Kittilän valtuusto valitsi uuden kunnanhallituksen: Enemmistö jäsenistä syyteharkinnassa

”Heti alkajaisiksi uuden kunnanvaltuuston enemmistö osoitti täydellistä piittaamattomuutta", sanoo professori Pekka Viljanen.

Kittilä
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kittilän uusi kunnanvaltuusto valitsi kokouksessaan maanantaina 19. kesäkuuta lukuisiin kunnan toimielimiin päättäjiä, jotka ovat edellisellä valtuustokaudella päätyneet syyteharkintaan epäiltyinä virkarikoksista.

Kunnanhallitukseen valittiin kaikkiaan yhdeksän varsinaista jäsentä. Heistä viisi on syyteharkinnassa kuntaa koskevassa laajassa rikostutkinnassa. Epäillyt virkarikokset liittyvät kunnan päätöksentekoa koskevaan KRP:n tutkintaan.

Valtuuston kokous kesti yli kahdeksan tuntia. Syyteharkinta ei estänyt valtuustoa valitsemasta näitä henkilöitä toimielimiin.

Kunnanhallituksen uudessakin kokoonpanossa puheenjohtajana toimii jo syksystä 2016 lähtien kunnanhallitusta johtanut Pekka Rajala (kesk). Ensimmäisenä varapuheenjohtajana on Tarmo Salonen (ps) ja toisena varapuheenjohtajana Tuula Mertaniemi Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmittymästä (omk).

Muut jäsenet ovat Merja Korva (kesk), Vuokko Mäntymaa (kesk), Raili Fagerholm (vas), Vilho Molkoselkä (vas), Sakari Kautto (sd) ja Ahti Ovaskainen (omk).

Puheenjohtajista ja jäsenistä vähemmistö, eli neljä henkilöä, ei ole syyteharkinnassa: Pekka Rajala, Sakari Kautto, Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen.

 

Maanantaina valitun tarkastuslautakunnan kuudesta jäsenestä peräti kolme on syyteharkinnassa kuntaa koskevassa virkarikostutkinnassa.

Tällä kolmikolla on halutessaan enemmistö, koska syyteharkinnassa olevan puheenjohtajan Jukka Salmen (kesk) ääni ratkaisee äänestyksen päättyessä tasan.

Patentti- ja rekisterihallituksella on käynnissä laaja tutkinta Kittilän kunnan tilintarkastuksesta.

 

Rikos– ja prosessioikeuden emeritusprofessori Pekka Viljanen vaatii  valtiovarainministeriötä käynnistämään välittömästi Lex Kittilän mukaiset toimet Kittilässä. 

”Heti alkajaisiksi uuden kunnanvaltuuston enemmistö osoitti täydellistä piittaamattomuutta suorittaessaan tällaisia luottamushenkilövalintoja. Näyttää siltä, että laajan rikostutkinnan keskellä Kittilän päättäjien enemmistö ei ole oppinut mitään aiemmista virheistään”, Viljanen sanoo.

Emeritusprofessori kertoo kevään aikana seuranneensa Lapin medioista uutisia Kittilän luottamuspaikkojen jakoa koskevista neuvotteluista.

”Jossakin uutisessa sanottiin, että enemmistökoalitio ei pitänyt valtuuston puheenjohtajaa Inkeri Yritystä yhteistyökykyisenä. Onko tämä ymmärrettävä niin, että jos ei suostu rikkomaan kuntaa koskevia lakeja, ei ole yhteistyökykyinen – ja jos taas suostuisi, niin olisi yhteistyökykyinen”, Viljanen sanoo.

Viljanen sanoo ehtineensä jo toivoa, että uudella valtuustokaudella palattaisiin hyvän hallinnon mukaiseen päiväjärjestykseen. Hän kertoo olevansa hyvin pettynyt siitä, että useat uudetkin valtuutetut näyttävät jatkavan edellisen valtuuston enemmistön linjaa.

”Mutta päättyneen valtuustokauden viimeisimmät tapahtumat antoivat jo viitteitä siitä, että ei kunnan päätöksenteko ole menossa parempaan suuntaan. Vakavista petos- ja virkarikoksista syyteharinnassa olevan Timo Kurulan valinta vt. kunnanjohtajaksi osoitti sellaista harkintakyvyn puutetta päättäjiltä, että en näe muuta mahdollisuutta kuin valtiovarainministeriön väliintulon Lex Kittilän avulla”, Viljanen korostaa.  

Lex Kittilässä on kyse siis siitä, että valtiovarainministeriö voi viime kädessä pidättää virkarikoksista epäillyt luottamushenkilöt päätöksenteosta syyteharkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi, ellei kunnanvaltuusto sitä suostu tekemään.

 

Maanantaina 19. kesäkuuta valtuustossa käyty kahdeksan tunnin äänestysrumba viittaa siihen, että kunnanvaltuustoon olisi syntymässä 19 valtuutetun koalitio, joka voi enemmistön valtuuksin tehdä mitä haluaa – ja kahdeksan valtuutetun koalitio, joka äänestykseen mentäessä häviää.  

Valtuuston kokouksessa uusi kunnanhallitus valittiin suhteellisella vaalilla, kuten valtaosa muistakin kunnan toimielimistä.

Näin siksi, että Kittilään ehti jo kevään neuvottelujen aikana muodostua kaksi ryhmittymää:

Ensinnäkin 19 jäsenen ryhmittymä, jossa ovat mukana keskusta (9 valtuutettua), vasemmisto (4), perussuomalaiset (3), SDP (1),  kristillisdemokraatit (1) ja Kuntalaislista (1).

Ja toiseksi kahdeksan jäsenen ryhmittymä, jossa on mukana kuntavaalien paikallinen yllättäjä ja suurin voittaja Oikeudenmukainen Kittilä (6 valtuutettua), vihreät (1) ja kokoomus (1).

”Kittilä on kuin suomettumisen ajan Suomi.”

Kittilässä valtuustoryhmien välisissä neuvotteluissa on vuosikymmenten ajan – aina tähän kevääseen asti – lähdetty siitä, että kaksi suurinta valtuustoryhmää jakavat kunnanhallituksen ja -valtuuston ykköspuheenjohtajuudet.

Kun viime kaudella vielä vasemmiston riveistä kunnanvaltuustossa puhetta johtanut Inkeri Yritys luotsasi äänivyöryllä Oikeudenmukaisen Kittilän toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi, keskustan vedolla tulevan 19 valtuutetun joukko päätti, että Yritykselle ei anneta kunnanvaltuuston tai -hallituksen puheenjohtajan mandaattia.

Oikeudenmukainen Kittilä pääsi neuvotteluihin mukaan viime vaiheessa – ja Inkeri Yrityksen mukaan käytännössä siinä vaiheessa paikat oli jo jaettu muiden kesken.

”Kittilä on kuin suomettumisen ajan Suomi. Kansan vaaleissa ilmaisemasta tahdosta riippumatta samat ryhmät miehittävät johtopaikat”, emeritusprofessori Viljanen sanoo.

”Eiköhän kuntalaisten mitta jossakin vaiheessa tule täyteen. Toivottavasti.”

Suhteellisen vaalin jälkeen valtuuston puheenjohtajaksi valittiin vasemmistoliiton Aki Nevalainen, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Yrjötapio Kivisaari (kesk), toiseksi varapuheenjohtajaksi Inkeri Yritys (omk) ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Toni Kenttälä (ps).

 

Maanantaina kunnanvaltuustossa Oikeudenmukaisen Kittilän, vihreiden ja kokoomuksen valtuutetut tekivät aloitteen, jonka mukaan kunnan pitäisi ryhtyä toimiin vt. kunnanjohtaja Timo Kurulan (kesk) pidättämiseksi virastaan, koska Kurula on syyteharkinnassa virka- ja petosrikosepäilyistä johtamaansa kuntaa kohtaan.

Kahdeksikko, joka koostuu Inkeri Yritystä lukuun ottamatta uusista valtuutetuista, esitti samalla, että kunnanhallitus käynnistäisi toimet virkarikosepäilyistä syyteharkinnassa olevien päättäjien pidättämiseksi luottamustehtävistään syyteharkinnan ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi.

Heidän mukaansa olisi parempi, että päätöksenteko pidettäisiin kunnan omissa käsissä niin ettei valtiovarainministeriön tarvitsisi puuttua asiaan.

Se tiedetään jo, että toimintansa aloittaneessa uudessa valtuustossa on 11 valtuutettua ja lisäksi useita varavaltuutettuja, jotka ovat syyteharkinnassa virkarikosepäilyistä.

Kun kunnanhallituksen varsinaisina jäseninä heistä on viisi, Yrityksen valtuuston kokouksessa lukemalle ja koko ryhmittymän yhdessä tekemälle aloitteelle ei ehkä hurrata kunnanhallituksessa.