Aito suostumus

Mistä voi tietää, onko haastateltava oikeasti suostunut haastatteluun? Sitä on pähkäilty Long Playssä kaksin käsin.

Kirjoitin tällä palstalla maaliskuun puolivälissä Helsingin Sanomien ja Ylen jutuista, joissa haastateltiin Vantaan Pähkinärinteen tulipalossa menehtyneen perheenäidin siskoa. Sisko itse oli onnistunut pelastautumaan. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi, ja siinä kuoli naisen lisäksi neljä muuta saman perheen jäsentä.

Viittasin kolumnissa Long Playn Hanna Nikkasen kirjoitukseen. Nikkasen mielestä haastatteluissa käytettiin hyväksi kuolleen naisen siskon shokkitilaa. Minusta jutut olivat asiallisia ja kunnioittavia.

Nikkanen palasi asiaan uudella kirjoituksella, nyt yhdessä kirjailija ja ihmisoikeusasiantuntija Ujuni Ahmedin kanssa.

Minäkin palaan, sillä Nikkanen ja Ahmed pääsivät tällä kertaa siihen, mistä Nikkasen kritiikissä taisi alun perinkin olla kysymys: paitsi tragedian myös vähemmistöön kuuluvan nuoren aikuisen kohtaamisesta.

Enää Long Playn mielestä ongelmana ei ollut pelkästään haastatteleminen pian murhenäytelmän jälkeen, vaan myös somaliyhteisön mainitseminen. Haastattelut tehtiin avoimessa kolmipäiväisessä ru­kous-­­ ja muistotilaisuudessa.

Long Play epäili, että yhteisö oli painostava ja rajoittava. Että se olisi saattanut luvata haastattelun siskon puolesta. Varmasti se on mahdollista, mutta kyseisissä tapauksessa siitä ei ole viitteitä.

Toisaalta ongelmaksi koettiin myös yhteisöstä puhuminen kollektiivisena toimijana. Valtaväestön kohdalla sellainen katsottaisiin yksilöä loukkaavaksi, Nikkanen ja Ahmed kirjoittivat. Olisi kuulemma outoa puhua ”suomenruotsalaisyhteisöstä”; sellaista ei verkkohaun perusteella edes ole olemassa.

Väite on hassu. Svenskfinland ja ankdammen ovat varsin tavallisia ilmauksia suomenruotsalaisyhteisöstä.

Kirjoituksessa kysyttiin, miten on varmistuttu siitä, että haastateltavan suostumus oli vapaaehtoinen ja harkittu. Entä oliko haastateltavalla aito mahdollisuus sanoa ”ei”?

Voisi myös kysyä, mihin perustuu olettamus, ettei suostumus olisi ollut vapaaehtoinen tai harkittu. Entä vihjailu siitä, että haastateltavalle ei olisi annettu mahdollisuutta kieltäytyä tai että joku – jos ei nyt toimittaja, niin vaikka sitten yhteisö – on hänet siihen pakottanut.

Toimittajan on totisesti tärkeää punnita monenlaisia asioita. Mutta päällimmäisenä ei tulisi olla päälle puhuminen ja perusteeton päätäntävallan vieminen haastateltavalta.