Unkarin medialaki: Näin käy, kun valta ja populismi lyövät hynttyyt yhteet

Profiilikuva
laki
Teksti
Jyrki Jantunen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden tuottaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lehden toimittaja vinoili pääministerille. Sakot toimittajalle.

Pääkirjoittaja epäili ministerin politiikkaa. Sakot epätasapuolisuudesta. Ministeriltä julkaistaan laaja puolustuskirjoitus.

Uutiskanava kertoi kansanedustajasta, joka oli ottanut vastaan lahjuksia. Loukkaavasta jutusta sakot. Toimittajan on lisäksi kerrottava viranomaisille, kuka oli ollut jutun lähteenä.

Nettisivustolla huolestunut kansalainen ihmetteli valtion viestintäviraston valtaa. Sivuston ylläpitäjä saa varoituksen. Häntä vaaditaan luovuttamaan kirjoittajan yhteystiedot.

Aikakauslehdessä nuori kertoi toiveestaan perustaa perhe, vaikka on homoseksuaali. Toimittaja saa syytteen perinteisten perhearvojen loukkaamisesta.

Piskuinen paikallisradio soitti päiväsaikaan räppäri Ice T:n musiikkia. Valtion mediaviraston sisällönvalvontaosasto päättää tutkia radioaseman toiminnan. Musiikin epäillään vahingoittaneen nuorten kuulijoiden kehitystä.

Unkarissa on uusi medialaki. Yllä mainituista esimerkeistä yksi on todellinen, muut vasta pelättäviä mutta mahdollisia.

Unkarin parlamentin hyväksymän lain mukaan media- ja viestintävirasto voi määrätä sakot, jos tiedotusväline ei ole tasapuolinen tai sen kirjoittelu on loukkaavaa. Viranomainen voi pakottaa toimittajat kertomaan lähteensä. Valtaapitävät voivat tulkita epämääräisesti laadittua lakia miten haluavat.

Unkari aloitti EU:n puheenjohtajamaana vuodenvaihteessa, samaan aikaan kun medialaki astui voimaan. Johtaako EU:ta nyt maa, jolle sananvapaus ja tiedotusvälineet ovat vihollisia? Näin ainakin Unkaria hallitseva oikeistolainen Fidesz-puolue antaa ymmärtää.

EU kantaa juhlapuheissaan huolta Kiinan ja Valko-Venäjän mediasensuurista, mutta ei pysty puuttumaan oman jäsenvaltionsa epädemokraattiseen lainsäädäntöön. EU paljastuu puudeliksi, joka ei tiedä, miten omista kutiavista kirpuistaan pääsee eroon.

Kun arvot kovenevat, demokratia saa huutia. Unkari näyttää, mitä tapahtuu, kun valta ja populismi lyövät hynttyyt yhteen ja kutevat saman katon alla. Medialaki on vasta alkua. Maa saa uuden perustuslain keväällä.

Ice T:n biisi It’s on oli liikaa Unkarin mediaviraston sisällönvalvontaosastolle. Tilos-radio voi soittaa räppäriä mutta vasta iltayhdeksän jälkeen, kun alaikäiset ovat nukkumassa. Kyse oli viraston ensi-iskusta. Vielä ei tiedetä, miten virasto aikoo puuttua Ice T:n musiikkiin ja sanoituksiin netissä. Sinne kun pääsee ennen kello 21:tä, myös Unkarissa – ainakin toistaiseksi.