Yli puolet Kittilän valtuustosta uusiksi – Laittomuuksia vastustanut vaalilista kahmi viidenneksen äänistä

Keskusta hävisi, mutta säilytti suurimman puolueen paikkansa.

Kittilä
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen

Oikeudenmukainen Kittilä -vaalilistan Inkeri Yritys nousi Kittilän kuntavaalien äänikuningattareksi ennennäkemättömällä äänimäärällä, jolla olisi irronnut valtuustopaikka monen suurehkon kaupungin valtuustossakin.

Kittilän kuntavaalien tulos ehti kiinnostaa ennen varsinaista vaalipäivää laajalti myös kunnan ulkopuolella, mutta vain harva uskalsi ennakoida vaalitulosta. Sen verran turbulenttia Kittilän kunnalliselämä on viime vuosina ollut.

Vain muutama viikko ennen vaaleja Kuntalehti (4/2017) ryhtyi ennakoimaan Kittilän vaaliasetelmia. Kuntalehdessä vaalianalyytikkona debytoinut politiikantutkimuksen yliopistonlehtori Tapio Nykänen Lapin yliopistosta arvioi lehden haastattelussa, että Inkeri Yrityksen luotsaama ehdokaslista voisi saada 1-3 valtuustopaikkaa.

”Mutta sen suurempi menestys olisi yllätys”, hän totesi. Nykäsen mukaan vaalit eivät toisi suurta muutosta Kittilän päätöksentekoon, koska ehdokasasettelun perusteella suurempaan vallanvaihdokseen ei olisi aineksia.

Kittilän asukkaat näkivät muutostarpeen suurempana kuin tutkija Nykänen.