Kittilä: 38 kuntapäättäjää sai syytteet entisen hallintojohtajan hyllyttämisestä ja syrjimisestä

Hallintojohtaja Esa Mäkisen muutaman vuoden takainen siirtäminen pois keskeisistä tehtävistään toi syytteet suurelle joukolle Kittilän päättäjiä.

Kittilä
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lapin käräjäoikeus tiedotti keskiviikkona 12. helmikuuta, että käräjäoikeuteen on tullut vireille Kittilän kunnan päätöksentekoa koskeva rikosasia, jossa syyttäjä vaatii vastaajille rangaistusta virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta tai tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Syytteen mukaan epäiltyjen virkarikosten tekoajankohdat ovat 11. elokuuta 2015 – 12. tammikuuta 2016 sekä 11. syyskuuta 2017 – 31. lokakuuta 2017.

Kyse on kuntapäättäjien toimista tuolloin  hallintojohtajana toiminutta Esa Mäkistä kohtaan.

Mäkinen toi keväällä 2015 kunnanhallitukseen – ja samalla julkisuuteen – yksittäisille johtaville kuntapäättäjille kaikessa hiljaisuudessa lainopillista apua antaneen oikeustieteen lisensiaatti  Pertti Eilavaaran laskun, jonka keskeiset luottamushenkilöt olivat yrittäneet maksattaa kunnalla. Tästä keskusrikospoliisi käynnisti rikostukinnan.

Tämän jälkeen elokuussa 2015 kunnanvaltuusto vei hallintojohtaja Esa Mäkiseltä keskeiset työtehtävät hallintosääntöä muuttamalla kuulematta häntä ensin.

Mäkiseltä vietiin muun muassa kunnanhallituksen sihteerin tehtävät sekä oikeus toimia kunnanjohtajan varahenkilönä.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi kunnanvaltuuston päätöksen kesäkuussa 2016. Kunta valitti päätöksestä KHO:een, mutta KHO piti hallinto-oikeuden päätöksen voimassa tammikuussa 2017 antamallaan päätöksellä.

Syksyllä 2017 Esa Mäkistä estettiin toimimasta esittelijänä kunnanhallituksessa.

Kesän aikana kunnanvirastolta oli löytynyt Eilavaaran toinen lasku, jonka kunnanhallituksen enemmistö halusi tuolloin maksaa, vaikka tähänkin laskuun liittyvä lakiapu oli tilattu ilman kunnan hankintapäätöstä kunnan johtavien viranhaltijoiden tietämättä.

Sekä Eilavaaran ykköslaskuun että kakkoslaskuun liittyvistä päätöksenteon vyyhdeistä on nostettu jo aiemmin syytteet.

Syytteeseen on siis asetettu kaikkiaan 38 luottamushenkilöä kahdelta eri valtuustokaudelta. Lisäksi syyte on nostettu myös entistä vs. kunnanjohtajaa Kyösti Tornbergiä vastaan.

Näiden 38 kuntapäättäjän joukossa ovat muiden muassa kunnanvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Aki Nevalainen (vas), ensimmäinen varapuheenjohtaja ja kunnanhallituksen varajäsen Yrjötapio Kivisaari (kesk), kolmas varapuheenjohtaja Toni Kenttälä (ps). Syytteen sai myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Pekka Rajala (kesk).

Edelleen syytteet on nostettu kunnanhallituksessa joko varsinaisina tai varajäseninä nykyään toimivia Marita Toivasta (vas), Raija Palosaarta (kd), Sakari Kauttoa (sd) ja Antti Pekkalaa (ps) vastaan.

Kunnanhallituksen jäsenistä osa on valtiovarainministeriön hyllyttäminä Lex Kittilän nojalla.

Korkein hallinto-oikeus antanee hyllytyspäätöksestä ratkaisunsa vielä tämän vuoden aikana. Hyllytetyistä kunnanhallituksen jäsenistä syytteeseen asetettiin nyt myös kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Raili Fagerholm (vas), Merja Korva (kesk) ja Vuokko Mäntymaa (kesk).

Syytteeseen asetettujen joukossa on myös Timo Kurula (kesk), joka toimi kunnanhallituksen puheenjohtajana vuonna 2015 ja kesällä ja alkusyksystä 2017 vs. kunnanjohtajana.

Kaikki syytteeseen asetetut 39 henkilöä ovat kiistäneet syytteet.

Kunnanhallituksen ja –valtuuston puheenjohtajistosta vain kunnanhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Tuula Mertaniemi ja valtuuston toinen varapuheenjohtaja Inkeri Yritys ovat säästyneet syytteiltä. Molemmat edustavat Oikeudenmukainen Kittilä –ryhmittymää kunnanvaltuustossa.

Käräjäoikeuden mukaan syytteen tarkempi sisältö tulee julkiseksi sen jälkeen, kun syyte on esitetty käräjäoikeuden istunnossa. Asian suullinen käsittely alkaa aikaisintaan loppuvuodesta 2020.

Syyskuussa 2020 alkaa Rovaniemen hovioikeudessa virkarikosoikeudenkäynti muun muassa Kittilän entisen kunnanjohtajan Anna Mäkelän irtisanomista  koskevassa asiassa. Lapin käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet kesäkuussa 2019 antamallaan tuomiolla.