Lounaaksi toukanlihapulla ja keinolihapihvi – älä unohda muurahaisten munia!

Liha kasvaa jo metallitankissa. Kaupasta saa Suomessakin kohta hyönteisnugetteja.
Kotimaa 15.5.2015 11:00
Heidi Kinnunen
Maailman ensimmäinen laboratoriossa kasvatettu keinolihapihvi syötiin Lontoossa elokuussa 2013. © David Parry / AFP / LK

Se tirisi pannulla runsaassa rasvassa. Televisiokameroiden edessä puuhaava kokki myönsi, että paineet ovat kovat, jos pihvi vaikka palaisi. Pannulle päätynyt 150 gramman lihapala oli nimittäin arvokas, sen hinta oli yli 250 000 euroa. Pihvi ruskistui tasaisesti, ja kohta kokki asetteli sen hampurilaissämpylän väliin. Kaksi ruokaan perehtynyttä tutkijaa pääsi maistamaan sitä. Se maistui heidän mielestään melko lailla tavalliselta hampurilaispihviltä.

Oli elokuu 2013, ja maailmalle levisi uutinen ensimmäisestä keinolihapihvistä. Pihvi oli tuotettu laboratoriossa kasvattamalla se naudan lihaksesta eristetyistä soluista.

 

Hollantilaisen Mark Postin johtama tutkimusryhmä on päässyt pitkälle kehitellessään eläinten kantasoluista kasvatettavaa ravintoa. Ilman eläintä kasvatettavan lihan hinta on kuitenkin toistaiseksi tähtitieteellinen ja valmistusprosessi liian hidas massatuotantoon. Yhdestä solusta kasvaa kahdessa, kolmessa kuukaudessa tarpeeksi lihasmassaa pihviin, kun solut jakautuvat yhä uudestaan ja uudestaan.

Keinolihan idea on loistava. Jos lihaa voidaan kasvattaa bioreaktorien ravinneliuoksessa, vältetään eläintuotannon eettiset ongelmat.

Douglas Adamsin kirjassa Käsikirja linnunradan liftareille jalostettu lehmä haluaa tulla syödyksi ja tarjoaa itseään: ”Minä olen päivän annos. Kiinnostaisiko teitä tutustua joihinkin ruumiinosiini? Ehkä esimerkiksi lapaa?” Kirjan päähenkilö Arthur tuskailee asian kanssa. Nauta jatkaa: ”Takapaisti on myös erinomaista. Olen harrastanut liikuntaa ja syönyt paljon viljaa – joten sinne on kertynyt paljon hyvää lihaa.”

Metallitankkien lämmössä kasvava liha saattaisi tuntua kuluttajasta yhtä oudolta kuin tieteisklassikon lihaansa tyrkyttävä lehmä. Totuus kuitenkin on se, että valtaosa nykyään syötävästä ruoasta on pitkälle jalostettua. Kasveja on jalostettu satoisiksi, taudinkestäviksi lajikkeiksi ja niiden perimää on muunneltu myös geeniteknologialla. Kaupasta saatavia banaanilajikkeita ei kasva luonnonvaraisina tropiikissa, eivätkä Lapin puikulaperuna tai Siikli kuulu perunan normaaleihin kasvumuotoihin.

Teollinen, tehokas ravinnontuotanto edellyttää kontrolloituja, loppuun asti hiottuja prosesseja. Esimerkiksi jogurttia ja juustoa valmistetaan maidosta laboratoriomaisissa oloissa. Margariiniin lisätään terveydelle tärkeitä kasvisteroleita, ja jogurtti voi tarjota suolistoa helliviä probiootteja, sopia laktoosi-intoleranssista kärsiville tai olla sydänystävällinen vähärasvaisuutensa vuoksi. Terveysvaikutteiset tuotteet ovat muuttuneet osaksi jokapäiväistä ruokaamme. Voiko näitä ihmisen muokkaamia tuotteita pitää enää luonnollisina?

 

Mikä on luonnollista ravintoa, pohtii teologian tohtori, filosofi Petri Järveläinen.

”Fransiskaanimunkit erottivat uuden ajan kynnyksellä keinotekoisen ja luonnollisen sen mukaan, kuka oli minkin asian luoja. Jumalan luomat asiat olivat luonnollisia ja ihmisen, eli luodun luojan, valmistamat asiat keinotekoisia.”

Järveläinen näkee, että soluista kasvatetun lihamassan valmistamisessa ei olla uusien eettisten ongelmien äärellä. Perinteinen luonnollisuuden käsite on jo muuttunut vuosisatojen kuluessa. Keksintöjen myötä herää aina keskustelu siitä, miten pitkälle ihminen voi luoda uusia asioita.

Laboratorio, teknologia ja keinotekoisuus herättävät ihmisissä negatiivisia mielleyhtymiä. Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara antautuu spekuloimaan, miten lihan- ja nahantuottajat suhtautuisivat keinolihan tuotantoon.

”Eläintuottajat yrittävät varmasti vaikuttaa keinolihan tuotantoon kriittisesti. Kysehän on koko eläintuotannon tulevaisuudesta.”

Tuomivaara arvelee, että keinotekoisuus ja aitous asetetaan vastakkain. Kuluttajan ratkaistavaksi jää, miten uudella tavalla tuotettuun lihaan suhtaudutaan.

”Epäluuloja on paljon, ja luulen, että keinolihan läpilyönnin tärkein väline tulee olemaan halpa hinta.”

Miten edullista keinolihan pitäisi olla, jotta tavallinen kuluttaja valitsisi sen tavallisen jauhelihan sijaan? Riittäisikö, että se on samanhintaista kuin eläimestä peräisin oleva liha? Mitkä muut tekijät vaikuttavat ostopäätökseen?

 

Keinolihaa voisi markkinoida ympäristöystävällisyydellä. Maailman ruokajärjestön FAO:n mukaan maailman lihaeläinten kasvatus tuottaa enemmän kasvihuonekaasuja kuin kaikki liikenne yhteensä. Karjankasvatus aiheuttaa 15 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä, käyttää 33 prosenttia maa-alasta ja 27 prosenttia makeasta vedestä.

Suomalainen tohtori Hanna Tuomisto Euroopan komission yhteisestä tutkimuskeskuksesta on tutkinut keinolihan ympäristövaikutuksia. Hänen arvioittensa mukaan keinolihan kasvatuksesta syntyy kasvihuonekaasuja vain murto-osa siitä, mitä muodostuu aidon naudanlihan kasvattamisessa. Erityisesti naudan ja lampaan lihan tuotanto solukasvatustekniikalla vähentäisi huomattavasti kasvihuonekaasuja ja vapauttaisi tuottavaa maapinta-alaa muuhun käyttöön.

Oletetaan, että naudan ja lampaan laitumia ei enää tarvita eikä karjalle tarvitse enää kasvattaa rehua. Mitä hyötyä tästä voisi olla?

Suojeluasiantuntija Otto Bruun Suomen Luonnonsuojeluliitosta arvelee, että Suomessa voitaisiin ottaa peltoalaa takaisin metsätalouden käyttöön. Tämä puolestaan vähentäisi painetta arvokkaiden vanhojen metsien hakkuisiin. Bruun uskoo karjan vähenemisen vaikuttavan suotuisasti myös vesistöjen ravinnekuormaan ja happamoitumiseen.

”Lannalle ei tarvitsisi etsiä läjitysalueita metsistä ja soilta. Mahdollista olisi myös peltomaan käyttö energiakasvien tuotantoon.”

Perinnemaisemia ei saisi hävittää, vaikka maatalousmaasta luovuttaisiinkin, Bruun muistuttaa. Niityillä, kedoilla ja muissa perinneympäristöissä elää lähes neljäsosa uhanalaisista lajeistamme. Metsälajien suojelemiseksi olisi viisasta yhdistää pirstoutuvia metsiä uudestaan suuremmiksi. Myös soita voitaisiin palauttaa ennalleen, visioi Bruun.

Etelä-Amerikan sademetsiä on raivattu 2000-luvulla kiihtyvään tahtiin soijankasvatuksen ja karjatalouden käyttöön. Mutta kannattasiko metsää kaataa enää laidunmaaksi, jos lihan hinta romahtaisi? Pelastuisiko Amazon, jos soijaa ei enää tarvittaisi sikojen, lihakarjan ja broilerien rehun raaka-aineeksi? Loppuisiko ryöstökalastus?

Bruun on skeptinen keinolihan tulemisen suhteen. Hän näkee, että uuden tekniikan kehittämiseen ei kannata luottaa sokeasti. Varmempaa on siirtyä hiilijalanjäljeltään pienempiin liha- ja kasvituotteisiin heti. Hyvinä lihan vaihtoehtoina pidetään ainakin papuja, hernettä, soijaa, sieniproteiinivalmistetta ja soijapavuista käyttämällä valmistettua tempeä.

 

Hyönteisproteiini voisi olla yksi kiinnostavimmista perinteisen lihan korvikkeista. Helsingin yliopiston hyönteistutkijan Lena Huldénin mukaan hyönteisten kasvatus on paljon ekologisempaa kuin karjan kasvattaminen.

Vaikka teollisuusmaissa puhutaan tehokkuudesta, kehittyvissä maissa se voi olla suorastaan elinehto. Esimerkiksi Thaimaassa hyönteisten kasvatus on yleistynyt 15 vuodessa merkittävästi. Siellä hyönteisten syöntiin on pitkät perinteet ja taloudelliset ongelmat ovat vauhdittaneet hyönteisfarmien perustamista. Eivätkä toukat ja sirkat ole tarjolla vain toreilla ja kaduilla. Kokonaisia kuivattuja hyönteisiä, hyönteisjauhoa sekä purkitettuja hyönteisiä myydään myös verkkokaupoissa.

Hyönteisiin perustuva elintarviketeollisuus on saanut vähitellen vauhtia myös Euroopassa. Hollannissa ja Belgiassa voi ostaa ruokakaupasta hyönteisnugetteja ja toukanlihapullia.

Suomessa hyönteisten myyminen ihmisravinnoksi on toistaiseksi mahdotonta. EU:n ohjeita hyönteiselintarvikkeista odotellaan. Kun päätökset aikanaan saadaan, Suomeen voi nousta vaikka muurahaisfarmeja. Muurahaisten munia on meillä käytetty ravintona vuosikymmeniä.

 

Suomalainen söi Elintarviketeollisuusliiton tilastojen mukaan lihaa vuonna 2012 jo 77,5 kiloa vuodessa. Määrä on kaksi kertaa suurempi kuin maailman keskivertokansalaisella. Maailman elintarvikejärjestö FAO arvioi, että lihankulutus maailmassa tuplaantuu vuoteen 2050 mennessä. Suunta ei ole kestävän kehityksen mukainen. Ruotsissa on jo pohdittu, pitäisikö lihaa verottaa ympäristösyistä. Arvellaan, että vain hullun lehmän taudin kaltaiset epidemiat voivat rajoittaa kulutuksen kasvua.

Keinolihaa ei saa vielä kaupoista, mutta Hanna Tuomisto arvelee senkin ajan koittavan.

”Ainakin jauhelihamaisen keinolihan tuottamiseksi teknologian on jo pienessä mittakaavassa näytetty toimivan. Uskon, että kaupalliset tuotteet voivat olla saatavilla 10–20 vuoden sisällä.”

Tuomisto muistuttaa, että kaikki riippuu kuitenkin siitä kuinka paljon tutkimukseen satsataan. Keinolihan kehittäjät ovat ajan hermolla. Milanon maailmannäyttely 1.5.–31.10.2015 on nimeltään ”Planeetalle ravintoa, elämälle energiaa” (Feeding the Planet, Energy for Life). Tiettävästi näyttelyssä esiintyy myös New Harvest -organisaatio, joka ilmoittaa keräävänsä rahoitusta kestävän ruoantuotannon kehittämiseksi.

 

Ehkä viidenkymmenen vuoden kuluttua meillä kaikilla on jääkaapin vieressä lämpökaappi, jossa kasvatamme mieleisemme lihat. Kahvi- ja viinihifistelijät ovat korvautuneet liha- ja kalahifistelijöillä. Muutamasta krokotiilin kantasolusta voi kätevästi kasvattaa lihat illallista varten. Terveysintoilijat tilaisivat lämpökaappiinsa kantasoluja, joista kasvatettu liha olisi proteiinikoostumukseltaan heille räätälöityä. Kuka enää tapetun eläimen lihaa söisi.

 

Kirjoittaja on väitellyt tohtoriksi maatalouden biodiversiteettikysymyksistä.