Kittilän kunnanhallitus pelasi aikaa: Palautti Eilavaara-asiat uuteen valmisteluun

Laki velvoittaa kuntaa säilyttämään asiakirjat, joiden poistamista nyt pohditaan.
Kittilän kunnantalo.
Kittilän kunnantalo. © Otto Ponto

Kittilän kunnanhallitus päätti kokouksessaan tiistaina 4. heinäkuuta  äänestysten jälkeen palauttaa niin sanotut Eilavaara-asiat uuteen valmisteluun. Käytännössä kunnalla ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja siinä, kuinka asiassa tulee edetä.

Kunnanhallituksen piti kokouksessaan päättää, luovuttaako kunta oikeustieteen lisensiaatti Pertti Eilavaaralle tämän vaatimusten mukaisesti Eilavaaran laatimat asiakirjat sekä hänen lähettämänsä laskun ja siihen liittyvät karhulaskut.

Lisäksi kunnan tulisi Eilavaaran mukaan luovuttaa hänelle kaikki asiakirjakopiot tai hävittää ne. Eilavaara lupasi perua kunnalle lähettämänsä laskun, jos kunta palauttaa ja hävittää paperit.

Suomen Kuvalehden mukaan kyseisen laskun on kuitenkin jo maksanut Kittilän keskustan kunnallisjärjestö.

Virallisesti Eilavaara ei ole edes toimittanut kuntaan ainuttakaan lausuntoa, eikä sellaisia ole häneltä kunnan päätöksillä tilattu. Asiakirjat kuntaan toimitti keskellä poliisitutkintaa keväällä 2015 silloinen kunnanvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Markku Mäkitalo (kesk).

 

Hallintojohtaja Esa Mäkinen esitti kunnanhallitukselle, että Eilavaaran vaatimuksiin ei suostuta. Kunnan arkistoon toimitettuja asiakirjoja ei voida noin vain poistaa arkistosta.

Kunnanhallitus päätti kuitenkin äänin 7–2 palauttaa asian uuteen valmisteluun ja käynnistää neuvottelun asiasta Eilavaaran kanssa, vaikka käytännössä kunnalla ei ole neuvotteluvaraa asiassa. Arkistolaki velvoittaa kuntaa säilyttämään kunnan arkistoon toimitetut asiakirjat.

Oikeudenmukainen Kittilä -ryhmän kunnanhallituksen jäsenet Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen äänestivät hallintojohtaja Esa Mäkisen esityksen puolesta ja jättivät eriävät mielipiteensä päätökseen samoin kuin hallintojohtaja Mäkinen.

 

Toinen kunnanhallituksen listalla ollut Eilavaara-asia koski hänen lähettämäänsä toista laskua, joka tuli ilmi vasta hiljattain vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornbergin jäätyä eläkkeelle toukokuun alussa.

Tornbergin jäljiltä löytyi kunnan asiakirjajärjestelmiin kirjaamattomia Eilavaaran kirjelmiä ja lukuisia karhulaskuja molemmista laskuista.

Alkuperäistä laskua ei kuitenkaan löydy kunnasta. Asiakirjoista näkyy, että toisen lausunnon on tilannut silloinen kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula (kesk).

Hallintojohtaja Mäkinen esitti, että laskua ei hyväksytä, koska kunnassa ei ole alkuperäistä laskua eikä kunta ole tehnyt päätöstä lausunnon tilaamisesta.

Kunnanhallitus päätti äänin 6–2, yhden äänestäessä tyhjää, palauttaa tämänkin asian uuteen valmisteluun ja ottaa asianajaja Jarmo Junturan selvittämään laskuasiaa. 

Mertaniemi ja Ovaskainen äänestivät tässäkin asiassa hallintojohtajan esityksen puolesta ja jättivät eriävät mielipiteensä. Perussuomalaisten Antti Pekkala äänesti tyhjää.

 

Jarmo Juntura toimi keväästä 2016 aina vuoden 2017 helmikuulle asti kunnan ja irtisanotun kunnanjohtajan Anna Mäkelän välisissä sopimusneuvotteluissa kunnan asianajajana. Sopimusneuvotteluista tuli julki hämmentäviä menettelyjä.

Juntura toimi taustalla myös vt. kunnanjohtaja Timo Kurulan valintaprosessissa. Hän laati kunnanhallituksen esityksen pohjaksi ansiovertailun, jossa biologian lehtori Kurula osoittautui selvästi ansioituneimmaksi vt. kunnanjohtajan tehtäviin.

Ansiovertailu laadittiin toukokuun 2017 kunnanvaltuuston kokousta varten, kun Kurula valittiin jo toistamiseen samaan virkaan

Eilavaara-asia on Oulun syyttäjänviraston syyteharkinnassa. Epäiltyinä törkeän petoksen yrityksestä sekä virka-aseman väärinkäyttämisestä ovat nykyinen vt. kunnanjohtaja Timo Kurula sekä edellisen valtuustokauden kaksi keskeistä vaikuttajaa: siloinen valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Markku Mäkitalo ja kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Aki Maunula (vas).