Doctor Who -sarjan päähenkilö on ensi kertaa nainen – ja taas miesten yliedustusta puolustetaan

KOLUMNI: ”Sukupuolella ei ole väliä” -väittämä on seuraamissani keskusteluissa muuttunut itsensä irvikuvaksi, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Mielipide 20.7.2017 20:54
Tiina Raevaara - avatar
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Kaikki eivät ehkä tiedä, kuka tai mikä on Doctor Who, mutta minäpä tiedän: se on BBC:n tuottama science fiction -sarja, jota olen katsonut yhdessä nyt 14-vuotiaan poikani kanssa muistaakseni vuodesta 2012 saakka.

Juuri äsken sarjaan valittiin uusi pääosan esittäjä. Sarjan päähenkilö on tuhansia vuosia vanha aikamatkustaja, joka ”uudentuu” (katsojan näkökulmasta laskettuna) parin vuoden välein – ja häntä alkaa esittää uusi näyttelijä.

Sarjaa on tehty vuodesta 1963, ja nyt Tohtoriksi valittiin ensimmäistä kertaa nainen. Se ei ollut yllätys, sillä on pitkään tiedetty, että uudentuessaan Tohtori ja muut hänen kaltaisensa eivät ole sidottuja aiempaan sukupuoleen.

Video: Kolmastoista tohtori. Lähde: Doctor Who / BBC / Youtube.

 

Osa katsojista raivostui silti. ”Huonoin päätös ikinä. Tohtorin rooli kuuluu miehelle, on aina kuulunut ja tulee aina kuulumaan.”

Erityisesti monelle miespuoliselle fanille oli ylitsepääsemätön ajatus, että sarjan sankaria esittää tulevaisuudessa nainen. Some täyttyi kiistelystä.

”Jos kerran sukupuolella ei ole väliä, miksi te sitten iloitsette siitä, että rooliin valittiin nainen?” eräässä keskusteluketjussa kysyttiin.

 

Tästä päästään monen sukupuolikeskustelun ytimeen. Miksi ”sukupuolella ei pidä olla väliä” -lausahdus otetaan käyttöön aina silloin, kun puolustetaan miesten yliedustusta?

Olen parin viime vuoden aikana tarkkaillut erityisesti kahta keskustelua miesten yliedustuksesta. Toinen koski median käyttämiä asiantuntijoita: Eduskuntatutkimuskeskuksen tutkimuksessa vuonna 2014 näkyi, että yli 70 prosenttia toimittajien asiantuntijoina haastattelemista yhteiskuntatieteilijöistä oli miehiä.

Toinen keskustelu koski puolestaan lehdissä julkaistuja kirjallisuuskritiikkejä.

Usea suuri sanomalehti, myös kotimainen Hesarimme, analysoi omia kirja-arvosteluja ja huomasi, että valtaosan kritiikeistä kirjoittivat miehet – ja mikä ehkä tärkeämpää, valtaosa kritiikeistä koski miesten kirjoittamia kirjoja.

Kumpikin ala, yhteiskuntatiede ja kirjallisuus, on sellainen, ettei miehillä ole enemmistöä tekijöiden joukossa. Kysymykset naisten pienestä osuudesta herättivät kuitenkin monessa suuttumusta. ”Valinnoissa sukupuolella ei ole mitään merkitystä”, korostivat kaikki, jotka kokivat olevansa syytettyjen penkillä.

On se vain merkillistä, miten sukupuolen merkityksettömyys johtaa kerta toisensa jälkeen selvään eroon miesten ja naisten osuudessa.

Kuka kehtaa pitää tätä huonona asiana?

Olen pitkään vastustanut sukupuolikiintiöitä. Kai siinä on kyse vähän lapsellisesta ylpeydestä: Olen korkealle koulutettu osaava ihminen, en aio suostua minkäänlaisen kiintiön täyttäjäksi. Olen vain itseni edustaja.

Törmäsin kuitenkin London School of Economicsin tutkimukseen sukupuolikiintiöistä ruotsalaisessa kunnallispolitikassa. Kun sosiaalidemokraatit alkoi koota vaalilistansa periaatteella, että joka toinen on nainen ja joka toinen mies, valittujen joukkoon päätyi kymmenen prosenttia enemmän naisia kuin ennen.

Varsinainen löytö oli kuitenkin se, että valittujen henkilöiden keskimääräinen pätevyys kasvoi. Näin kävi erityisen selvästi myös pelkkien miesten joukossa. Vähemmän pätevät miehet jäivät sivuun, pätevät naiset pääsivät mukaan. Kuka kehtaa pitää tätä huonona asiana?

”Sukupuolella ei ole väliä” -väittämä on seuraamissani keskusteluissa muuttunut itsensä irvikuvaksi. Sitä käytetään puolustamaan tilannetta, jossa nimenomaan sukupuolesta on kasvanut olennainen valintakriteeri, niin olennainen, ettei valitsija ole pitkään aikaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

 

P.S. Jodie Whittakerista tulee erinomainen Tohtori. 

 

Kirjoittaja Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.