Politiikka tuoksui aiemmin ministerisyytteiden käsittelyssä – Vihreiden Haavisto-vastalause oli paluuta 1980-luvulle

Perustuslakivaliokunta on kelvannut varsinkin opposition aseeksi. Vain neljä kertaa lähes sadan vuoden aikana ministeri on päätynyt valtakunnanoikeuteen.

eduskunta
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kansanedustajista koottu eduskunnan perustuslakivaliokunta on pystynyt toimimaan puolueettomasti, vaikka sen työssä on usein tuoksahtanut politiikka. Se on tullut esiin ministerimuistutuksissa ja vastalauseissa.

Vihreiden vastalause ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr) toimintaa koskevaan mietintöön oli poikkeuksellinen, koska valiokunta yleensä hyväksyy mietinnöt yksimielisesti. Valiokunta totesi Haaviston rikkoneen lakia, mutta syytekynnys ei ylittynyt. Vihreiden mielestä Haaviston toiminnassa ei ollut moitittavaa.

Vihreiden vastalause oli paluuta 1980-luvulle ja 1990-luvun alkuun. Ennen ministerimuistutukset ja vastalauseet kuuluivat erityisesti opposition arsenaaliin.

Edellisen kerran vastaava tapahtui 1992, kun valiokunta käsitteli porvarihallituksen ministereitä Esko Ahoa (kesk), Iiro Viinasta (kok) ja Ilkka Kanervaa (kok) koskevaa muistutusta. Enemmistön mielestä syytekynnys ei ylittynyt. Matti Vähänäkki (sd), Ensio Laine (vas) ja Raimo Vuoristo (sd) olisivat nostaneet syytteet.

Edellisellä vuosikymmenellä Maaseudun puolue ja sen johtaja Veikko Vennamo kävivät ahkerasti ministereiden kimppuun. Vuonna 1980 ja 1981 valiokunta käsitteli kolme Vennamon ministerimuistutusta, jotka kaikki raukesivat.

Kaksi muistutusta liittyi kuvaputkiyhtiö Valcoon ja Saloran ministereille lähettämiin äänentoistolaitteisiin. Kolmas Vennamon kantelu koski työministeri Arvo Aaltoa (komm) ja työllisyyspolitiikkaa.

Esko-Juhani Tennilä (komm/omaryhmä/deva/vas) lainasi pari kertaa Vennamon keinoja. Vuonna 1985 hän teki ministerimuistutuksen pääministeri Kalevi Sorsan (sd) hallituksen puolueiden työllisyyslupauksista. Valiokunta päästi ministerit pälkähästä, mutta SKDL:n edustajien mielestä syyte olisi pitänyt nostaa.

Sama toistui kolme vuotta myöhemmin 1988, kun Tennilä teki muistutuksen pääministeri Harri Holkerin (kok) sinipunahallituksen ministereistä. Valiokunta oli eri mieltä, mutta Lauha Männistö (kd) olisi nostanut syytteen. Keskustan Anneli Jääteenmäen, Sirkka-Liisa Anttilan ja Pirkko Ikosen mielestä hallitus oli toiminut lainvastaisesti, mutta syytekynnys ei ylittynyt.

Esko Helteen (kd) ensimmäisenä allekirjoittama muistutus koski chileläiselle yritykselle annettua valtiontakausta. Syytekynnys ei ylittynyt. Männistö ja Osmo Soininvaara (vihr) olisivat lähettäneet hallituksen valtakunnanoikeuteen.

Keskustan Paavo Väyrysestä on tehty kaksi ministerimuistutusta. Hän sai 1989 valiokunnalta moitteet. Ulkoministeri Väyrynen oli 1980-luvun alussa keskustellut neuvostoliittolaisten kanssa keinoista edistää idänkauppaa tavalla, joka olisi vahvistanut pankinjohtaja Ahti Karjalaisen (kesk) mahdollisuuksia päästä presidentiksi 1982.

Jäätteenmäen, Hannele Pokan (kesk) ja Johannes Virolaisen (kesk) mielestä keskustelujen arviointi ei kuulu valiokunnan  tehtäviin.

 

Avoin politikointi ministerisyytteillä loppui 1990-luvulla. Vuonna 1993 perustuslakivaliokunta totesi yksimielisesti entisen kauppa- ja teollisuusministerin Kauko Juhantalon (kesk) rikkoneen lakia. Juhantalo esitti Säästöpankkien keskusosakepankille Skop:lle, että hänen henkilökohtaiset liiketoimensa yhdistetään metallikonserni Tampellan pelastamiseen.

Valtakunnanoikeus tuomitsi Juhantalon ehdolliseen vankeuteen, ja eduskunta erotti Juhantalon kansanedustajan tehtävistä.

Entinen toinen valtiovarainministeri Arja Alho (sd) sai 1998 valiokunnalta moitteet, koska hän oli alentanut pankinjohtaja Ulf Sundqvistille (sd) tehdyn 15 miljoonan markan korvausvaatimuksen reiluun miljoonaan markkaan.

Valiokunta oli yksimielinen myös vuonna 2007, kun se antoi vapauttavan päätöksen entiselle pääministeri Jyrki Kataiselle (kok), joka oli myöntänyt verovaroista 700 000 euron avustuksen filosofi Pekka Himaselle. Samoin pääministeri Matti Vanhasen (kesk) Nuorisosäätiön valtiontuesta vuonna 2010 saamat moitteet olivat yksimieliset. Vanhanen oli esteellisenä osallistunut valtionavun myöntämiseen.

 

Ministerivastuulaki on lähes sata vuotta vanha. Juhantalon lisäksi vain kolme kertaa ministeriä on syytetty valtakunnanoikeudessa.

Ensimmäisenä valtakunnanoikeuteen joutui 1933 Juho Niukkanen (ml). Presidentti määräsi Niukkasen valtakunnanoikeuteen pöytäkirjaväärennöksestä. Lehdistö risti tapauksen raaputusjutuksi.

Niukkanen oli ollut ministerinä mukana ehdottamassa tuntuvia palkankorotuksia valtioneuvoston jäsenille, vaikka maalaisliitto vastusti hanketta. Eduskunta kuitenkin sai pöytäkirjan, jonka mukaan Niukkanen olisi vastustanut esitystä.

Valtakunnanoikeus hylkäsi syytteen puutteellisen näytön vuoksi. Eduskunta oli jo aiemmin kuopannut ministereiden palkankorotukset.

Vuonna 1953 neljä entistä sosiaalidemokraattien ministeriä: Jussi Raatikainen, Matti Lepistö, Aleksi Aaltonen ja Onni Peltonen joutuivat valtakunnanoikeuteen salaputkijutussa. Aloitteen oli tehnyt eduskunnan oikeusasiamies.

Raatikainen oli 1949 ollut ministerinä ja Salaputki Oy:n osakkaana mukana myöntämässä valtiontukea yritykselle. Yritys oli konkurssikypsä.

Perustuslakivaliokunta ei pystynyt tekemään yksimielistä ehdotusta syytteiden nostamisesta. Sdp:n edustajat äänestivät mietintöä vastaan.  Arvo Salmisen (kok) ja John Österholmin (r) mielestä Aaltonen ja Peltonen olivat toimineet moitteettomasti.

Valtakunnanoikeus tuomitsi Raatikaisen sakkoihin ja maksamaan saamansa hyödyn valtiolle. Lepistö tuomittiin sakkoihin. Aaltosen ja Peltosen syytteet hylättiin.

Seuraavallakin kerralla valtakunnanoikeus tuomitsi kaksi ministeriä. Kätilöopiston juttu herätti suurta huomiota 1960.

Valtiovarainministeri Aarre Simonen (sd/tspsl) oli myöntänyt valtiontuen konkurssikypsälle urakoitsijalle, jonka piti rakentaa uusi opisto. Samalla yritys rakensi Helsingin Munkkivuoreen asuntoja, joita se myi huokeaan hintaan rakennustoimikunnan jäsenille.

Muistutuksen perustuslakivaliokunnalle teki valtiovarainvaliokunta. Perustuslakivaliokunta esitti syytettä Simoselle, Vilho Väyryselle (sd) ja Urho Kiukkaalle.

Mietintö ei ollut yksimielinen. Matti Kekkosen (ml) ja Martta Salmela-Järvisen (tpsl) mielestä syytekynnys ei ylittynyt. Valiokunnan kansandemokraatit olisivat nostaneet syytteet kolmikon lisäksi neljää muuta ministeriä vastaan.

Valtakunnanoikeus tuomitsi Simosen ja Väyrysen sakkoihin. Syyte Kiukasta vastaan hylättiin.

 

Haaviston toimien käsittelystä virisi keskustelu, jossa on vaadittu ministereiden syyteharkinnan siirtämistä pois eduskunnalta. Entinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki kysyi Helsingin Sanomissa, ”miksi ilmiselvästi rikosoikeuden­hoidon piiriin kuuluvan ministeri­vastuuasian syyteharkintaa ei voitaisi muiden rikosasioiden tapaan uskoa ­oikeusviranomaisille?”

Kuusimäen mielestä eduskunnan syyteoikeus sopii huonosti vallan kolmijako-oppiin, jossa lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta on jaettu parlamentille, hallitukselle ja tuomioistuimille.

Moni poliitikko oli kuitenkin eri mieltä. Puoluejohtajat Jussi Halla-aho (ps) ja Petteri Orpo (kok) ja perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd) ottivat kantaa nykyisen järjestelmän puolesta. Heidän mielestään politiikkaa ei saa viedä oikeussaleihin.

 

Ministerimuistuksen tekemiseen on vaadittu enemmän kuin yksi kansanedustaja. Jutussa on mainittu vain muistutksen ensimmäinen allekirjoittaja.