Valiokunta sai kolhun

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan entisten puheenjohtajien mielestä valiokunnan roolia ministerisyytteen nostamisessa olisi vaikeaa korvata.

politiikka
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimien esitutkinta ja eduskuntakäsittely virittivät keskustelun eduskunnan ja sen perustusvaliokunnan roolista ministerisyytteen nostamisessa.

Ministerisyytteestä päättää eduskunta valiokunnan esityksen pohjalta. Kansanedustaja taas joutuu oikeuteen valtiopäivillä esittämiensä mielipiteidensä vuoksi, jos äänestyksessä viisi kuudesosaa edustajista kannattaa syytteen nostamista.

Haaviston tapauksen käsittelystä nousi kohu, kun vihreät turhaan taivuttelivat valiokunnan hallituspuolueiden edustajia lievemmän kannanoton puolelle. Valiokunta totesi Haaviston toimineen ministeriön virkamiehen työtehtävien järjestelyissä vastoin lakia, mutta teko ei ylittänyt syytekynnystä.

Keskustelua herätti sekin, että ministerimuistutuksen tehneitä kansanedustajia oli valiokunnassa itse käsittelemässä asiaa.