa kysymyksissä yhteiskunnan laaja-alaisen tuntemuksensa vuoksi perustuslakivaliokunta on osoittautunut vahvaksi ja toimivaksi.”
Toinen nykyistä menettelyä puoltava argumentti on perustuslakivaliokunnan ennakollinen toiminta.
Perustuslakituomioistuin antaa ratkaisunsa lainsäädännön perustuslainmukaisuudesta usein vasta vuosien päästä lain voimaantulosta.
Myös lainsäädännön pitäisi olla yhteisen työskentelyn tulos, oikeuskansleri Tuomas Pöysti muistuttaa. ”Jonkun mielipide se ei voi olla.”
Välähdyksiä perustuslakivaliokunnan työn laajuudesta ja vaativuudesta on nähty esimerkiksi eri hallitusten sote-uudistuksia koskevien lausuntojen kautta: kuinka tarkoin on punnittu peruspalvelujen turvaamista ja kansalaisten yhdenvertaisuutta niiden käyttäjänä.
Perustuslakivaliokunnan riippumattomuutta ovat puolustaneet myös hallituspuolueita edustaneet jäsenet todetessaan hallituksen sote-lakiesityksen perustuslain kannalta niin ongelmalliseksi, että uudistus on kaatunut valiokunnassa. Näin tapahtui pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen sote-uudistukselle keväällä 2019.
Pöystin mukaan tämän kaltaisissa tilanteissa perustuslakivaliokunta on osoittanut riippumattomuutensa päivän politiikasta.
Sen sijaan vaikeammaksi valiokunnan rooli näyttää käyvän yksittäisten henkilöiden oikeudellista vastuuta koskevissa asioissa.
”Silti katson, että yhden tai kahden tapauksen vuoksi ei kannattaisi lähteä suurisuuntaisesti muuttamaan perustuslakivaliokunnan asemaa”, Pöysti sanoo.
Hän viittaa Haaviston virkarikostutkintaan sekä viime kesäkuussa perustuslakivaliokunnassa ja eduskunnassa käsiteltyyn kansanedustaja Juha Mäenpään (ps) syytesuojaan.
Oikeuskansleri sanoo olevansa huolissaan nykyisestä keskusteluilmapiiristä. Parhaiten julkisuudessa kuuluu ehdottomuuden ääni.
”Kompromissien sijaan haetaan voittoja. Tällainen tavoite suosii ehdottomuutta ja vähentää yhteistä keskustelua, joka olisi edellytys hyvien kompromissien syntymiselle.”
Oikeuskansleri muistuttaa, että myös lainsäädännön pitäisi olla yhteisen työskentelyn tulos.
”’Jonkun mielipide se ei voi olla.”
Hän harmittelee, että poliittisia kompromisseja on ryhdytty ajattelemaan lähinnä vain ”lehmänkauppoina”.
”Mutta kompromissit ovat tärkeitä. Se, että joku saa tahtonsa sellaisenaan läpi hinnalla millä hyvänsä, ei kerro hyvästä julkisesta päätöksenteosta”, Pöysti sanoo.
Nykyisen repivän keskustelun keskellä oikeuskansleri uskaltaa sanoa terveisinään kaikille päätöksentekijöille, myös tuleville kuntavaaliehdokkaille:
”Kompromissit ovat minusta kaunis asia.”
Nyt näyttää siltä, että jokin tärkeä on murtumassa.
Oppia Pöystin mukaan voisi hakea historiasta: millaisen ajattelun varassa demokratiaamme rakennettiin jo vuosikymmen ennen Suomen itsenäistymistä.
Hän muistuttaa valtiopäiväuudistusta vuosina 1905–1906 suunnitelleen komitean korostaneen kaikkien kansanryhmien osallisuutta ja laajaa parlamentarismia ilman jyrkkää vastakkainasettelua ja kahtiajakoa.
Tämä uudistus toi suomalaisille naisille äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden yhtenä ensimmäisistä maailmassa.
”Tahtoa oli pitää kaikki kansanryhmät mukana ja varmistaa kokemus osallisuudesta ja turvata yhteiskunnan eheys”, Pöysti tiivistää.
Kokemukset osallisuudesta ja yhteiskunnan eheydestä ovat olleet suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa kannattelevia voimia. Nyt näyttää siltä, että jokin tärkeä on murtumassa.
Kasvava polarisaatio huolestuttaa oikeuskansleria. Pöysti viittaa tutkimuksiin, jotka kertovat keskiluokan kokevan tulevaisuutensa yhä epävarmempana.
”Taloudellinen epävarmuus, henkinen turvattomuuden tunne, digitaalisen ja sosiaalisen median murros, joka on mahdollistanut puhumisen lähinnä omien viiteryhmien kanssa”, hän listaa tekijöitä, jotka koettelevat luottamustamme yhteiskuntaan.
”Ja lisäksi tietoisuus siitä, että kansallisvaltio ei ole enää kaiken päätöksenteon foorumi.”
Polarisaatioon liittyy oleellisesti aina myös viestintä. Pöystin mukaan merkittävää on, kuinka monipuolisesti ja laajasti faktoja tuodaan keskusteluun asioita käsiteltäessä.
”Samoin ratkaisevaa on kaikkien osapuolien kyky ja halu kuunnella muita näkökohtia ja toimia yhdessä jonkin verran toisenlaisia arvoperustaisia valintoja tekevien ihmisten kanssa – ja toimia eri käsityksen hyvästä elämästä omaavien ihmisten kanssa.”
Polarisoituvassa yhteiskunnassa hallinnon hyvät prosessit ovat Pöystin mukaan erityisen tärkeitä.
Oikeuskansleri korostaa hallintolain oikeusperiaatteita, jotka velvoittavat kaikkia julkista valtaa käyttäviä viranomaisia.
Hallintolain 6§ olisi oikeuskanslerin mielestä paikallaan kirjoittaa jokaisen viraston huoneentauluun:
”Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.”
Nämä yhdenvertaisuus-, tarkoitussidonnaisuus-, objektiviteetti- ja suhteellisuusperiaatteet suojelevat kansalaisia epäasialliselta ja mielivaltaiselta vallankäytöltä.
Pöysti muistuttaa myös luottamuksensuojaperiaatteesta, jonka mukaan kansalaisella on oikeus luottaa viranomaisen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen.
Yhdysvaltain marraskuinen presidentinvaali on äärimmäinen esimerkki siitä, kuinka kansakunta voi jakautua, jos riittävän laajat piirit kykenevät kylvämään epäluottamusta viranomaisten toimintaa kohtaan.
Pöysti muistuttaa, että oikeusvaltion on lunastettava luotettavuutensa joka päivä kansalaisten keskuudessa.
Tähän edellä mainitut hallintolain oikeusperiaatteet sekä perustuslain 2. pykälä antavat lujan selkänojan.
Perustuslain 2§:n mukaan: ”Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”
”Hallinnon oikeusperiaatteiden ja perustuslain 2. pykälän lisäksi viranomaisten huoneentaulua voisi täydentää vielä julkisuuslain ja EU:n tietosuoja-asetuksenkin säännöksillä”, Pöysti luettelee.
Jos kansalaisten usko hyvään ja oikeudenmukaiseen hallintoon horjuu, usein juuri oikeuskansleri saa postia.
”Kanteluiden määrä on tuntuvasti kasvussa. Meille tulleissa kanteluissa näkyy se, että oikeuskansleriin ja perustuslakiin turvaudutaan epävakaina aikoina.”
Esimerkiksi ministerien toimista on Pöystin mukaan kanneltu yhä enemmän.
”Oikeudenhoito on usein hidasta ja yksittäisen kansalaisen avun saanti voi kestää”, Pöysti myöntää.
Suomi on pieni maa – ja piirit ovat pienet, Pöysti muistuttaa.
Suomi pärjää sinällään hyvin korruptiota koskevissa maavertailuissa, mutta se ei Pöystin mukaan sulje pois mahdollisuutta keskenään liian läheisten toimijoiden epäasialliseen päätöksentekoon.
Kansalaisen keinovalikoimaan hakea oikeutta kuuluvat valitukset hallintotuomioistuimiin, kantelut oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle sekä tutkintapyynnöt poliisille.
Hallintotuomioistuimet ja yleiset tuomioistuimet, kuten käräjäoikeudet, ovat kuormitettuja.
Pöysti tiedostaa, että tavallisen kansalaisen kokemus oikeusvaltion toimivuudesta syntyy tilanteissa, joissa hän tai hänen läheisensä tarvitsee oikeusjärjestelmän apua joutuessaan esimerkiksi rikoksen uhriksi.
”Oikeudenhoito on usein hidasta ja yksittäisen kansalaisen avun saanti voi kestää”, Pöysti myöntää. Se syö luottamusta järjestelmään.
Voi myös käydä niin, että uhri ei saa oikeutta. Kaiken lisäksi kustannukset käräjäoikeudessa ja ylemmissä oikeusasteissa voivat koitua erittäin koviksi.
”Oikeusjärjestyksen pitäisi olla tavallisia ihmisiä varten ja heidän puolellaan. Epäiltyjen oikeuksien lisäksi pitäisi turvata uhrienkin oikeudet”, Pöysti sanoo.
Hän korostaa, että oikeuslaitoksen pitää huolehtia joka ainoa päivä siitä, että prosessit ovat kunnossa, asiat käsitellään hyvin ja ajallaan – ja ratkaisut perustellaan huolellisesti.
Oman hankaluutensa oikeusvaltion prosesseihin tuo se, että kaikissa asioissa ei voida enää erottaa yksittäisen valtion ja Euroopan unionin tasoja.
”Esimerkkinä tästä käy EU:n yleinen tietosuoja-asetus, joka tuli voimaan vuonna 2016. Se säädettiin suoraan sovellettavaksi ja näin kansallisesta lainsäädännöstä siirryttiin EU-tasolle. Vastaavia esimerkkejä löytyy useita.”
Pöysti haluaa EU:n lainsäädäntöön ja päätöksentekoon vahvemmin kansalaisnäkökulmaa.
”EU:ssa pitäisi käydä kaikkia kansalaisia kuuntelevaa dialogia siitä, mikä on unionissa meille oikeasti tärkeää ja mitä siltä haluamme”, Pöysti pohtii.
Kun EU:n päätöksenteon pöydällä ovat yli 400 miljoonan EU-kansalaisen asiat, mikään ei ole yksinkertaista. Se on nähty neuvotteluissa, jotka käytiin koronapandemiaan liittyvästä elpymispaketista. Ja se on nähty Brexit-prosessissa: kuinka hankala oli Iso-Britannian ero EU:sta.
Pöysti pahoittelee, että tavallisten kansalaisten on vaikeaa saada kiinni EU-päätöksenteon mekanismeista. Hän arvioi, että medialla riittää vielä työtä niiden avaamiseksi kansantajuisesti. Ellei järjestelmää ymmärrä, siihen on vaikeaa luottaa ja sitoutua.
Pöysti kertoo oikeuskanslerina osallistuvansa eduskunnan oikeusasiamiehen tavoin EU:n oikeusasiamiesten tiiviiseen yhteistyöhön.
”Itselleni tärkeäksi teemaksi on noussut unionin lainsäädännön yhteiskunnallinen hyväksyttävyys ja avoimuus kansalaisten kannalta.”
Pöysti muistuttaa, että Suomi oikeusvaltiona sekä Euroopan unioni jäsenvaltioidensa yhteisönä toimivat kumpikin viime kädessä kansalaistensa luottamuksen varassa. Oikeusvaltioperiaatteiden ja hallinnon oikeusperiaatteiden laiminlyönteihin ei ole varaa.
”Jos luottamus niihin rapautuu, rapautuu paljon muutakin”, Pöysti sanoo.