Kevitsan kaivos menestyy – Talvivaara ei

SK:n arkistoista: Avoin keskusteluyhteys globaalien yritysten, kuntien ja yliopistojen välillä on ainut tapa hallita kaivosten riskejä.

kaivokset
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen kaivosteollisuuden yllä on leijunut varjo 2010-luvulla. Yksi syy tähän on ollut kaivosyhtiö Talvivaara.

Kaivoksella oli alusta alkaen ongelmia tuottaa nikkeliä. Kipsisakka-altaan murtuminen aiheutti valtavan vesivuodon: metallipitoista vettä valui lähijärviin. Virheistä ovat kärsineet kaikki: luonto, sijoittajat, paikalliset asukkaat ja työttömäksi jääneet ihmiset. Sekä kaivosteollisuus ja sen maine. Jälkipyykkiä pestään oikeussaleissa, ja Talvivaaran kohtalo on valtion käsissä. Konkurssiin asetetulle yhtiölle haetaan jatkajaa, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Talvivaara on kuitenkin vain yksi Suomen kaivoksista. Vuonna 2012 avattu Kevitsan kaivos Sodankylässä on ollut menestys. Tutkimuksen mukaan se tuo Suomen kaivoksista eniten työtä ja rahaa.

Suomen Kuvalehti kävi kesällä 2008 tutustumassa Kevitsan kaivosalueeseen, johon vasta suunniteltiin Suomen suurinta avolouhosta.

 

Sodankylän keskustasta 20 kilometriä pohjoiseen kääntyy vasemmalle Jussinvaarantie. Siellä sijaitsee vanha Kersilön kyläkoulu, joka on muuttunut kaivosyhtiö Kevitsa Miningin konttoriksi.

Rakennus on kaksikerroksinen vanha puutalo. Sisällä portaikossa riippuu tauluja kultakehyksissä.

Ei sentään. Kehykset ovatkin puuta ja kultakin vain maalia.

Janne Siikaluoma on vastassa. Konttorin pöydät ovat täynnä karttoja sekä piirroksia kaivosalueesta.

Siikaluoma on geologi. Hän etsii ja tutkii työkseen arvometalleja Kevitsa Mining Oy:lle.

Hän on lupautunut oppaaksi Kevitsan kaivosalueelle. Sinne on matkaa parikymmentä kilometriä.

Suuntaamme Siikaluoman Toyota Hiluxin kohti pohjoista.

Petkulan kylätie on erittäin kuiva ja pölisee. Muutama poro poukkoilee pitkin ojanpiennarta. Niillä on räkkä päällä.

Saavumme kaivosalueelle. Se ei näytä kaivokselta. Pikemminkin se näyttää risukolta, joka on kaadettu.

”Se ei ole risukko, vaan rääsikkö”, korjaa Sodankylän kunnan yritysasiamies Kauko Nurmela, joka myös on saapunut tutkailemaan kaivosaluetta.

Siikaluoma selvittää, että alueelle nousee Suomen suurin avolouhos, jonka strategiset mitat ovat 800 metriä kertaa 1000 metriä eli 80 hehtaaria. Syvyyttä louhokselle tulisi yli 400 metriä.

Nyt rakennetaan 8,5 kilometrin mittaista tietä sekä Kitisen ylittävää kaksipalkkista betonisiltaa.

Veljekset Karjalainen Oy on urakoitsija, valvonnasta vastaa Skanska.

Urakoitsija Perttu Lahdenperä kertoo töiden sujuneen hyvin.

”Pelättiin kevättulvaa, muttei se tullutkaan. Se olisi voinut syödä työpadon.”

Silta jouduttiin rakentamaan, koska viereinen Vajukosken voimalaitoksen silta ei kestäisi rekkaliikennettä, joka alkaisi kaivoksen avauduttua.

Vajukosken voimalaitos valmistui vuonna 1984 ja tuottaa 21 megawattia sähköä. Tuolla määrällä ruokitaan 3 400 omakotitaloa vuodessa.

Kaivokselle voimalaitoksesta ei ole apua. Teho loppuu.

Siltaa rakentavat kolme kirvesmiestä ja yksi raudoittaja. Apumies häärää taustalla.

Itse tietöihin on palkattu 15 miestä. Töiden pitäisi valmistua elokuussa 2008.

Mitä mieltä urakoitsija Lahdenperä on kaivoksen avaamisesta?

”Mie kävin Talvivaaran kaivoksella töissä. Sinne on 500 kilometriä siivu. Kivempihan se tästä kotijalasta on töissä käydä”, virnuilee Lahdenperä.

 

Kaivospiirin pinta-ala on neljätoista neliökilometriä, se on yksi tuhannesosa Sodankylän kunnan pinta-alasta.

Rikastamo nousisi louhoksen välittömään läheisyyteen ja siellä rikastettaisiin nikkeliä, kuparia ja rikastushiekkaa.

Kevitsan malmiesiintymä sisältää 0,3 prosenttia nikkeliä ja 0,5 prosenttia kuparia. Kultaa on myös pieni määrä.

Mitä tämä tarkoittaa?

Siikaluoma miettii hetken.

”Otetaan Kevitsan malmiesiintymästä näyte. Näytteen massasta 0,3 prosenttia on nikkeliä ja 0,5 prosenttia kuparia.”

”Rikastushiekassa ei ole metalleja. Siitä erotellaan korkeat ja matalat rikkipitoisuudet pois ja sivukivet ajetaan sivukivialueille.”

Kuusamosta kotoisin oleva ja Oulussa opiskellut Siikaluoma on viihtynyt Sodankylässä, sillä harrastuksille on hyvät puitteet.

”Kalastan ja metsästän”, Siikaluoma sanoo. Hän ei koe minkäänlaista ristiriita kaivostoiminnan ja luontoharrastusten välillä.

”Tänne kyllä mahtuvat molemmat.”

 

Kuntapäättäjät nuoleskelevat huuliaan, kun puhutaan Kevitsan kaivoksen avaamisesta.

Syykin on selvä – yli 200 työpaikkaa toisi lamanruntelemalle kunnalle rahaa ja hyvinvointia roppakaupalla.

Elinkeinojohtaja Jyrki Manninen ei säästele sanoissaan, kun hän kertoo kaivoshankkeen myönteisistä vaikutuksista.

”Taloudellinen vaikutus on merkittävä”, kehuu Manninen.

”Tällä on valtava vaikutus kunnan palvelutason ylläpitämiseen ja kehittämiseen”, jatkaa puolestaan kunnan yritysasiamies Kauko Nurmela.

Kunnan päättäjät ovat istuneet ahkerasti samassa pöydässä kaivospomojen kanssa. He ovat tilanneet kaksi selvitystä kaivoksen vaikutuksista kuntatalouteen ja työllisyyteen.

Tulokset ovat positiivisia. Riskejä ei nähdä.

Edes tieto siitä, että kaivos toimisi aktiivisesti vain 15 vuotta, ei pelota päättäjiä.

”On tarkoitus aloittaa Lapin yliopiston kanssa yhteistyö, jossa tutkitaan, mitä toimenpiteitä tulee tehdä, kun kaivos loppuu”, Nurmela sanoo.

”Jos tiedämme, että kaivos loppuu, niin voimme varautua siihen ja kehittää tukitoimia”, Manninen jatkaa.

Kevitsan kaivososaston päällikkö Matti Pulkkinen myöntää, että kaivostoimintaan liittyy paljon riskejä. Markkinahintojen heittelyt sekä malmin ehtyminen ovat riskeistä suurimmat.

Hän on palannut juuri Englannista, jossa käytiin neuvotteluja kaivoksen omistavan First Quantumin Ltd:n johtajien kanssa kaivoksen tulevaisuudesta.

”Meillä on menossa nyt teknis-taloudellinen selvitys. Omistaja oli sitä mieltä, että lisäselvityksiä tarvitaan. Kaivoksen avaaminen on iso prosessi.”

Sitä se todella on. Sodankylän kunnan vuotuiset menot ovat yhteensä noin 43 miljoonaa euroa. Kaivosyhtiön investoinnit Kevitsaan ovat seuraavan kahden vuoden aikavälillä noin 200 miljoonaa euroa.

Pulkkinen korostaa, ettei lopullista kaivospäätöstä ole vielä tehty. Kauppa- ja teollisuusministeriö on pyytänyt lisäselvityksen muun muassa ympäristövaikutuksista.

”Kaivoslupa tulee todennäköisesti elokuun lopulla, jonka jälkeen kaivosyhtiö tekee lopullisen päätöksen siitä milloin kaivos avattaisiin.”

 

Kaivosyhtiön näkökulmasta yksi suurimmista haasteista on ammattitaitoisten työnjohtajien ja teknikoiden saanti työmaalle.

”Kaivosteknikoita ei ole koulutettu yli kymmeneen vuoteen”, Pulkkinen toteaa.

Rovaniemen ammattikorkeakoulussa alkaa ensi syksynä kaivosalan työnjohtajien koulutusohjelma. Koulutukseen hakijoita oli yli 70. He kaikki olivat amk-tasoisia insinöörejä edelliseltä koulutukseltaan.

Tämä ei kuitenkaan tyydytä Pulkkista kokonaan. Hän kritisoi voimakkaasti valtion ajamaa koulutuspolitiikkaa.

”Rovaniemen koulutusohjelma antaa hyvän perusrungon, mutta heiltä puuttuu silti peruskoulutus.Heiltä puuttuu perusosaaminen kaivosalan työnjohtajien tehtäviin.”

”Kaivosyhtiö joutuu kädestä pitäen opettamaan työnjohtotehtäviin valittuja henkilöitä”, vaikeroi Pulkkinen.

Ammattikoulutettuja kaivosmiehiä kaivokselle saadaan. Siitä pitää huolen Sodankylän ammattiopisto. Se tarjoaa kaivosalan työntekijätehtäviin johtavan kaivosalan perustutkinnon yhteistyössä Länsi-Lapin ammattiopiston kanssa.

Nurmela ja Manninen luottavat, että kaavaillut täsmäkoulutushankkeet toteutuvat yhdessä ammattikoulujen, kaivosyhtiöiden ja valtion kesken.

”Normaalin ammattikoulutuksen kautta ei kerkiä valmistumaan ammattitaitoisia kaivosmiehiä. Tämän vuoksi on järjestettävä nopeita täsmäkoulutuksia.”

Kuka rahoittaa koulutuksen?

”Kunta ei laita koulutukseen rahaa.Valtio ja mahdollisesti myös kaivosyhtiö osallistuisi koulutuskustannuksiin”, sanoo Nurmela.

”Keskusteluja on kyllä käyty. Emme halua kuitenkaan aloittaa koulutuksen rahoitusta vielä, sillä kaivos aukaistaan aikaisintaan kahden vuoden kuluttua, jolloin koulutettu porukka on voinut jo lähteä muualle töihin”, pelkää Pulkkinen.

Kaivosmiehen koulutus kestää noin 1,5 vuotta. Oppisopimusvaihtoehtoa on myös mietitty. Se takaisi niin sanotun täsmäkoulutuksen eri kaivostehtäviin.

 

Mihin kaikki työntekijät majoitetaan?

Tämä on pulma, joka vaatii kunnalta pikaista ratkaisua.

Aikaisemmat kaivokset ovat osoittaneet, että alueille syntyy niin sanottuja resurssiyhdyskuntia, jotka ovat väliaikaisia. Ne synnyttävät alueille muun muassa järjestyshäiriöitä.

Kaivoksen rakennusvaiheessa Sodankylään tulee yli 300 keikkatyöläistä, jotka alkavat rakentaa kaivoskompleksia.

Kunnalla on tarjolla keikkamiehille ainoastaan pieniä solukämppiä.

Kun rakennusvaihe on ohi ja itse kaivostoiminta alkaa, tilanne on toinen, lupailevat kunnan virkamiehet.

”Meillä on noin 200 vapaata omakotitalotonttia sekä vapaita rivitalo- että kerrostalotontteja”, luettelee Nurmela.

Pulkkinen toteaakin, että kaivosyhtiön ensisijainen toive on saada itse kaivokselle paikallisia ihmisiä töihin, joilla on jo asunnot kunnassa.

”Uskomme myös paluumuuttajiin, joilla on alueella mökki tai asunto. Lähikunnat ovat seuraavana listalla ja viimeinen vaihtoehto on rekrytoida väkeä kauempaa.”

Tilanpuutteesta ei Sodankylässä tarvitse kärsiä – Suomen toiseksi suurimman kunnan pinta-alla on yli 12 000 neliökilometriä.

Inari on suurin: 17 000 neliökilometriä, 5 prosenttia Suomen pinta-alasta.

 

Juhani Maijala on Oraniemen paliskunnan poroisäntä.

Kevitsan kaivosalue on osaksi paliskunnan laidunalueen päällä. Poroisännälle ja paliskunnan kaikille 150 poromiehelle tämä tarkoittaa työmäärän lisääntymistä. Poroja paliskunnassa on noin 6 000.

”Käytännön toiminnot vaikeutuvat. Kaivosalue nimittäin sijaitsee talvilaidunalueella.”

Paliskunta ei kuitenkaan ole eilisen teerenpoika, kun väännetään kättä korvauksista ja elinkeinosta.

Paliskunta on kokenut Lapin kehitysvaiheet. Kemijoki-yhtiön kanssa vuosikymmeniä taistellut paliskuntaisäntä on taisteluista viisastunut.

Maijala kertoo, kuinka kaikki Napapiirin pohjoispuolen vesivoimalat mukaan lukien tekoaltaat Lokka ja Porttipahta ovat vieneet osansa paliskunnan laidunmaista – toki korvausta vastaan.

Paliskunta, kaivosyhtiö ja Sodankylän kunta ovat olleet aktiivisesti keskusteluyhteydessä. Heillä kaikilla on sama päämäärä: kaivos tulee avata.

”Ehkä yksittäiset poromiehet voivat ajatella, ettei kaivos ole hyvä asia, mutta paliskunta ei vastusta kaivosta”, Maijala tuumailee.

Sitten hän innostuu puhumaan kuin innovaatiojohtaja.

”Me paliskunnassa olemme tottuneet jatkuvaan muutokseen. Yhteiskunta muuttuu, tilanteet muuttuvat, kaikki muuttuu”, paasaa poroisäntä ja yrittää samalla tähyillä Hiacen ikkunasta poroja, jotta kuvaaja saisi napattua kuvia.

”Ei niitä näy, ne on räkässä.”

 

Geologi Tapani Mutanen löysi vuonna 1973 Sodankylän Kevitsasta nikkeliesiintymän. Siitä alkoi yli 30 vuotta kestänyt vääntö: kannattaako Kevitsan alueelle rakentaa avolouhos, josta louhitaan malmia ja rikastetaan pääasiassa nikkeliä ja kuparia?

Valtion luovuttua malmin etsinnästä vuonna 1995 malmin etsintä siirtyi yksityisille ja globaaleille yhtiöille.

Outokumpu teki koekairauksia aina vuoteen 1998 saakka, kunnes se luovutti alueen ministeriölle.

Kanadalainen kaivosyhtiö Scandina vian Minerals Ltd. teki vuonna 2000 Kevitsan alueelle valtausvarauksen ja alkoi tutkia alueen malmiesiintymää.

Syksyllä 2006 rekisteröitiin suomalainen tytäryhtiö Kevitsa Mining Oy, joka jatkaa Kevitsan kaivoksen kehittämistä.

Toronton ja Lontoon pörsseihin listautunut globaali kaivosjätti First Quantum Ltd. osti Scandinavian Mineralsin omistaman malmiesiintymän keväällä 2008, 175 miljoonan euron kauppahintaan.

Tällä hetkellä on käynnissä kaivoshankkeen ensimmäinen rakennusvaihe. Toinen vaihe on tarkoitus aloittaa vuoden 2009 alussa. Tuolloin rakennettaisiin rikastamo, vesilinjat, konttori ja jätealtaat. Malmin louhinta ja rikastaminen aloitettaisiin aikaisintaan vuonna 2010.

 

Lapissa on tilaa kaivoksille ja luontomatkailulle, mutta voivatko ne elää rinta rinnan?

Lapista on vuosikymmeniä käyty eri keskusteluja siitä, mihin suuntaa maakuntaa tulisi kehittää.

Välillä Lappi on ollut kultakaivos, välillä arvoton ja kylmä erämaa.

2000-luvulla Lappi on kokenut kovia. Tehtaita on lopetettu, ihmisiä on jäänyt työttömäksi, eivätkä nuoret näe tulevaisuutta Lapissa.

Kehityssuunta on ollut 20 viime vuotta voimakkaasti luontomatkailuun päin. Myös porotalous on edelleen tärkeä elinkeino Lapissa.

Valtion tehtaat, jotka ovat muuttaneet kustannustehokkaisiin maihin, ovat vieneet hajutkin mennessään.

Lapin kehitysstrategia on edelleen tukea luontomatkailua ja sen oheistoimintaa. Nyt se on saanut kilpakumppanin, kaivosteollisuuden.

 

Lapin yliopiston sosiologian professori Asko Suikkanen penää kaksivaiheista sosiaalisten vaikutusten arviointia (SVA) osaksi seurantaa, jossa kartoitetaan kaivosteollisuuden vaikutuksia Lapin kuntiin ja sen ihmisiin.

Suikkasen mielestä Lapin kunnilla ja eri liitoilla ei ole kokemusta siitä, mitä kaivoksen lopettaminen merkitsee seutukunnalle. Hän korostaa, että avoin keskusteluyhteys globaalien yritysten, kuntien ja yliopistojen välillä on ainut tapa, jolla riskejä voidaan jotenkin hallita ja arvioida.

Roolit ovat selvät.

Yliopistot tekevät ympäristö- ja yhteiskuntatutkimusta. Kuntien tehtävä on puntaroida hyötyjä sekä haittoja, joita tutkimukset tuovat esille – tehdä päätöksiä.

Yritysten tulee olla aktiivisesti mukana näissä prosesseissa.

Viimeistään nyt globaalit yritykset ovat heränneet ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöarvojen korostamisen myötä siihen todellisuuteen, että yritys joutuu myös kantamaan kortensa kekoon.

”Eri toimijoiden yhteistyö tuottaa seurantatietoa kaivosten vaikutuksista kaikille osapuolille.”

”Näiden tulosten pohjalta tulee miettiä, miten tätä seurantatietoa käytetään hyväksi”, sanoo Suikkanen.

Tekniikan kehittyminen ja metallien maailmanmarkkinoiden hinnat ovat herättäneet globaalien kaivosyhtiöiden kiinnostuksen Lapin malmiesiintymiin.

 

Tällä hetkellä Lapissa on useita kymmeniä kaivoshankkeita – ja lisää on tulossa.

Kaivosten määrän räjähdysmäinen kasvu voi olla uhka Lapin luonnolle ja matkailulle. Kaivosteollisuuden ja luontomatkailun törmääminen saattaa olla hyvinkin mahdollista lähitulevaisuudessa, jos kaivannaisteollisuuden kehitys jatkuu samaan tahtiin.

”Kuntien ja maakuntien liitoissa nähdään, että on suotavaa tukea kaivosteollisuutta, eikä se muodosta minkäänlaista uhkaa luontomatkailulle”, Suikkanen sanoo.

”Ja tämä liittyy juuri siihen, ettei kunnilla ole kokemusta siitä, mitä tapahtuu, kun suuri kaivos ja luontomatkailu törmäävät.”

 

Lapin liiton maakuntajohtaja Esko Lotvonen myöntää, ettei liitossa nähdä minkäänlaista ristiriitaa kaivosteollisuuden ja luontomatkailun välillä.

”Olemme pitäneet matkailuyrittäjien kanssa kokouksia, joissa olemme keskustelleet kaivosten vaikutuksista matkailuun”, hän sanoo.

”Yrittäjien viesti on ollut, etteivät he koe kaivosteollisuutta uhkana matkailulle.”

Kaivosyhtiöiden ryntäys Lappiin voi tulevaisuudessa merkitä useiden kymmenien kaivoksien perustamista. Yhdessä kunnassa voi olla useitakin kaivoksia. Maakuntajohtaja ei kuitenkaan usko tällaiseen kehitykseen.

”Emme ole pohtineet, mitä sitten seuraa, jos kaivoksia tulee useita kymmeniä. Se on kyllä epätodennäköinen tulevaisuus”, Lotvonen toteaa.

Maakuntajohtaja Lotvonen on samoilla linjoilla professori Suikkasen kanssa siitä, että ainut tapa, jolla voidaan kartoittaa kaivosteollisuuden hyötyjä ja haittoja, on aktiivinen ja avoin keskusteluympäristö eri tahojen kanssa.

Kaivokset Suurikuusikossa, Kevitsassa ja mahdollisesti Soklissa ovat maakuntajohtajan mukaan myös logistinen mahdollisuus matkailuyrittä jille.

”Jos Kolari-Pajalan rautakaivos ja Soklin fosforikaivos aukeavat, on todennäköistä, että rautatieliikenne Torniojokilaaksossa ja Itä-Lapissa sähköistetään”, Lotvonen uskoo. Hän toivoo, että matkailuyrittäminen ja kaivosteollisuus kulkisivat tässäkin suhteessa käsi kädessä.

 

Juttu on julkaistu ensi kerran Suomen Kuvalehdessä 30/2008.